Porin kaupunginhallitus ja valtuusto saavat pian eteensä periaatteet, joilla kaupungin virkamiesjohto haluaa viedä eteenpäin sähköyhtiö Pori Energian kauppaa.
Pori selvittää täysin omistamansa energiayhtiön vähemmistöosuuden myymistä. Ennen kaupan hierontaa potentiaalisten ostajakandidaattien kanssa poliitikot pääsevät kertomaan näkemyksensä, millä ehdoilla kauppa voidaan tehdä.
Ehdot selviksi etukäteen
Kaupunginjohtaja Lauri Inna kertoo, että etukäteen asetettavilla ehdoilla tehdään selväksi, minkälaista vähemmistöomistajaa Pori Energialle etsitään.
Kaupunkilaisten huoliin pyritään vastaamaan jo ennalta. Esimerkiksi myytävien osakkeiden eteenpäin kauppaamiselle ehdotetaan ehtoja. Myös sähkön siirtohintojen korotuksista esitetään mainintaa, ettei ostajan pidä odottaa saavansa voittoja hintojen ”kohtuuttomilla korotuksilla”.
Yhtiön kotipaikka pysyy jatkossakin Porissa ja kaupungilla säilyy oikeus nimittää enemmistö yhtiön hallituksen jäsenistä. Myös ostajan rahoituksen lähteistä pitää olla esityksen mukaan täysi varmuus.
Kauppa etenee lähikuukausina
Porin virkamiesjohto ja poliitikot etenevät kaupassa tämän syksyn aikana. Kaupan ehdot ovat kaupunginhallituksessa jo maanantaina, minkä jälkeen ne viedään valtuustolle.
Päätöksenteko varsinaisesta kaupasta tulee valtuuston esityslistalle todennäköisesti ensi talvena.
Pori Energian vähemmistöosuuden myyntiaikeiden taustalla ovat kaupungin taloustilanne ja Pori Energian kehittämiseen tarvittavat investoinnit.
Talous vakaammalle pohjalle?
Kaupunginjohtaja Inna tavoittelee tilannetta, jossa Pori saisi kaupasta rahaa talouden tasapainottamiseen, isoihin investointeihin ja lisäksi rahastoitavaksi. Rahaston tuotoilla kaupunki pystyisi hoitamaan talouttaan pitkäjänteisesti.
Tällä hetkellä Pori tekee isoja, yli 10 miljoonan euron alijäämiä. Jos Pori aikoo kattaa alijäämän kaupasta saatujen tulojen tuottamilla koroilla, rahaa pitäisi saada nykyisellä korkotasolla satoja miljoonia euroja.
Osa poliitikoista suhtautuu kauppaan jo etukäteen erittäin kielteisesti, osa myönteisesti. Vastustus on voimakkain pienessä Liike Nytissä, mutta myös vasemmistossa ja keskiryhmissä on epäilijöitä. Kokoomuksessa kauppa saa kannatusta. Ratkaisijan paikalla on mitä todennäköisimmin SDP:n valtuustoryhmä.