Vaasan Vanhan sataman alueella sijaitsevat viisi pientalotonttia ovat nyt haettavissa.
Tontit sijaitsevat Hevossaarentiellä. Tonttien rakennusoikeus eroaa tavanomaisesta, sillä asuintalojen lisäksi niille on mahdollista rakentaa myös liiketiloja, jotka eivät aiheuta haittaa ympäristölle.
– Tarkoituksena on, että tonteilla voidaan yhdistää sekä asuminen että jonkinlainen yritystoiminta. Muita vastaavia tontteja ei ole tarjolla, joten uskomme, että näille on kysyntää, kertoo maankäyttöinsinööri Harri Flén.
Hakijat voivat joko vuokrata tai ostaa tontin. Tonttien luovutuksessa ei sovelleta tavanomaista menettelytapaa, eikä valinnassa oteta huomioon esimerkiksi perheen kokoa.
– Tontit jaetaan hakijoiden toiveiden ja kiinteistötoimen arvioinnin perusteella. Hakijan on esitettävä uskottava suunnitelma siitä, miten rakennusoikeudesta käytettäisiin vähintään 50 prosenttia niin asumisen kuin liiketilojen osalta, Flén jatkaa.
Tonttien haku tapahtuu sähköisesti eTontti-palvelun kautta, ja hakuaika päättyy 22. syyskuuta. Palvelussa voi tutustua tonttikohtaisiin karttoihin ja tarkastaa tonttia koskevat maaperätiedot.