Hiekkatien varressa on lauta-aita ja aidassa portti, jossa on kettinki ja lukko.
Portin takana on uuni, rautainen möhkäle, jonka kansi aukeaa nostamalla. Uunin piippu kohoaa noin viiden metrin korkeuteen.
Uunissa on jo valmiina Nuka, valkoinen samojedi, joka nukutettiin eilen. Se olisi täyttänyt pian 14 vuotta.
Nukan omistaja antaa puhelimitse luvan, että koirasta saa ottaa kuvan ja sen tarinan saa kertoa.
Nuka syntyi lemmikkieläinhoitolassa löytökoiraemolle. Se eli hyvän elämän, mutta liikkuminen oli muuttunut viime aikoina vaikeaksi. Omistaja teki siksi päätöksen, yhden vaikeimmista.
Viimeisenä Nukaa koskettaa Nina Rissanen. Eläinkrematoriota pitävä Rissanen on myös se, joka kosketti Nukaa ensimmäisenä, kun se syntyi. Rissanen piti tuolloin eläinhoitolaa ja auttoi emoa synnytyksessä.
Omistaja on laittanut koiran kerälle muovipussiin. Rissanen on tyytyväinen, sillä työ on näin helpompaa ja siistimpää. Lemmikki mahtuu paremmin uuniin, ja eritteet, joita kuolleesta väistämättä poistuu, pysyvät pussin sisällä.
Rissanen raottaa pussia viimeistä kuvaa varten. Sitten hän sulkee uunin kannen ja käynnistää ajastimen. Liekit syttyvät. Lämpötila alkaa kohota tuhanteen asteeseen.
– Kolmisen tuntia tämä vie.
Koruton paikka
Rissasta jännittää päästää toimittaja ja kuvaaja paikkaan, jossa edes asiakkaat eivät käy.
Miksi eivät?
– Tämä ei ole kovin esteettinen paikka, eikä täällä järjestetä muistotilaisuuksia. En myöskään halua ottaa vastuulleni sitä, millaisessa tilassa lemmikin omistaja on ja miten hän reagoisi tuhkaamiseen. Nämä ovat herkkiä asioita, Rissanen sanoo.
Rissasen oma asenne eläimen kuolemaan ja tuhkaamiseen on mutkaton. Oppia on kertynyt pieneläinklinikkatyössä, jota hän tekee yrittäjyyden ohessa.
Omia koiria on ollut monta. Kaksi on elossa ja neljä tuhkana kotona.
– Välillä pyyhin purkeista pölyjä ja kysyn itseltäni, että mikä järki tässäkin on.
Keruumatkoja Lappiin
Rissanen tuhkaa vuodessa satoja eutanasian tai onnettomuuden kautta kuolleita lemmikkejä, jotka ovat useimmiten ottaneet viimeisen henkäyksensä eläinlääkäriasemalla jossain päin Lappia.
Pieneläinkrematorion uuni on hohkannut Rovaniemen Tavivaarassa vuodesta 2010. Sen sisus on jo hieman rapautunut. Uuden, Ruotsin Kalixista ostetun uunin Rissanen ottaa käyttöön heti, kun on saanut ympäristölupa-asiat kuntoon.
Uudessa pieneläinkrematoriossa on liikuteltava kisko, jonka avulla eläimen - joka voi olla vaikkapa 70-kiloinen tanskandoggi - siirtely on helpompaa.
Rissanen ajaa vuosittain kymmeniä tuhansia kilometrejä ympäri Lappia noutaen tuhkattavia kyytiin. Esimerkiksi maanantaina hän ajaa 600 kilometrin lenkin Ivaloon ja Sodankylään ja poimii pakastimista mukaan kuusi lemmikkiä. Tiistaina hän ottaa 10–12 lemmikkiä kyytiin Kemi-Tornio-Tervola -reitiltä.
Aiemmin Rissanen vastaanotti tuhkattavia myös Matkahuollon kautta. Sitten palvelupisteitä vähennettiin ja tilalle tulivat pakettiautomaatit.
Kerran lokeroon oli toimitettu lämpimällä säällä ja etukäteen ilmoittamatta paketti, jota Rissanen ei päässyt heti hakemaan.
– Silloin päätin, että nyt loppuu tämä pelleily.
Tuhkaa postissa
Suurin osa tuhkattavista on koiria, mutta Rissasen käsien läpi on mennyt myös kissoja, hamstereita, kilpikonnia, undulaatteja, kaneja ja kääpiösiilejä.
