Salibandyliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi on nimitetty Riku Tapio. Liiton hallitus päätti asiasta sunnuntaina kokouksessaan.
36-vuotias Tapio toimii tällä hetkellä Suomen työväen urheiluliiton (TUL) pääsihteerinä. Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä 14. lokakuuta.
Aikaisemmin Tapio on työskennellyt muun muassa koripalloseura Kataja Basketin toiminnanjohtajana ja jalkapalloseura FC KTP:n toimitusjohtajana.
Salibandyliiton tiedotteessa kerrotaan, että Tapion valintaan vaikuttivat tämän monipuolinen osaaminen ja johtamistaidot.
– Riku Tapion ihmisläheinen, mutta jämäkkä johtajaprofiili ja hänen erinomaiset yhteistyötaitonsa antavat hyvät edellytykset ajaa Salibandyliiton kehittämistä seuraavalle tasolle. Liittotason johtamiskokemuksensa ja talousosaamisensa lisäksi hänellä on palloilulajien seuratoimintataustansa ansiosta kokemusta ja realistinen kuva toimintaympäristöstä.
– Lähivuosien kriittisiä asioita on lisäksi lajiliittoyhteistyön konkretiaan vieminen, ja uskomme, että Riku Tapion näytöt verkostojohtamisesta auttavat onnistumaan tässä, Salibandyliiton puheenjohtaja Kaarina Vuori kommentoi tiedotteessa.
Tapiolla ei ole salibandytaustaa, mutta hän itse pitää voimarana sitä, että tulee lajin ulkopuolelta.
– Ajat ovat taloudellisesti tiukkoja koko yhteiskunnassa, eivätkä liikunta ja urheilu ole siitä poikkeus. Ensimmäinen vaihe haasteiden äärellä on tilanteen tunnistaminen, ja tilanteeseen on näkemykseni mukaan myös herätty urheilussa. On yksiselitteistä, että liikunnalle ja urheilulle on ehdottomasti tilausta – yhteiskunta kaipaa liikuttajia, Tapio kertoo tiedotteessa.
– Salibandylla on isona lajina mahdollisuus tehdä erityisen paljon liikunnan ja urheilun edistämiseksi. Lajin parissa on sitoutuneita toimijoita läpi koko lajiyhteisön ja lajilla on runsaasti harrastajia kaikissa ikäluokissa. Lajilla on myös paljon kasvupotentiaalia, jonka ulosmittaaminen on lajiyhteisön yhteinen mahdollisuus, hän jatkaa.
Syksystä 2020 Salibandyliiton toiminnanjohtajana toiminut Pekka Ilmivalta jättää tehtävänsä elokuun lopussa.