Roger Talermon elämää leimasi kansainvälisyys. Hän työskenteli merkittävissä johtotehtävissä Suomen lisäksi muun muassa Itävallassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.
Talermon ura urheiluvälineteollisuudessa alkoi, kun hänelle tarjottiin vuonna 1981 Salomonin Suomen edustusta, johon hän rohkeasti tarttui.
Vuodesta 1988 lähtien hän työskenteli ensin Salomonin kaupallisena johtajana Ranskassa, Taylor Made Golf Companyn toimitusjohtajana Yhdysvalloissa, Salomonin Pohjois-Euroopan toimitusjohtajana Ruotsissa sekä vuodet 1995–1996 Atomicin toimitusjohtajana Itävallassa.
Amer Sports Oyj:n toimitusjohtajana Talermo työskenteli vuosina 1996–2009. Hän oli rakentamassa yhtiöstä yhtä maailman merkittävimmistä kansainvälisistä urheiluvälinekonserneista.
Hyvän pohjan Roger Talermon työuralle tarjosi opiskelu Svenska Handelshögskolanissa (Hanken) Helsingissä. Hän oli koulutukseltaan diplomiekonomi ja kauppatieteiden maisteri. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi hänet promovoitiin vuonna 2009. Sotilasarvoltaan merisotakoulun käynyt Talermo oli yliluutnantti.
Urheiluihminen
Roger Talermo oli urheiluihminen. Innostus urheiluun alkoi jo lapsuudenkodeissa Maunulassa ja Espoon Haukilahdessa.
Erityisen tärkeitä olivat kouluvuodet Ruotsalaisessa Normaalilyseossa, jossa opettajat kannustivat häntä kokeilemaan monipuolisesti eri urheilulajeja. Talermo ehtikin elämänsä aikana harrastaa ja kilpailla uinnissa, purjehduksessa, surffauksessa, tenniksessä, golfissa mutta erityisesti lumella. Alppihiihto oli hänen intohimonsa koko elämän ajan.
Suuri kiinnostus alppihiihtoon tuotti vuonna 2006 yhdessä Markku Rimpiläisen kanssa kirjan Alppihiihtäjät, jossa kuvataan hienosti suomalaisen alppihiihdon tarina.
Roger Talermo toimi urheilu-uransa aikana sekä uinti- että alppihiihtovalmentajana. Hän toi freestylehiihdon Suomeen, ja oli Suomen freestylehiihtoliiton perustaja sekä ensimmäinen puheenjohtaja 1975–1979.
Vuosina 1978–1980 hän oli Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) freestylekomitean varapuheenjohtaja. Suomen hiihtoliitossa hän toimi pitkään alppilajien neuvoston puheenjohtajana.
Olympiakomitean puheenjohtajana
Suomen olympiakomitean puheenjohtajana Talermo vaikutti vuodet 2004–2012. Hänen toimikauteensa osuivat järjestön 100-vuotisjuhlat 2007, Tampereella vuonna 2009 järjestetyt Nuorten kesäolympiafestivaalit (EYOF) sekä Huippu-urheilun muutosryhmän työn käynnistyminen 2010.
Hallitusammattilaisena Talermo ehti toimia kymmenissä yrityksissä kuten Atomic, Footbalance, Nautor, Sonera, Sultrade, Suunto ja Wilson Sportin Goods. Lisäksi hän oli muun muassa Suomen Liikesivistysrahaston hallituksen jäsen vuodesta 2003 alkaen.
Vuodesta 2010 alkaen kansainvälisesti poikkeuksellisen hyvin verkostoitunut Talermo toimi Kansallisten olympiakomiteoiden maailmanliiton (ANOC) hallituksessa Euroopan edustajana yhdessä koripallolegenda Vlade Divacin kanssa. Talermolla oli aina suora keskusteluyhteys maailman johtaviin urheiluvaikuttajiin.
Roger Talermon elämässä perheen, puoliso Marjatta ja tytär Emma, ohella tärkeitä asioita olivat lumi, meri ja alpit. Hän viihtyi erinomaisesti Itävallassa ja oli maan kunniapääkonsuli Suomessa vuodesta 1988 alkaen.
Talermon rakkaus urheiluun säilyi loppuun saakka. Hän mainitsi useaan otteeseen, että monet luottamustoimet ja tehtävät urheilun parissa olivat hänelle hyvin läheisiä. Talermo koki, että saattoi antaa takaisin urheilulle edes jotain siitä, mitä oli siltä saanut.
Roger Talermo ei pelännyt tarttua haasteisiin ja oli erinomainen diplomaatti. Hän säilytti koko elämänsä ajan uteliaisuutensa eikä arastellut kansainvälisyyttä. Se oli myös viesti, jonka hän halusi seuraajilleen ja tuleville sukupolville kertoa.