”Kulttuuri on luksuspalvelu”, lausui tunnetusti Riikka Purra (ps.). Tämä ei ollut este Purran ja perussuomalaisten vaalimenestykseen, joten arvelen, että yllättävän moni suomalainen ei hahmota kulttuurin merkitystä itselleen tai sitä, kuinka kulttuuri syntyy.
Tulkitsen lausahduksen olevan sukua Margaret Thatcherin arvomaailmalle. Hän halusi erottaa taiteen ja valtion 1980-luvulla pääministerinä Isossa-Britanniassa. Kulttuuri uisi itse vapailla markkinoilla, ilman tukia. Ajatus on teoriassa kaunis, mutta heijastaa ymmärtämättömyyttä kulttuurin olemuksesta.
Kulttuuria ei mielestäni kannata perustella taloudella, mutta hyvinhän se työllistää, Tilastokeskuksen mukaan 2,7 prosenttia Suomen työllisistä. Osuus bruttokansantuotteesta oli 3,1 prosenttia vuonna 2022. Samana vuonna maa- ja metsätalouden osuus oli 2,59 prosenttia, pienempi kuin kulttuurin. (Tieto poimittu Tilastokeskuksen taulukosta 123h.)
Jokainen meistä kuluttaa kulttuuria lukemalla tai kuuntelemalla kirjoja, katsomalla elokuvia, tv-sarjoja, tanssia, kuuntelemalla poppia, rokkia ja klassista.
Sen kaiken teki joku: näytteli, luki, valaisi, editoi, suunnitteli, järjesti. Joku, joka omistaa elämänsä kulttuurin tekemiselle, jotta sinulla ja minulla olisi inhimillisesti rikkaampi elämä.
Kulttuuri on rihmasto, jota on vaikea selittää. Tv-sarjat esimerkiksi syntyvät usein kirjoista. Game of Thrones, House of Cards, Hannibal, Mindhunter, Raid, Taistelutoverit, Orange is the New Black, Gossip Girl, Handmaid’s Tale, The Hate U Give, Shrek, Blondin kosto esimerkiksi, muutamia mainitakseni.
Kulttuuri on rihmasto, jota on vaikea selittää.
Väitän, että mitään kuluttamastasi kotimaisesta kulttuurista ei olisi ilman julkista rahaa. Ensinnä suorat tuet. Ne ovat monen menestyjän uralla tärkeitä, vaikka niitä harvoin mainitaan.
Esimerkiksi menestyssarja Koskisen kirjoittaja, niin, sekin sarja perustuu kirjoihin, Seppo Jokinen sai 2000-luvun alussa kirjastoapurahoja yhteensä 59 766 euroa, ennen suurta menestystä.
Mutta kulttuurituote myös aina nojaa lukuisiin muihin kulttuurituotteisiin. Tein taannoin kertovan tietokirjan luonnonsuojelun historiasta. Kirjani lähdeluettelo on täynnä teoksia, joita on tuettu julkisella rahalla:
Valtion tiedonjulkistamisen apurahat, Suomalaisen kirjallisuuden edistämisvarat, Suomen Akatemian ympäristötieteellinen toimikunta, Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan ja Hämeen rahastot, Uudenmaan läänin taidetoimikunta, Valtion Kamerataidetoimikunta ja kymmeniä muita. (Kirjani inspiroimana on myös tehty ison teatterilevityksen elokuva.)
Kulttuurintekijät seuraavat ahnaasti kulttuurikenttää ja imevät sieltä vaikutteita, tietoisesti ja tiedostamattaan.
Hallitus, jonka ministeriksi Purra sittemmin päätyi, ja jota johtaa Petteri Orpo (kok.), suunnittelee leikkaavansa kulttuuria kymmenillä miljoonilla euroilla: elokuvia tehtäisiin vähemmän, kirjallisuuden tukemista on jo leikattu, teatterit ja orkesterit ovat uhattuina ja museoiden kokoelmat, kulttuuriperintömme säilyttäminen.
Kulttuuri on laaja kertomus siitä, kuinka elimme ja ajattelimme.
Leikkauksia toteuttavat ehkä ajattelevat, tai ainakin haluavat saada muut ajattelemaan, kuten Purran luksusletkaus osoittaa, että kulttuuri olisi turhuuksien linnake, jossa pyöritään rahoissa. Todellisuudessa moni kulttuurintekijä tienaisi muualla paremmin ja tietää sen hyvin. Kulttuuri rikastuttaa muilla tavoin.
Kulttuurin voi määritellä yhteisön henkisiksi ja aineellisiksi saavutuksiksi. Mutta se on myös laaja kertomus siitä, kuinka elimme ja ajattelimme, jatkuvasti täydentyvä dokumentti, jota voidaan tarkastella nyt ja jota jälkipolvet voivat tutkia.
Kulttuuri on, tehtynä ja koettuna, kehys elämälle. Se on paljon lähempänä elämän tarkoitusta kuin luksusta.
Juha Kauppinen
Kirjoittaja on hämeenlinnalainen kirjailija ja biologi.
Korjattu 3.9.2024 klo 8.33. Kirjallisuuden tukemista on jo leikattu.