Suomen mitalitoivo suli ihmeellisellä tavalla – yöunet menivät, kun Eetu Kallioinen jännitti olympialaisia

Haulikkoampuja Eetu Kallioinen jäi miesten skeetin karsintaan Pariisissa. Edellisissä olympialaisissa Tokiossa hän ylsi neljänneksi, joten odotukset olivat korkealla.

Eetu kallioinen haulikko olalla.
Eetu Kallioinen kertoo, että jännityksen takia hän ei pystynyt nukkumaan olympialaisissa. Kuva: Olympiakomitea / Lehtikuva

Pariisin olympialaiset Ylen kanavilla 26.7.–11.8. Siirry kisasivustolle tästä. Kisojen koko ohjelman löydät täältä.

Haulikkoampuja Eetu Kallioinen jäi 20. sijalle skeetissä. Kallioisen olympialaiset päättyivät, sillä ampujista vain kuusi parasta eteni finaaliin.

Pariisin kisat ovat pettymys Kallioiselle, jota pidettiin Suomen vahvana mitalitoivona. Kallioisella oli napakka vastaus siihen, miltä kilpailupäivät ovat tuntuneet.

– Vaikeilta. Ovat olleet tosi vaikeita, hän kertoi.

– Pakitan sen verran kuitenkin, että tänään on ollut hyvä päivä. Viralliset harjoitukset ja koko eilinen puolestaan olivat tosi vaikeita. Jännitys aiheutti sitä, etten saanut ihan nukuttua ja se teki kilpailemisesta aika vaikeaa, Kallioinen lisäsi.

Lauantain 50 laukauksestaan hän ampui vain yhden ohi, mutta perjantain kierrokset eivät sujuneet yhtä hyvin.

Kallioinen myöntää, että avauskierroksen kaksi ohilaukausta menevät jännityksen piikkiin. Hän kuvailee, ettei ole koskaan aiemmin kokenut vastaavaa jännitystä ampuessaan.

– Oli ihme, että selvisin niinkin pitkälle ennen kuin ensimmäiset pummit tulivat.

Katso Eetu Kallioisen haastattelu napauttamalla kuvaa.

”Kauhein rinki, mitä olen ikinä ampunut”

Kallioinen ei ollut ensi kertaa olympiaradalla. Haulikkoampuja oli Tokiossa kesällä 2021 neljäs, ja lähti Pariisiin yhtenä ennakkosuosikkina. Suomen lippua avajaisseremoniassa kantanut ampuja kuitenkin sanoo, että uusi tilanne muutti asioita.

– Tätä ei voi verrata mihinkään, vaikka olin Tokiossakin mukana. Sinne lähdin tuntemattomana, tänne hakemaan mitalia. Se oli kaikille oletus ja minulle uusi tilanne. Se oli vaikeaa. Ne alun tuplapummit tulivat ja se rinki meni.

Hän kertoo aloittaneensa perjantain toisen kierroksen hyvällä energialla, mutta sortuneensa typeriin virheisiin.

Eetu Kallioinen poistaa tyhjät hylsyt haulikosta ampumisen jälkeen.
Eetu Kallioinen kertoo tehneensä virheen, kun pyysi kiekkoa yleisön hurratessa. Kuva: Vassil Donev / EPA

Kallioinen sanoo esimerkiksi pyytäneensä kiekkoa ammuttavaksi samalla, kun yleisö hurrasi toisella radalla ammuttuun kiekkoon.

– Minun ei pitäisi ikinä pyytää sellaiseen hetkeen kiekkoa. Ajatukseni eivät lainkaan toimineet, en osannut siksi edes ajatella asiaa sillä hetkellä. Menin ja pyysin sen. Sen jälkeen pummeja vain tuli, sillä ringillä kaksi. Minulla ei ollut mitään tehtävissä ja sillä hetkellä harmitti todella paljon. Tiesin olevani ulkona pelistä.

Pahimmaksi kokemuksekseen näissä kisoissa Kallioinen nimeää perjantain viimeisen kierroksen.

– Se oli varmasti kauhein rinki, mitä olen ikinä ampunut. Kroppa ja mieleni tuntuivat älyttömän väsyneiltä. Jokainen jakkara oli täyttä taistelua. Olen tyytyväinen, että sain taisteltua siihen tuloksen 23. Se olisi voinut yhtä hyvin olla 15, selvästi harmissaan oleva Kallioinen kuvaili päätään pyöritellen.

