Kesäaikana monilla jätepisteillä on havaittu ylitäyttymistä, ja ilmiö on korostunut erityisesti heinäkuun lopulla.
Yle välitti artikkelissa olevan kuvan jätehuoltoa Vaasassa hoitavalle Stormossenille, josta tilannetta heti pahoiteltiin.
– Tämähän on erittäin ikävää, mutta tilanteeseen on nyt puututtu, Stormossenin palvelupäällikkö Timo Lehtola kertoo.
Hän kertoo, että erityisesti viime viikonloppuna useat heidän jätepisteistään ovat olleet täynnä, sillä tyhjennyksiä hoitava alihankkija kärsi yllättävästä ajoneuvoviasta. Siksi muutamalla jätepisteellä ei pystytty pitämään normaalia tyhjennysrutiinia.
Stormossen on saanut tällä viikolla suoraa palautetta tyhjennyksen väljyydestä ja sen aiheuttamista lieveilmiöistä. Samanlaista palautetta Lehtola on kuullut aiempinakin vuosina.
– Palautetta on tullut ja reagoimme siihen. Aikaisemmista vuosista näitä tyhjennysvälejä on pidennetty, ja seuraamme, miten tyhjennysvälit toteutuvat myös jatkossa, Lehtola sanoo.
– Näin valitettavasti käy, kun ilmeisesti kesäaika on vilkasta ja ihmiset liikkuvat. Kun ihmiset ovat lähtemässä pois mökeiltään, he kai tuovat kaikki jätteet kerralla.
Palvelupäällikkö kertoo Stormossenin pyrkivän helpottamaan tilannetta lisäämällä jätepisteitä ruokakauppojen läheisyyteen ja muihin paikkoihin, joissa ihmiset tyypillisesti liikkuvat päivittäin.