Kaupan valmissalaatti, energiajuomia, hajuvesiä ja hiuslakkoja – siinä on Seinäjoella järjestettävän Solar Sound Festivalin saldo turvatarkastuksessa pois otettavista tuotteista porttien avaamisen jälkeen elokuisena lauantaina.
Solar Soundin kävijäprofiili on nuori ja suuri osa yleisöstä alaikäisiä. Tapahtuman turvallisuuspäällikkö Ville Värisen mukaan portilla takavarikoidaan pääasiassa sitä tavaraa, jota laatikoista jo löytyykin, mutta lisäksi myös alkoholia.
Lähivuosina on uutisoitu nuorten kuljettavan yhä useammin mukanaan teräaseita.
Viranomaisten esiin tuoma ilmiö on Väriselle ja Solar Soundin järjestyksenvalvontapäällikkö Sami Oravalle tuttu, mutta festivaaleilla teräaseita jää turvatarkastuksessa haaviin vain harvoin.
– Se on äärimmäisen harvinaista, että esimerkiksi puukkoja löytyisi. Mopoikäisillä voi unohtua reppuun esimerkiksi työkaluja, tai sitten vahingossa on jäänyt kynsisaksia tai vastaavia esineitä, Orava ja Värinen kertovat.
”Hallussapito on yleistynyt”
Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestetty Oulun Qstock-festivaali on ikärajaton Solar Soundin tapaan. Kiellettyjen esineiden lista on pitkä: piikkikammat, aerosolipullot, painavat avainketjut, lupavapaat turvasumuttimet, kylmäkallet ja selfietikut jäävät porttien ulkopuolelle turvatarkastuksessa.
Qstock Oy:n turvallisuuspäällikkö Antti Vähäkangas kertoo, että enimmäkseen asiakkailta takavarikoitiin alkoholia.
Vähäkangas tietää, että nuorilta on tavattu yleisesti ottaen viranomaistarkastuksissa yhä enemmän esimerkiksi teräaseita, mutta festivaaleilla tämä on harvinaisempaa.
– Hallussapito on yleistynyt varsinkin nuorilla valitettavasti. Itse tapahtuman turvatarkastuksessa ei löytynyt montaa selkeää teräasetta, mutta siihen rinnastettavia oli muutamia, Vähäkangas kertoo.
Vähäkangas ei näe juurikaan eroja siinä, mitä K-18-festivaaleilla yritetään tuoda alueelle verrattuna ikärajattomiin festareihin.
– Tekotavoissa ja yrityksissä on suurimmat erot. Nuorilla voi olla kyse tietämättömyydestä kun taas aikuisilla harkitumpaa toimintaa. Valtaosa ymmärtää kuitenkin säännöt ja niiden merkityksen iästä riippumatta.
Luotiliivien käyttö yleistyy?
Kesän aikana tapahtuneet väkivallanteot ovat saaneet aikaan turvallisuusalalla ainakin NYQS turvapalvelujen toiminta-alueella Seinäjoen ja Vaasan seudulla pohdintaa siitä, tulisiko järjestyksenvalvojalla olla työtehtävässä päällään suoja- tai luotiliivit.
Moni työnantaja suosittelee liivien käyttämistä, NYQS turvapalveluyrityksessä työskentelevät Ville Värinen ja Sami Orava kertovat.
– Se turvaa monelta muultakin asialta kuin teräaseelta tai ampumiselta, ja siksi se on vahva suositus. Moni, joka on ennen miettinyt, ettei tarvitse liiviä, miettiikin nyt, että pitäisikö sittenkin, Orava sanoo.
Myös Antti Vähäkangas kertoo, että suojaliivejä käytetään enemmän kuin aikaisemmin. Vähäkankaan mukaan tämä johtuu useista syistä, kuten ammattitaidon lisääntymisestä koulutusten myötä ja suojaliivien saatavuuden paranemisesta.
Seinäjoella heinäkuussa tapahtuneessa ravintola-ammuskelussa loukkaantui myös järjestyksenvalvoja.
– Tällainen tapaus nostaa piikin sille, että suojaliivien käyttö lisääntyy. Asia pohdituttaa kuitenkin eri tehtävissä ja kohteissa muutenkin, Sami Orava kertoo.
Festivaaleilla järjestyksenvalvojat käyttävät suojaliivejä Ville Värisen mukaan vähemmän kuin esimerkiksi ravintolamaailmassa.
– Prosenttimääriä en uskalla arvata siitä, kuinka moni pitää liivejä. Riski on tietenkin aina olemassa, ei se katso aikaa tai paikkaa. Riskiarviot tietenkin tehdään aina jokaiselle tapahtumalle eli kaikkeen pitää varautua, Värinen sanoo.