Aamu on aikainen ja tällä kertaa hieman sumuinen. Neljä miestä astelee polulla kohti Pielisjoen rantaa Joensuun Kulhossa. Vanhan kiinnityslaiturin äärellä jokainen hypähtää oman hinaajan kannelle ja käynnistää moottorin.
Kulhonselällä kelluu päivän urakka. Isot kuitupuulautat odottavat kyytiä Pyhäselän ääreen. Jari Laukkasen kalusto lähtee Utran vanhan kanavan kautta päivän uitolle.
Järvi-Suomen Uittoyhdistyksen uittopäällikkö Esa Korhonen kertoo, että metsäyhtiöissä katsellaan jälleen kiinnostuneina vesikuljetusten suuntaan.
Puun tuonnin pysähdyttyä Venäjältä kaksi vuotta sitten jouduttiin logistiikkaa metsäteollisuudessa miettimään uusiksi. Uittomäärät ovat kasvaneet viime vuosina, ja suuntaus näyttää jatkuvan.
Kuljetuskapasiteetin rajat tulivat vastaan, kun puun mukana maasta poistui myös venäläinen kuljetuskalusto. Haasteeksi on noussut myös puutavaran varastointi.
Pitkillä matkoilla uitto on maantie- ja raidekuljetuksia selvästi edullisempaa.
– Myös metsäyhtiöiden ympäristötavoitteet ja energiatehokkuuden vaatimukset ohjaavat katsetta vesiväylille, Korhonen kertoo.
Uittorakenteet väylineen, merkintöineen, uittojohteineen ja -paaluineen ovat yhä olemassa. Myös kalustoa ja osaamista on tallella, mutta osaavan väen löytäminen hinaajille on haaste.
– Ajamme työpareina. Minulla on tämä Axel-päähinaaja, ja isäni Pekka Laukkanen ajaa avustushinaaja Teroa. Toisen hinausyksikön muodostavat hinaajat Norppa ja Pasi, kertoo vesistökuljetusyrittäjä Jari Laukkanen.
Useat Saimaalla puurtavista hinaajista ovat valmistuneet Savonlinnassa Inkilänniemen telakalla vuosikymmeniä sitten. Niin myös Laukkasen Axel ja Tero.
– Kalusto Saimaalla on ikääntynyttä, mutta nämä ovat kestäviä työjuhtia. Moottorihommia on tietysti välillä ja jotain muuta pienempää korjattavaa. Itse asensin Norppaan kokonaan uuden moottorin viime talvena, Jari Laukkanen kertoo.
Kulku virtaavan veden päällä kelluvilla tukkinipuilla ei ole ihan jokaisen hommaa. Axelin vetovaijeri kiinnitetään lauttaan.
Viime vuonna Vuoksen vesistössä uitettiin puuta noin 650 000 kuutiometriä. Määrä on vajaa kymmenesosa uiton vilkkaimmista vuosista.
Alkumatkasta joen varsilla on koiranulkoiluttajia ja mattopyykkäreitä. Jari Laukkanen hoksaa itsekseen kelluvan lehtipuun pätkän ja nostaa kiikarit silmilleen.
– Olisiko majavalta karannut urakkaa, tyvi näyttää aivan majavan syömältä, Laukkanen pohtii.
Joella on oma tahto
Pielisjoen vesi oli keväällä ennätyskorkealla. Se vaikuttaa moneen asiaan ruorin takana.
– Vesi on voimakas ja elävä työkaveri, jonka virtaukset ja nopeus vaihtelevat. Niitä on osattava lukea tässä hommassa tarkasti, Pekka Laukkanen kertoo samalla kun lähestymme jokiosuuden ensimmäistä siltaa.
Joen kiemurtaessa ja virtausten tarttuessa tukkiletkaan apuhinaaja käy painamassa erilleen pyrkiviä nippuja tiiviisti lauttaan kiinni. Lautan häntää pusketaan välillä takaisin samalle linjalle edellä lipuvan nipun kanssa.
– Silläkin on merkitystä, miten lautta on sidottu. Moni asia vaikuttaa lautan kulkuun, ja kaikkea sitä on osattava lukea. Tämä on tilanteiden ennakointia, Jari Laukkanen juttelee ruoria kääntäessään.
Pielisjoella tuoksuu kahvi
Aamu selkenee, ja yhtäkkiä Axelin ajohyttiin tulvahtaa selvästi kahvin tuoksu. Alkaa hymyilyttää, työpäivä uhkaa karata kesäidyllin suuntaan.
Pekka Laukkanen on pyöräyttänyt keittiössä kunnon pannukahvit.
– Suunnilleen näillä kohdilla on tapana kahvitella. Lautta on nyt hyvin perässä, ja on hetki aikaa ennen siltoja ja sulutusta, Jari Laukkanen myhäilee.
Lokakuun pimeässä ja kylmässä räntäsateen sotkiessa näkyvyyttä kahvia tarvitaan lämmikkeeksi. Uitto on paljon muutakin kuin kesäauringossa vesillä viihtymistä.
Vesiliikennöintiin on olemassa koulutusta, mutta uitto on opeteltava käytännössä.
Poika ja isä, Jari ja Pekka Laukkanen tuntevat Pielisjokensa. Isä 60-luvulta asti, poikakin jo 90-luvulta lähtien.
Joensuu on siltojen kaupunki. Utrasta Pyhäselälle tullessa uitto alittaa Pekkalan sillat, rautatiesillan, Sirkkalan sillan, kanavasillan, Suvantosillan ja Ylisoutajan sillan.
– Joensuun kanava ja Ylisoutajan silta ovat reitin haastavimmat kohdat. Ne ovat aika kapeita paikkoja, ja lautta on saatava osumaan uittojohteiden väliin, Jari Laukkanen kertoo.
Samanlaisella moottorilla kuin kuorma-auto kuljettaa kolme nippua, Axel hinaa perässään 115 nippua. Uiton hiilijalanjälki on täysin eri sarjassa rekkarallin kanssa.
Kanavasulkujen avaaminen vaikuttaa voimakkaasti veden virtaukseen. Sekin on osattava huomioida hinaajan ruorin takana, sillä edessä on jo seuraava silta.
Hinausyksikkö on tiivis työpari. Radiopuhelimella vaihdetaan tietoa ja osan matkasta alukset kulkevat myös nippuna kyljittäin.
Laukkaselle tulee uittoon Utran pudotuspaikalta puuta vuodessa noin 80 000 kiintokuutiota. Saman verran uitettavaa tulee lisäksi Pieliseltä. Suurin osa puusta matkaa Etelä-Saimaan tehtaille jalostettavaksi.
Metsäyhtiöiden ympäristötavoitteet kiristyvät ja energian käyttöä tehostetaan. Maantiekuljetusten hiilijalanjälki on iso. Uitolla on etunsa.
Reilun kolmen tunnin reissu on puolivälissä. Lastin kiinnityksen jälkeen palataan yläjuoksulle Kulhonselälle hakemaan seuraavaa lauttaa. Paluumatkalla ohitetaan uiton toinen parivaljakko, joka kuskaa omaa lauttaansa Kuhasalon parkkiin joen vastarannalle.
