Hyvinvointialue jatkaa vastustusta herättäneen asumisyksikön valmistelua suunnitelmien mukaisesti Lappeenrannan Hiessillassa.
Rintalankadulle muuttaa syksyllä Mattilasta ja Joutsenon Papinraitilta ihmisiä, joilla ei ole muuta asuntoa. Asukkaat ovat suurimmaksi osaksi henkilöitä, joilla on päihdeongelma.
Asukkailta ei edellytetä päihteettömyyttä. Paikalla on jatkuvasti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia tukemassa asukkaita arjen asioiden hoitamisessa.
Huolta turvallisuudesta
Julkisuudessa Hiessillan asumisyksikköä on kuvailtu päihderiippuvaisten yksiköksi. Palvelupäällikkö Vesa Piikki Etelä-Karjalan hyvinvointialueelta täsmentää, että kyse on asumispalvelusta.
– Se on asunnottomien ihmisten palvelu. Pajarilassa on olemassa erikseen katko- ja kuntoutusyksikkö, hän sanoo.
Hiessillan suunnitelmat ovat herättäneet alueen asukkaissa voimakasta vastustusta. Pelkona on muun muassa, että alueen turvallisuus heikkenee.
Asia on myös poikinut yhteydenoton aluehallintovirastoon. Ilmoituksen mukaan tilat eivät täytä yhteisölliselle asumiselle asetettuja kriteerejä. Myös Yle uutisoi aiemmin, että Hiessillassa vuokralle tulevat huoneet eivät täytä Valviran vaatimuksia.
Aluehallintoviraston mukaan tiloista voidaan kuitenkin joustaa, jos kyse on tilapäisestä ratkaisusta. Tuolloin on oltava kuitenkin tiedossa, milloin uudet tilat ovat käytössä.
Virasto on pyytänyt hyvinvointialueelta selvitystä asiasta syyskuun loppuun mennessä.
Toiminta Hiessillassa on väliaikaista.
– Emme vielä tiedä, mitä määräaikaisuus tarkoittaa kestoltaan. Uudet tilat ovat kiikarissa, mutta neuvottelujen keskeneräisyyden takia kohdetta ei vielä julkisteta, Piikki kertoo.
Hyvinvointialueen mukaan yhteisölliselle asumiselle asetetut kriteerit koskevat uusia yksiköitä. Hiessillan tapauksessa kyse ei ole uudesta yksiköstä vaan toiminnan muutoksesta.
Vuokralaisille parempi ratkaisu
Hyvinvointialue tiedostaa Hiessillan tilojen puutteet, eikä Piikin mukaan vähättele lähiseudun asukkaiden huolia.
Asumisyksikön vuokralaisten näkökulmasta Hiessilta on kuitenkin selvä parannus Papinraittiin, joka on asumiskelvoton.
Hyvinvointialueen laatiman ennakkoarvioinnin mukaan saman katon alla asiakkaat saavat myös paremmin tukea ja palveluja verrattuna tilanteeseen, jossa he asuisivat hajasijoitettuina eri puolilla kaupunkia.
– Kyllähän meidän intresseissämme on, että elo menee mahdollisimman sopuisasti Hiessillassa, Piikki sanoo.