Miika Kirmula järjesti iloisen suomalaisyllätyksen suunnistuksen EM-kisoissa Unkarissa. Kirmula otti pronssia miesten pitkällä matkalla ja nappasi näin ensimmäisen henkilökohtaisen arvokisakisamitalinsa.
Norjan Kasper Fosser juhli Euroopan mestaruutta ja Sveitsin Daniel Hubmann ylsi hopealle. Fosser löi Hubmannin lähes neljällä minuutilla. Kirmula jäi kärjestä neljä ja puoli minuuttia.
Kirmula joutui jännittämään mitaliaan siihen asti, että Ruotsin Emil Svensk ennätti maaliin. Svensk jäi Kirmulasta lopulta reilut puoli minuuttia.
Kirmula oli kilpailun alussa kiinni viidennessä sijassa, mutta kiristi vauhtiaan ja nousi makeasti mitaleille.
Kova koitos yli 30 asteen helteessä
29-vuotiaalla Kirmulalla on palkintokaapissaan kolme viestien MM-hopeaa, mutta nyt tuli myös henkilökohtainen mitali.
– Pystyin toteuttamaan omaa hyvää suunnistustani. Maltilla liikkeelle ja alussa vähän säästellen. Lopussa pystyin ottamaan suoraviivaisemmin, Kirmula kertasi.
Yli 30 asteen helteessä käyty kilpailu oli rankka koitos.
– Kaikki voimani jäivät matkalle. Oli kivuliasta juosta, varsinkin ylöspäin. Olin teipannut nilkkani ilmeisesti liian kireiksi jyrkkiin rinteisiin. Kivikossa tuli varmaan iskujakin, Kirmula kuvaili.
Kirmula säästyi isoilta pummeilta.
– Olen tyytyväinen, vaikka toki jonkun verran olisi ollut viilattavaa. Muutamilla rasteilla tuli 20-30 sekunnin hetkiä, kun en saanut kaikista jyrkänteistä ihan selvää.
Lauantaina Kirmula keskeytti keskimatkan kilpailun pienen pohdinnan jälkeen. Sunnuntaina tunnelmat olivat jo aivan toisenlaiset.
Venla Harjulle jälleen kahdeksas sija
Venla Harju sijoittui kahdeksanneksi naisten pitkällä matkalla. Harju saavutti näin saman sijoituksen kuin lauantaina keskimatkan taistossa.
Ruotsin Tove Alexandersson juhli ylivoimaista mestaruutta. Toiseksi suunnistanut Sveitsin Simona Aebersold jäi neljä minuuttia Alexanderssonista. Norjan Andrine Benjaminsen otti EM-pronssia.
Miia Niittynen oli 10:s ja Maija Sianoja 14:s. Marika Teini joutui jälleen keskeyttämään.
Suunnistuksen EM-kisat päättyvät miesten ja naisten viesteihin tiistaina.
Päivitetty kello 21.25: Miika Kirmulan kommentit täydennetty uutiseen.