Englannin Valioliigan kausi alkaa perjantaina 16. elokuuta.
Kesän aikana useat eurooppalaiset jalkapalloseurat ovat käyttäneet rahaa jälleen yllin kyllin, mutta yksi joukkue on siinä taas ylitse muiden – Chelsea FC. Lontoolaisseura on käyttänyt uusiin pelaajahankintoihinsa rahaa kesän aikana lähes 217 miljoonaa euroa.
Chelsea on ollut aktiivisin Euroopan huippuseuroista, sillä se on hankkinut jo 12 pelaajaa meneillään olevassa kesän siirtoikkunassa.
Tämän kesän aikana joukkue on solminut 12 uutta sopimusta lähes 217 miljoonalla eurolla. Yhdysvaltalaisen Todd Boehlyn kahden vuoden omistuksen aikana ryhmä on hankkinut kaikkiaan 35 uutta pelaajaa.
Tuorein ja kallein kiinnitys on 24-vuotias hyökkääjä Pedro Neto, joka siirtyi Chelseaan toisesta Valioliiga-seurasta Wolverhamptonista. Chelsea maksoi portugalilaisen siirrosta 63,1 miljoonaa euroa.
Heinäkuun alussa joukkue hankki isolla rahalla Leicesterin keskikenttäpelaaja Kiernan Dewsbury-Hallin. 25-vuotiaan englantilaisen siirtosumma oli päälle 35 miljoonaa euroa.
Chelsea on haalinut joukkueeseensa suhteellisen nuoria pelaajia kesän aikana. Kesällä solmittujen sopimuspelaajien keski-ikä on alle 21 vuotta. Transfermarktin mukaan koko joukkueen keski-ikä on vain 23,1 vuotta.
Jalkapallotoimittaja Rory Smith kritisoi joukkuetta BBC:n radiolähetyksessä liiallisesta rahankäytöstä ja sen seurauksista.
– Chelsean periaatteessa typerä liiketoiminta epävakauttaa koko jalkapalloa.
Valioliigassa pelaavan joukkueen koko on kesän siirtoikkunan umpeutumisen jälkeen oltava 25 pelaajaa. Siinä on oltava vähintään kahdeksan pelaajaa, jotka ovat ”kotimaisia” eli edustaneet englantilaisseuraa vähintään kolme vuotta ennen kuin ovat täyttäneet 21 vuotta. 25 pelaajan lisäksi kokoonpanoon rekisteröidä rajattomasti alle 21-vuotiaita pelaajia.
Chelsealla pelaajia riittää, sillä Enzo Marescan luotsaamassa ryhmässä on tällä hetkellä 45 pelaajaa.
Chelsea sijoittui viime kaudella Valioliigassa kuudenneksi.