Hämeenlinnan kaupunginmuseon tulevaisuutta selvittänyt työryhmä ei löytänyt suoraa ratkaisua museon uusiksi tiloiksi. Asiaa pohtinut selvitysryhmä nostaa nyt esiin myös kokonaan uuden museorakennuksen rakentamisen keskusta-alueelle.
Tiistaina 20. elokuuta sivistys- ja hyvinvointilautakunnan käsittelyyn menevässä selvityksessä todetaan, että tarkastelussa olleiden Kumppanuustalon ja lyseon kiinteistöjen peruskorjaus ja museotoiminnan vaatimat muutokset ovat huomattavan kalliita ja suojelun vuoksi osittain mahdottomia. Kustannuksiltaan peruskorjaus- ja muutostyöt tulisivat jopa uudisrakennusta kalliimmiksi.
Kaupungin kulttuuripäällikkö Janne Nieminen kertoo, että museotiloilla on tarkat vaatimukset esimerkiksi lämmön, kosteuden ja valaistuksen suhteen, mikä puolestaan vaatii paljon talotekniikalta. Yleisötilojen rakentamista rajaavat muun muassa esteettömyysvaatimukset. Kaikki tämä näkyy suoraan remonttien hinta-arvioissa. Museon vaatimaksi tilatarpeeksi on arvioitu noin 2 000 neliötä.
Uusien tilojen aikataulu venyy
Selvityksen tehnyt ryhmä ehdottaa, että selvitystyötä jatketaan, jotta museolle saadaan toimivat tilat ilman kustannusten karkaamista käsistä. Niemisen mukaan pääpaino jatkossa tulee olla museokonseptin hiomisessa.
– Kaikki sellaiset museokohteet, joita Suomessa esimerkiksi on valmisteilla, niin niissä lähtökohta on todella pitkälle konseptin kautta mietitty.
Selvityksessä ehdotetaan, että konseptin muotoilussa voitaisiin käyttää ulkopuolista asiantuntijaa apuna. Kyse on esimerkiksi siitä, miten lyseon tai Kumppanuustalon tiloihin voitaisiin muotoilla kiinnostava museo. Mukaan voi myös vielä tulla muita mahdollisia tilavaihtoehtoja kokonaan uuden museon lisäksi.
– Kysymys on oikeastaan siitä, että halutaanko me siirtää nykyinen museo sellaisenaan johonkin uuteen kohteeseen vai halutaanko me tehdä uusi museo, joka on kiinnostava ja rakennettu sellaisella vaatimustasolla, mitä nykyiset uudet museot on, Nieminen tiivistää.
Museoselvityksen mukaan alkuperäinen aikataulu museon uusista tiloista jo vuonna 2027 on liian optimistinen. Selvityksessä ehdotetaankin, että Museo Skogsterin vuokrasopimusta jatkettaisiin.
Vanhat rakennukset vaativat mittavat remontit
Selvityksessä käytiin läpi kolmen eri vaihtoehdon sopivuutta museon uusiksi tiloiksi. Kohteina olivat Viipurintien G-rakennus (nykyinen Vanajaveden sairaala), Kumppanuustalo ja lyseon lukion päärakennus.
Ennalta parhaana vaihtoehtona pidettiin Viipurintien rakennusta. Se kuitenkin tippui pois vaihtoehdoista, koska se siirtyy Oma Hämeen käyttöön pian tehtävällä kaupalla. Lisäksi sen muuttaminen museotilaksi olisi maksanut noin 9 miljoonaa euroa.
Kumppanuustalo vaatisi mittavan remontin, jotta siitä saataisiin toimiva museorakennus. Tilaa rakennuksessa riittäisi museon tarpeisiin, jos sekä kellari että ullakko remontoitaisiin museon käyttöön. Ongelmaksi nousee kuitenkin se, että peruskorjaus vaatisi paljon kallista käsityötä, jotta rakennuksen historialliset arvot säilyisivät. Selvitysryhmän mukaan alustavissa laskelmissa Kumppanuustalon muuntaminen museotilaksi vaatisi noin 15 miljoonaa euroa.
Palanderin taloa vastapäätä olevat lyseon tilat ovat selvityksen mukaan sokkeloiset. Tiloja olisi kellarikerroksen lisäksi kolmessa kerroksessa, eikä hissien rakentaminen kaikkiin kerroksiin olisi mahdollista. Myös tämän tilan muuttaminen museon tarpeisiin tulisi kalliiksi. Arvion mukaan se maksaisi noin 13 miljoonaa euroa. Lyseon sijaintia Palanderin talon ja kirjaston vieressä sekä Hämeen linnan läheisyydessä pidettiin selvityksessä hyvänä.