Masku tilaa ulkopuolisen arvion Rush Factory -kiinteistökiistassa – sopimussakkoon taas tuumaustauko

Kunnanhallitus päätti asiasta yksimielisesti maanantaina. Samalla sopimussakon asettamista lykätään, kunnes selvitys valmistuu.

Valko-musta hallirakennus. Taivas on pilvinen ja taustalla näkyy yksittäisiä mäntyjä
Rush Factoryn hallirakennus Maskun Rivieran yritysalueella. Kuva: Eino Kossila / Yle

Maskun kunta tilaa ulkopuolisen arvion tapahtumayhtiö Rush Factory -yrityksen kiinteistön rakennustöistä. Kunnanhallitus päätti maanantaina yksimielisesti ulkopuolisen arvion tilaamisesta.

Rivieran yritysalueella sijaitseva kiinteistö piti alun perin saada valmiiksi vuoden 2022 aikana. Sen jälkeen työt ovat viivästyneet useaan kertaan. Kunta on myöntänyt töihin useasti lisäaikaa.

Masku on uhannut Rush Factorya 170 000 euron sopimussakolla, mikäli kiinteistön rakennusvelvoitetta ei täytetä vaaditulla tavalla. Nyt yrityksellä ja kunnalla on erimielinen näkemys siitä, onko vaadittavat työt tehty.

Ulkopuolisen selvityksen valmistumisen jälkeen yrityksen edustajat kutsutaan neuvottelemaan määrättyjen töiden loppuunsaattamisesta.

Yritys katsoo töiden olevan tehty

Rush Factory kertoi tiistaina aamulla julkaisemassaan pörssitiedotteessa, ettei yhtiö ole saanut Maskun kunnalta virallista tietoa ulkopuolisesta selvityksestä.

Yhtiön näkemyksen mukaan vaaditut toimenpiteet on suoritettu. Rush Factory kertoo, ettei se oli saanut kunnalta näyttöä tekemättömistä töistä, eikä sen pyyntöön työmaakatselmuksesta palattu.

Rush Factory on markkina-arvoltaan Helsingin pörssin pienin yhtiö. Sille sopimussakon meneminen maksuun olisi kova isku.

Helmikuussa Helsingin pörssi asetti Rush Factoryn tarkkailulistalle, sillä yhtiön taloudellisesta asemasta vallitsi pörssin mukaan merkittävä epävarmuus.

Rush Factory on tunnettu muun muassa väriestejuoksutapahtumistaan.

Juttua päivitetty klo 9.54: lisätty tiedot Rush Factoryn pörssitiedotteesta.