Siilinjärven Nuottiniementiellä on valunut jätevettä maastoon ja läheiseen vesistöön

Läheisen lammen vettä ei suositella virkistyskäyttöön eikä vedenottoon.

Kartassa vesialue, jota ei suositella käytettäväksi.
Alue sijaitsee noin neljä kilometriä Toivalasta pohjoiseen. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap

Siilinjärven Nuottiniementiellä on tapahtunut paineviemärivuoto, jonka seurauksena maastoon ja läheiseen vesistöön on valunut jätevettä.

Vuoto havaittiin aamulla ja sen korjaustyöt on aloitettu.

Kuopion Veden mukaan jätevettä on ehtinyt valua noin 50 kuution verran.

Kohteeseen on tilattu vesistönäytteiden otto.

Läheisen lammen vettä ei suositella virkistyskäyttöön eikä vedenottoon.

Samalla alueella on myös aikaisemmin sattunut paineviemärivuotoja. Esimerkiksi viime marraskuussa jätevettä valui maastoon 80 kuution verran ennen viemärin sulkeutumista.

Yle uutisoi vuodosta myös vuosi sitten elokuussa.