Kotkan suurimmissa valtuustoryhmissä ollaan tyytyväisiä siihen, kuinka Esa Sirviö on hoitanut kaupunginjohtajan virkaa.
Kotkan valtuuston suurin ryhmä, sosiaalidemokraatit, kannattaa Esa Sirviön uudelleenvalintaa. Ryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Jari Elo toteaa, että Sirviö on onnistunut tehtävässä hyvin. Elo kuvailee Sirviötä tavanomaiseksi mieheksi.
– Minun mielestäni hän on hoitanut asiat todella hyvin, Elo toteaa.
Kokoomuksen ja RKP:n yhteisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Riina Brofors antaa kaupunginjohtaja Sirviölle arvosanaksi kiitettävän. Broforsin mukaan yhteistyö kaupunginjohtajan kanssa on ollut mutkatonta.
– Olen kokenut valtuutettuna, että häneltä on saanut vastauksia kysyttäessä. Hän on ollut meitä kohtaan reilu ja asiallinen.
Ilmapiiri koetaan hyväksi
Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Samuli Sibakoff, kertoo että perussuomalaisissa ollaan tyytyväisiä nykyisen kaupunginjohtajan toimintaan päättäjiä kohtaan.
– Hän antaa ihmisenä sellaisen kuvan omalla käytöksellään ja sillä aurallaan, että valtuustosalissa on poliitikoilla ja päättäjillä hyvä olla. Hän on onnistunut mielestämme erittäin hyvin kaupunginjohtajan tehtävässä, Sibakoff sanoo.
Myös Brofors luonnehtii kaupunginjohtajan ja päättäjien välistä ilmapiiriä hyväksi.
– Kokonaisuudessaan hän on hoitanut tehtävää hyvin, Brofors toteaa.
Sirviö itse haluaa jatkaa
Kotkan kaupunginjohtaja Esa Sirviön määräaikainen seitsemänvuotinen sopimus Kotkan kaupunginjohdossa on kääntymässä loppusuoralle. Sopimusta on jäljellä vajaat yhdeksän kuukautta.
Sirviö on itse ilmoittanut olevansa kiinnostunut jatkamaan tehtävässä myös nykyisen sopimuksen umpeuduttua.
Kotkan kaupunginhallitus aloittaa ensi maanantaina suunnittelutyön kaupunginjohtajan viran uudelleen täyttämisestä.
Lopullisen kaupunginjohtajan valinnan tekee Kotkan kaupunginvaltuusto.
Näin valtuutetut kommentoivat Esa Sirviön suoriutumista kaupunginjohtajan virassa:
Artikkelia päivitetty kello 15.05: lisätty video.