Iran teloitti yli 20 ihmistä historiallisen suuressa joukkoteloituksessa

Järjestöt syyttävät Iranin luovan teloituksilla pelkoa vuoden 2022 levottomuuksien jälkimainingissa.

Iran teloitti keskiviikkona ainakin 29 ihmistä, joista 26 hirtettiin joukkoteloituksessa vankilassa, kertoo Norjasta käsin toimiva ihmisoikeusjärjestö Iran Human Rights (IHR). Järjestön mukaan kyseessä on suurin joukkoteloitus vuoden 2009 jälkeen.

Teloitetut olivat saaneet tuomiot murhista, huumekaupasta sekä raiskauksista. Teloitettujen joukossa oli myös kaksi Afganistanin kansalaista.

Ihmisoikeusjärjestöt syyttävät Iranin luovan teloituksilla pelkoa vuoden 2022 levottomuuksien jälkimainingissa. Tuolloin kurdinainen Mahsa Amini kuoli Iranin siveyspoliisin käsissä, mikä synnytti maassa laajoja levottomuuksia.

Järjestöjen mukaan Iran teloittaa vuosittain enemmän ihmisiä kuin mikään muu valtio maailmassa. Viime vuonna maassa teloitettiin ainakin 834 ihmistä.

Lähde: AFP

Korjattu otsikkoa kello 3.14. Otsikossa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että teloitettuja oli toistakymmentä.