Lemmikit ovat olleet omistajilleen rakkaita. Poltettavaksi saattaa päätyä myös lemmikin lempilelu, hihna tai peitto.
Kerran Rissaselle tuotiin kuollut marsu pahvilaatikossa. Sen mukana tuli toinenkin pahvilaatikko, joka oli täynnä tavaraa. Tavaroiden joukossa oli lasten kirjoittama kirje marsulle.
– Se meni vähän tunteisiin.
Kaikki eivät halua tuhkata lemmikkiään. Silloin sen voi haudata kunnalliselle lemmikkien hautausmaalle, kotipihaan tai mökille. Jos päätyy tuhkaamiseen, saa lemmikin halutessaan takaisin jauhetun luuaineksen muodossa. Sellaiseksi Rissanen Nukankin työstää, jahka uuni on jäähtynyt.
Yleensä Rissanen toimittaa tuhkan takaisin eläinlääkäriasemalle uurnassa tai kangaspussissa. Omistaja noutaa sen sieltä.
Tuhkaa liikkuu myös postitse. Niin käy silloin, kun matkailija on ottanut iäkkään koiran ruskaretkelle mukaan, mutta matka onkin karvaiselle kaverille liian raskas. Rissanen on hakenut esimerkiksi Ylä-Lapista kymmeniä koiria tuhkattavaksi. Tuhkaa on lähtenyt postissa Ranskaan, Saksaan, Sveitsiin, Ruotsiin ja Espanjaan.
Kevätkauden lopussa tuhkattavaksi tulee myös paljon huskyjä, jotka ovat olleet sairaita tai vanhoja. Viimeiset valjakkomatkat turistien kanssa keväthangilla ovat takanapäin. Edessä on enää yksi matka, se viimeinen.
Suuri suru
Lemmikin kuolema voi synnyttää syvän surun, joka voi vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti. Näin sanoo lemmikin menettäneille verkossa tukea tarjoava life coach Minna Järvelä.
– Syöminen ja nukkuminen voi häiriintyä, tai ihminen ei jaksa poistua kotoa, koska ei ole voimia kohdata ja nähdä ihmisiä. Joku taas ei pysty olemaan kotona ollenkaan, koska kaikki siellä muistuttaa lemmikistä, Järvelä kuvailee.
Voi käydä niinkin, että läheinen kommentoi tökerösti lemmikin menetystä. Keskustelu on sen jälkeen vaikeaa.
– Kun ei voi puhua, se synnyttää lisää surua, Järvelä sanoo.
Nina Rissanen kohtaa surevia lemmikinomistajia etupäässä puhelimessa. Joskus puhelin soi, mutta toisessa päässä on ihan hiljaista. Sitten kuuluu nyyhkäisy.
– Siinä kohtaa sanon, että ihan rauhassa vaan, ei ole mikään kiire.
Myötäelämisen taidon Rissanen kertoo saaneensa äidinmaidossa. Äiti piti kukkakauppaa, jonka yhteydessä oli hautaustoimisto.
Rissasen äiti ja isä ovat molemmat kuolleet. Heidätkin tuhkattiin, äiti Suomessa ja isä Saksassa.
Käytännönläheisenä ihmisenä Rissanen oli se, joka siirsi isän tuhkat kuljetusuurnasta toiseen.
– Ajattelin, että katohan, kun tuli vähän tuhkaa isosta miehestä.
Eläinten tuhkaamista Rissanen ei osaa romantisoida. Kyseessä on toimenpide, jossa orgaaninen aine palaa pois.
Jotain samaa on silti kuolemissa, lemmikin ja ihmisen.
– Sen vain näkee, että sielu on poistunut. Jäljellä on pelkkä kuori.
Lemmikin hautaamisen säännöt
- Lemmikin voi haudata omalle maalle tai muulle yksityiselle maalle. Jos lemmikin haluaa haudata muualle, on pyydettävä maanomistajalta lupa.
- Lemmikkiä ei saa haudata pohjavesialueelle, kaivojen, vesistöjen tai talousvesilähteiden läheisyyteen.
- Hauta tulee kaivaa riittävän syväksi, jotta esimerkiksi muut eläimet eivät pääse kaivamaan sitä. Suositeltava syvyys on vähintään 60–100 cm.
- Eläimen tuhkan saa ripotella omalle pihalle tai maastoon. Sen voi myös säilyttää haluamallaan tavalla esimerkiksi uurnassa kotona.