Suomen skeet-joukkue Eetu Kallioinen, Timi Vallioniemi, Tommi Takanen ja valmentaja Pietro Genga tuulettavat.
Suomen skeet-joukkue Eetu Kallioinen, Timi Vallioniemi, Tommi Takanen ja päävalmentaja Pietro Genga. Kuva: Lassi Palo / Ampumaurheiluliitto

Päävalmentajan kokenut saman

Suomen skeet-joukkueen päävalmentaja Pietro Genga ei vielä osaa arvioida, miksi hänen suojattinsa oli liian jännittynyt olympiakisassa. Hän kertoo, että suoritus pitää ensin analysoida kunnolla.

– Eetu tuli tänne voittamaan mitalin – kenties kultaa – koska hän oli viime vuonna maailmanlistan ykkönen. Hänen ampumisensa on niin hyvää, niin fantastista. Jännitys kasvaa niin monesta asiasta, mutta sitä pitää pystyä käsittelemään, Genga sanoo.

Samalla hän toteaa, että jännitys on osa ampumaurheilua. Genga on kokenut saman Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000. Hän ylsi sijalle 39 yhteistuloksella 116.

– Tulin olympialaisiin ykkössuosikkina, mutta ammuin ensimmäisen ja toisen ohi. Niin vain tapahtui. Tämä (Eetun) suoritus pitää nyt käsitellä, mutta samalla pitää olla rohkeutta jatkaa.

Aleksi Leppä lähikuvassa.
Kivääriampuja Aleksi Leppä oli todella lähellä finaalipaikkaa. Kuva: Lehtikuva

Kolme ampujaa, nolla loppukilpailua

Suomen olympiajoukkueessa oli kolme ampujaa. Haulikkoampujat Kallioinen ja Noora Antikainen sekä kivääriampuja Aleksi Leppä.

Antikainen oli naisten trapin viimeinen (30:s) tuloksella 107. Leppä oli 10 metrin ilmakiväärissä 22:s ja 50 metrin pienoiskiväärin asentokilpailussa 24:s, mutta vain neljän pisteen päässä finaalista.

– Enemmän odotettiin kuin mitä saatiin, joukkueenjohtaja Ville Häyrinen tiivisti tulossaldon.

Olympiakisojen alkua varjosti suru-uutinen. Aleksi Lepän valmentajaisä Marko Leppä kuoli sairauskohtaukseen matkalla kisoihin viime viikon perjantaina. Leppä aloitti kisaurakkansa sunnuntaina.

– Kaikki olosuhteet huomioiden Aleksin suoritukset olivat iso plusmerkki näihin kisoihin. Haulikkopuolella jäätiin selvästi siitä tavoitteesta, mikä meillä oli. Nyt pitää tehdä analyyseja, missä onnistuimme ja mikä meni pieleen, Häyrinen arvioi.

Olympiajoukkueen ampumaurheilija Noora Antikainen Chateauroux'n kaupungissa Pariisin kesäolympialaisissa 27. heinäkuuta 2024. kuva: Suomen Olympiakomitea.
Trap-ampuja Noora Antikainen jatkoi suomalaisnaisten pitkää olympialaisten putkea. Kuva: Olympiakomitea / Lehtikuva

Häyrisen mukaan suomalaisten ampujien pitää saada enemmän kokemusta kovien kansainvälisten kilpailuiden finaaleista. Se voisi olla yksi keino, millä jännitys voisi vähentyä. Leppä oli useammassa finaalissa keväällä, Kallioinen viime vuonna ja Antikainen kerran olympiadin aikana.

– Lähtökohta ei ehkä ollut ihan ideaali. Suoritustasoa pitää pystyä nostamaan pieni pykälä, jotta päästään oikeasti koviin paikkoihin, ja finaaleita treenaamaan.

Häyrinen kertoo keväällä keskustelleensa vuoden 2000 olympiamitalistin Juha Hirven kanssa. Hirvi nappasi mitalinsa 50 metrin pienoiskiväärin asentokilpailussa Sydneyssä.

– Hirven Juha sanoi, että olympialaisissa ampumista pystyy harjoittelemaan vain olympialaisissa, Häyrinen siteeraa.