Pariisin olympialaiset Ylen kanavilla 26.7.–11.8. Siirry kisasivustolle tästä. Kisojen koko ohjelman löydät täältä.
PARIISI. Monnaie de Paris on Pariisin keskustassa, Notre Damen kirkon läheisyydessä sijaitseva pitkien perinteiden rahamuseo. Siellä valmistettiin olympiamitalit vuoden 1924 Pariisin olympialaisiin, joissa Paavo Nurmi saavutti yleisurheilussa edelleen rikkomattoman ennätyksen, viisi olympiakultaa yksissä kisoissa.
Sata vuotta myöhemmin Nurmen kultamitalit ovat nähtävillä museossa. Tiistaina iso joukko yleisurheilulegendoja saapui kunnioittamaan suomalaisjuoksijan perintöä.
Yle Urheilu oli seuraamassa tilaisuutta.
– Se, mitä Paavo Nurmi teki sata vuotta sitten, on uskomatonta, 1990-luvun ja 2000-luvun taitteen marokkolainen suurjuoksija Hicham El Guerrouj sanoi.
Vaikka El Guerrouj ja Nurmi edustavat eri aikakausia, heidän urissaan on useita yhtymäkohtia. Kaksikko on ainoana pystynyt voittamaan samoissa olympialaisissa 1 500 ja 5 000 metriä.
Nurmi juoksi 1 500 metrin maailmanennätyksen 3.52,6 Helsingin Eläintarhan kentällä 19. kesäkuuta 1924. El Guerrouj teki puolestaan matkan edelleen voimassa olevan ME:n 3.26,00 Roomassa 14. heinäkuuta 1998.
Nurmi tosin juoksi tonnivitosen ME:nsä jälkeen myös 5 000 metrin ME:n vielä saman tunnin aikana. Vitosen ennätyksen kovuutta alleviivaa, että ME kesti tasan kahdeksan vuotta.
– Kahden ME:n juoksemisen tunnin sisällä ei pitäisi olla mahdollista, mutta Nurmelle se oli. Hän on legenda, jota meidän kuuluu juhlia jatkossakin, El Guerrouj sanoi.
Eläintarhan kilpailu toimi testinä Pariisin olympialaisiin, joissa Nurmi voitti matkat saman päivän aikana. Kun El Guerrouj juhli 1 500:n ja 5 000 metrin olympiakultaa 80 vuotta myöhemmin, finaaleilla oli väliä kolme päivää.
Yleisö kohahti
Nurmi voitti 1920–1928 kaikkiaan 12 olympiamitalia, joista yhdeksän kultaisina. Molemmilla mittareilla Nurmi on edelleen kaikkien aikojen yleisurheilija.
Pikajuoksija ja pituushyppääjä Carl Lewis pääsi kultamitaleissa Nurmen rinnalle, mutta suomalainen pysyy mitalitaulukossa yhdysvaltalaisen edellä, koska hän johtaa hopeamitaleissa 3–1.
Kun juhlatilaisuudessa esiteltiin videomateriaalia Nurmen Pariisin-saavutuksista, yleisö kohahti kesken maastojuoksun.
Paahtavassa auringossa juostun kilpailun aikana varjossa mitattiin lämpöä 45 astetta.
– Sanoiko hän juuri 45 astetta? bahamalainen 200 metrin olympiavoittaja Pauline Davis kysyi ja pyöritteli päätään.
Tilaisuudessa puhunut Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtaja Sebastian Coe pitää kilpailua yhtenä yleisurheiluhistorian kovimmista.
– Sheffieldiläisen seurani puheenjohtaja Joe Williams oli kilpailussa mukana, mutta hän ei päässyt maaliin lämpöhalvauksen vuoksi, Coe muisteli Nurmen dominoimaa revitystä, jossa 38:sta viivalla olleesta juoksijasta vain 15 ylitti maalilinjan.
– Olin 11–12-vuotias, kun Joe kertoi minulle kilpailusta ensi kerran. Hän oli kuitenkin ylpeä jo pelkästään siitä, että pääsi kilpailemaan legendaarista Nurmea vastaan, 1 500 metrin olympiakullan vuosina 1980 ja 1984 saavuttanut Coe sanoi.
Mestari häkeltyi faktasta
El Guerrouj'n, Davisin ja Coen lisäksi Nurmea oli kunnioittamassa liuta yleisurheilun olympiavoittajia ja maailmanennätyksen tekijöitä.
Iäkkäin mestari oli 86 vuoden ikään päässyt Billy Mills, joka voitti 10 000 metrin kultaa Tokiossa 1964.
Muista olympiavoittajista paikalla olivat Lasse Virén (5 000 ja 10 000 metriä 1972 ja 1976), marokkolainen Nawal el-Moutawakel (400 metrin aidat 1984), portugalilainen Rosa Mota (maraton 1988), hollantilainen Ellen van Langen (800 metriä 1992), kuubalainen Javier Sotomayor (korkeus 1992), japanilainen Naoko Takahashi (maraton 2000), puolalainen Tomasz Majewski (kuula 2012) sekä yhdysvaltalaiset Kevin Young (400 metrin aidat 1992), Dwight Phillips (pituus 2004), Allen Johnson (110 metrin aidat 1996), Joanna Hayes (100 metrin aidat 2004) ja Aries Merritt (110 metrin aidat 2012).
Vuonna 1992 Barcelonassa aiturikuningas Young joutui huhkimaan kultansa eteen kolme starttia (alkuerät, välierät ja finaali). Nurmi saavutti viisi kultamitaliaan neljän päivän sisään. Kaikkiaan Nurmelle kertyi seitsemän starttia kuuteen päivään.
– Kuinka monta starttia? Nurmen suoritus oli aivan uskomaton. Meillä oli sentään alkuerien jälkeen välipäivä, Young päivitteli.
Paikalla olleista legendoista kukaan ei ehtinyt tavata Nurmea. Lähimmäksi pääsi nelinkertainen olympiavoittaja Lasse Virén 2. lokakuuta vuonna 1973.
– Sinä päivänä, kun Paavo kuoli, Paavon Amerikan-ystävä Leo Sjogren tuli Suomeen. Hän järjesti meille tapaamisen Helsingissä. Leo soitti aamulla, että tule vain Helsinkiin, mutta nyt menemme sinne toisenlaisissa ajatuksissa, Virén muisteli Monnaie de Paris'n edustalla.
Nurmen ja Virénin tapaaminen ei toteutunut, koska juuri kyseisenä päivänä Nurmi oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen 76 vuoden iässä.
Nurmen suku luovutti juoksijalegendan mitalit pariisilaiseen museoon nähtäväksi maaliskuussa. Ne ovat siellä elo-syyskuun taitteessa kilpailtavien paralympialaisten päättymiseen saakka. Tämän jälkeen mitalit palaavat Suomeen. Nurmen pojanpoika Mika Nurmi kertoi tiistaisen tilaisuuden vetäneen nöyräksi.
– Onhan se hienoa nähdä, että omaa isoisää kunnioitetaan. Tilaisuudessa oli pitkä esitys hänestä. Hieno hetki kaiken kaikkiaan, Nurmi kiitteli.
Edit 9.8.2024 klo 15.18: Korjattu Nurmen starttien määrä. Aluksi faktaboksiin päätynyt erheellisesti 10 000 metrin kilpailu. Virhe korjattu myös leipätekstiin.