Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Yle seurasi Jyväskylän MM-rallia hetki hetkeltä tässä artikkelissa.
Kahdeksankertainen maailmanmestari Sebastien Ogier kaasutteli dramaattisen sunnuntain päätteeksi Jyväskylän MM-rallin voittoon.
Kalle Rovanperä oli läpi rallin kiinni voitossa, mutta tielle ilmestynyt kivi toiseksi viimeisellä erikoiskokeella pilasi Rovanperän rallin ja hän ajoi ulos kiviosuman jälkeen.
– On vaikea hymyillä. Suomessa voittaminen on aina kivaa, mutta olen todella pahoillani Kallen ja Jonnen puolesta, tämä ei ole tapa, jolla haluaisin voittaa, Ogier kommentoi maalissa.
Rally TV:n haastattelija kysyi, aikooko Ogier ajaa kauden loput rallit, kun hän nousi toiseksi MM-pisteissä.
– Minulla ei taida olla muuta vaihtoehtoa, Ogier naurahti.
Eikö se ole hyvä vaihtoehto?
– En tiedä. Se ei ole enää minun prioriteettini, mutta saa nähdä, Ogier naureskeli hieman kiusaantuneena.
MM-sarjaa johtava Thierry Neuville nousi rallissa toiseksi ja Fordin Adrien Fourmaux kolmanneksi. Ensimmäisen MM-rallinsa rally1-autolla ajanut Toyotan Sami Pajari oli loputuloksissa neljäs.
Sunnuntai oli Toyotalle murheellinen, sillä MM-sarjassa kolmantena ennen kilpailua ollut Elfyn Evans joutui keskeyttämään myös sunnuntaina ajettuaan ulos EK 19:n ensimmäisessä mutkassa. Näin brittikuljettaja jäi kokonaan ilman MM-pisteitä Keski-Suomen soralla.
JYVÄSKYLÄN MM-RALLIN LOPPUTULOKSET
Kalle Rovanperä dominoi
Rovanperä oli omaa luokkaansa rallin kaksi pisintä ajopäivää. Hän ajoi yhteensä yhdeksän pohja-aikaa perjantaina ja lauantaina.
Rovanperä johti kisaa perjantaipäivän jälkeen kahdeksan sekunnin erolla tallikaveriinsa Elfyn Evansiin.
Olosuhteet vaihtelivat jatkuvasti ja vesikuurot olivat paikoin rankkoja. Rovanperä kiroili vielä aamupäivällä, ettei auto toimi hänen haluamallaan tavalla.
– On ollut vaikea aamu auton kanssa. Yritän muuttaa säätöjä joka pätkälle, mutta tämä oli ihan v*tun kauheaa. Auto yliohjaa niin paljon, etten voi olla nopea näin nopealla tiellä, Rovanperä pauhasi.
Ensimmäisen kilpailunda rally1-autolla ajanut Sami Pajari teki perjantaiaamuna pari ajovirhettä, mutta pääsi maistamaan myös erikoiskoevoittoa, kun hän oli nopein Ruuhimäki 2 -pätkällä.
– Todella hyvältä tuntuu. Jännä päivä kaikkinensa, Pajari myhäili päivän päätteeksi.
– Kun oli parempi keli, tuli tosi luonnostaan. En koe, että yritin lähteä ajamaan pohja-aikaa juuri Ruuhimäkeen. Kun luotto löytyy, tulee kuin vähän itsestään.
Lapin kilpailu päättyi kuudennella erikoiskokeella, kun hän osui puuhun. Muita keskeyttäneitä olivat Takamoto Katsuta sekä rajusti puuhun törmännyt Ott Tänak, jonka kartturi Martin Järveoja jouduttiin kuljettamaan paareilla hoitoon. Myöhemmin Järveojan kerrottiin olevan kunnossa.
Lauantaina Rovanperä kellotti yhtä vaille kaikille erikoiskokeille pohja-ajan.
Päivän dramaattisin hetki oli Evansin auton hajoaminen. Toyotasta petti voimansiirto ja brittikuljettaja joutui keskeyttämään.
Lapille lauantai oli perjantain tapaan murheellinen. Perjantaina keskeyttänyt Lappi jatkoi rallia, mutta molemmilla kerroilla Ouninpohjassa hän joutui vaihtamaan renkaansa.
Ensimmäisellä kerralla oma ajovirhe hajotti renkaan. Toisella kerralla se räjähti yht'äkkiä.
Rovanperä johti rallia ennen sunnuntaita lähes 45 sekunnilla, mutta lopulta voitto lipesi kiviosuman jälkeen. Jyväskylän MM-rallin voitto kiertää edelleen suomalaismestaria.