Pariisin olympialaiset Ylen kanavilla 26.7.–11.8. Siirry kisasivustolle tästä. Kisojen koko ohjelman löydät täältä.
PARIISI. Olympiayleisurheilun ylivoimaisin pohjoismaalainen urheilija on jo nähty areenalla seiväshyppääjä Armand Duplantisin muodossa, kun ruotsalainen maanantaina hyppäsi uuden ME:n 625.
Ei aivan, mutta lähes yhtä suurena kultamitalisuosikkina lähtee 1 500 metrin loppukilpailuun tänään kello 21.50 Suomen aikaa Norjan Jakob Ingebrigtsen.
Britannian Neil Gourley juoksi 12. heinäkuuta Monacon Timanttiliigassa huippuajan 3.30,65, vain viiden sadasosan päähän ennätyksestään.
Ingebrigtsenin menoa hän katseli silti kaukaa, sillä norjalainen hätisteli tosissan Marokon Hicham el-Guerrouj'n ME-aikaa 3.26,00 ja jäi siitä vain 0,73 sekuntia. Aika on Euroopan ennätys ja kaikkien aikojen neljänneksi paras.
Joutuuko yksin töihin?
Pariisin 1 500 metrin kuuma kysymys kuuluukin, joutuuko Ingebrigtsen pitämään vauhtia yksin ja onko vauhti sellaista, että rattailla on niin sanotusti tyhjää, kun takasuora vaihtuu päätöskierroksella takakaarteeksi.
Eugenen ja Budapestin MM-kisoissa 2022 ja 2023 näin ei ollut: ensin Britannian Jake Wightman ja sitten Josh Kerr kuittasivat kultamitalit ennen Ingebrigtseniä ajallisesti lähes identtisissä otatuksissa (3.29,23–3.29,47 ja 3.29,38–3.29,65).
Tokion olympiakisoissa 2021 Ingebrigtsenin vetojuhdaksi taas asettui matkan legenda, Kenian Timothy Cheruiyot, josta norjalainen irtosi takakaarteessa höyhenenkevyesti voittoon.
Josh Kerrin kanssa Pariisin finaalissa Britanniaa edustava Gourley on täysin vakuuttunut, että Ingebrigtsen on illalla lyötävissä.
– Se on täysin tehtävissä. Hän avaa erittäin kovaa. Sen jälkeen ei tarvitse muuta kuin roikkua siinä mukana. En tarkoita, että se olisi helppoa, päinvastoin. Mutta Jake ja Josh ovat todistaneet, että hän on täysin lyötävissä. Taktisesti se ei ole vaikeaa, fyysisesti kyllä.
Keskinäistä kuittailua
Jos Ingebrigtsen pystyy juoksemaan 3.26-alkuista vauhtia, kannoilla pysyminen on vaikeaa, mutta on eri asia takoa sellaista menoa Timanttiliigassa jänisten avulla kuin yksin olympiafinaalissa. Apuja norjalaiselle tuskin on luvassa; vastustajilla ei ole siihen joko kykyjä tai haluja.
1500 metrin ennakkoasetelmia on leimannut maailmanmestari Kerrin ja Ingebrigtsenin keskinäinen kuittailu.
– Olen nauttinut siitä todella paljon. Tuollainen show vain lisää kiinnostusta matkaamme kohtaan, sanoi Gourley, joka juoksi Pariisissa Ingebrigtsenin kanssa samassa alku-, mutta eri välierässä. Hän aikoi valmistautua finaaliin unohtamalla koko asian päiväksi.
– Muuten jännitys tappaa, hän nauroi.
Norjassa on tänäkin kesänä puhuttanut se, että toista norjalaisfinalistia Narve Gilde Nordåsia valmentaa Gjert Ingebrigtsen, johon poikatrio Jakob, Filip ja Henrik on tehnyt täyden pesäeron.
Perhesaagan selvittely jatkuu Norjan oikeuskoneistossa. Aiemmin samaan treeniryhmään kuuluneiden Jakob Ingebrigtsenin ja Nordåsin välit näyttävät erittäin viileiltä.
Gjert Ingebrigtsen on seurannut 1500 metrin startteja kohdassa, jossa takasuora kaartuu takakaarteeksi. Valmentajakatsomoon hänellä ei ole asiaa, eikä hänellä ole kisa-akkreditointia. Medialle Gjert Ingebrigtsen ei tällä hetkellä suostu puhumaan.