Lasten ja nuorten kasvava tarve oppia puolustamaan itseään on alkanut näkyä itsepuolustuskursseilla.
Esimerkiksi Seinäjoella itsepuolustuskouluun on hakeutunut viime aikoina aiempaa enemmän kouluikäisiä, kertoo vuosikymmeniä itsepuolustusta opettanut Samvel Vardanyan.
Hän uskoo sen johtuvan turvallisuustilanteen muutoksesta ja lasten välisistä väkivaltatapauksista.
– Jo kouluikäiset lapset ovat kysyneet minulta, mitä pitää tehdä, jos joku ottaa kurkusta kiinni tai puukottaa ja opettajaa tai aikuista ei ole paikalla, Vardanyan kuvailee.
Lapsille opetetaan taitoja hallita väkivaltatilanteita tai reagoida esimerkiksi hyökkäykseen.
– Heillä on kaikilla oikeus puolustaa itseään, sanoo Vardanyan.
Lisää: Pahoinpitelystä epäilty oli viime vuonna yleisimmin 14-vuotias
Rikosylikonstaapeli Joonas Turtonen Pohjanmaan poliisista tapaa työssään nuoria, joilla on kokemusta väkivallasta kokijana tai tekijänä.
Hänen kokemuksensa mukaan nuoren itsepuolustusharrastus voi parhaimmillaan lisätä itseluottamusta ja auttaa ongelmatilanteiden tunnistamisessa ja myös välttämisessä.
Turtosen mielestä itsepuolustusharrastus on yksinomaan hyvästä.
– Mikä tahansa harrastaminen on. Harrastavat nuoret ovat harvoin väkivallan tekijöitä.
Itsepuolustustaitoja leikin kautta
Saario Academyn Safe kid -koulutuksissa Porissa opetetaan 6–10-vuotiaille itsepuolustusta leikin kautta. Konsepti laajeni tämän vuoden alussa Lahteen.
Kurssin maavastaavat Susanna ja Jouni Rovio tunnistavat sen, että yhä nuoremmat lapset haluavat oppia itsepuolustustaitoja turvallisuuden vuoksi.
Usein kiinnostus lähtee vanhemmista, mutta myös lapset voivat kokea ahdistusta järkyttävistä tapahtumista.
– Turvattomuuden tunne vähenee täällä, koska lapsi kokee, että hänellä on taitoja selviytyä. Se kasvattaa itsevarmuutta, ja lapset kasvavat tunneilla muutenkin kuin fyysisesti, Susanna Rovio sanoo.
Rovioiden mukaan koulutus tuo lapselle itsepuolustustaitoja jo ennen kuin nämä ymmärtävät niitä erikseen opettelevansa.
– Itsepuolustuksen lisäksi lapset oppivat hyviä käytöstapoja, itseluottamusta ja toisen kunnioittamista. Kunnioitus on molemminpuolista, ja opetamme myös, miten pysyä monin eri tavoin suojassa.
Lapsia opetetaan myös tunnistamaan vaaratilanteita ja heidän kanssaan puhutaan esimerkiksi uimapukualueesta, jota kenelläkään ei ole lupa koskettaa.
Ennen kaikkea harrastuspohjalta
Yle sai vastauksia myös Defendo JKL:n puheenjohtajalta, Hokutoryu ju-jutsun toiminnanjohtajalta ja Vaasan Hokutoryu ju-jutsun junioriharrastajien ohjaajalta sekä kuntoilu- ja kamppailulajien monitoimiseura K4 Centerin pääohjaajalta.
Ilmiötä ei tunnisteta suoraan kaikissa lajiliitoissa. Usein harrastuksen pariin ajavat ensi sijassa muut syyt.
Seinäjokelainen Matleena Saarakkala aloitti itsepuolustuksen kouluikäisen lapsensa perässä. Heille pääsyy harrastuksen aloittamiseen oli liikunta ja erilaisten taitojen oppiminen.
– Totta kai tuo kuitenkin kivaa tunnetta, että lapsi on mukana tällaisessa. Ja itsellekin, kun ei koskaan tiedä millaiseen tilanteeseen joutuu, vaikka yrittäisi välttääkin, Saarakkala kuvailee.
11-vuotias Jaska Kattelus pitää itsepuolustustaitoja hyvinä osata, mutta ennen kaikkea hän lähti isänsä kanssa harrastukseen liikunnallisuus edellä.
– Jos vaikka joku hyökkää, niin tietää mitä tehdä. Jokaisen olisi hyvä osata myös esimerkiksi kaatumistaitoja, ettei käy niin pahasti, Kattelus miettii.
Yleensä vanhemmista lähtevä harrastus, mutta ei aina
Suomen Krav Maga -liiton puheenjohtaja ja itsepuolustus- ja voimankäyttökouluttaja Tommi Nyström arvioi, että osa lapsiharrastajista pohtii turvallisuutta. He ovat kuitenkin vähemmistö.
Moni lajikouluttaja sanoo, että usein harrastuksen pariin tullaan vanhempien ohjaamana, vaikkakin osa lapsista tai nuorista hakeutuu harrastukseen myös itsenäisesti.
Jotkut vanhemmat haluavat tuoda lapsen itsepuolustuslajin pariin esimerkiksi kiusaamisen takia.
– Suurimmaksi osaksi haetaan kuitenkin harrastusta, jossa lapsi viihtyisi. Samoin nousee esille, että lapsella olisi tarve saada keskittymiseen liittyviä taitoja, koska kamppailulajeissa oppii myös kurinalaisuutta ja itsehillintää, Nyström kuvailee.
Itsepuolustusta perusopetukseenkin?
Krav Maga -liiton Tommi Nyströmin mielestä itsepuolustustaidon pitäisi olla kansalaistaito, ja sitä olisi hyvä opettaa jo kouluissa. Valtaosa juttua varten vastanneista lajikouluttajista on samaa mieltä Nyströmin kanssa, vaikka aivan kaikki eivät taitojen opettamista kouluun asti veisi.
– Kaikilla on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, Nyström muistuttaa.
Nyström vertaa itsensä puolustamista siihen, että lapsille opetetaan esimerkiksi tunnetaitoja ja tunteiden hallintaa.
– Itsepuolustus on väkivallan hallintaa, vaikka se usein yhdistetään vain väkivaltaan tai kamppailu-urheiluun, Nyström muotoilee.
Onko sinulla juttuvinkki Ylen uutisiin?
Voit olla luottamuksella yhteydessä. Voit lähestyä meitä myös sähköpostilla: eevi.kinnunen@yle.fi.
Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.