Pariisin olympialaisista ei tullut menestystä, ja siksi huippu-urheilun kustannukset ovat nousseet keskusteluun. Neljä suomalaista yksilölajin huippu-urheilijaa avasi talouttaan Ylelle.
Heidän lajeissaan ei kansainvälisissä kilpailuissa jaeta suuria startti- tai voittorahoja.
Ari-Pekka Liukkonen, 35, pulahtaa altaaseen Jyväskylän uimahallissa. Uimari on ollut mukana kolmissa olympialaisissa, mutta hän karsiutui niukasti Pariisista.
Euroopan mestari on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön urheilija-apurahaa vuodesta 2012 ja lisäksi Suomen olympiakomitean myöntämää tehostamistukea.
Tänä vuonna tuet lakkasivat.
– Kaksi tuhatta euroa pitää joka kuukausi kaivaa jostain elämiseen. Totta kai se vaikuttaa treenaamiseen.
Liukkosella oli taloudellisesti tiukkaa myös ennen arvokisamenestystä.
Hänen mielestään Suomessa avustuksissa pitäisi keskittyä urheilijoiden pitkäjänteiseen peruselämisen tukemiseen.
– Kun tavoitellaan absoluuttista maailman huippua, asiantuntijapalvelut ja huippuosaaminen menevät hukkaan, jos urheilijalla ei ole arjessa mahdollisuutta harjoitella täysillä.
Liukkosen mielestä olisi hyvä, jos tukirahoja saisivat yhä useammat urheilijat ja myös valmentajat, jotta heidän ei tarvitsisi valmentaa ansiotyön ohessa. Liukkonen oppi mummoltaan säästäväisen elämäntavan.
”Nuorena kävin mummon kanssa aina sienessä ja marjassa. Tänäkin kesänä kävimme taas hänen kanssaan sienessä.”
Tasapainoilua ja stressiä rahasta
Painonnostaja Saara Retulainen, 31, joutui keväällä taistelemaan olympiakarsinnoissa vatsataudissa Thaimaassa. Hän jäi kolmen kilon päähän olympiapaikasta.
Retulainen aloitti kilpailemisen painonnostossa vasta 20-vuotiaana, mutta on saavuttanut jo EM-hopeaa.
Helsingissä tällä hetkellä asuva nostaja on rahoittanut urheiluaan aiemmin opintotuella ja tekemällä markkinointialan töitä.
– Kun sain ensimmäisen 10 000 euron apurahan, itkin ilosta. Sen ansiosta voin harjoitella viisi kuukautta täysipainoisesti.
Retulainen saa tällä hetkellä ministeriön apurahaa ja Olympiakomitean tehostamistukea. Ne kattavat neljäs- tai kolmasosan hänen kuluistaan. Lisäksi hän tekee someyhteistyötä ja yritysmarkkinointia.
Taloudellinen huoli lisää kokonaiskuormitusta.
– Stressaan ja mietin, mistä voin nipistää. Joudun välillä valitsemaan, leireilenkö vai otanko halvan, ei niin optimaalisen lennon ulkomaille kisoihin.
Retulainen kertoo, että Painonnostoliitto maksaa matkat ja majoituksen EM- ja MM-kilpailuihin, mutta ei muihin kansainvälisiin kilpailuihin.
”Kun voitin Pohjoismaiden mestaruuden, joku kysyi, että mitä siitä sain. Vastasin, että laskun perääni.”
Ammattina urheilu
Judoka Martti Puumalainen, 27, on onnellisessa asemassa. Mikkeliläinen Euroopan mestari toimii Puolustusvoimissa Santahaminan varuskunnassa liikunta-aliupseerina ja pystyy työssään keskittymään täysillä treenaamiseen.
Hänen työsopimukseensa on kirjattu 70 prosenttia urheilua ja 30 prosenttia töitä.
– Se turvaa harjoittelun. Meillä on Suomessa ehkä 12 liikunta-aliupseeripaikkaa, kun esimerkiksi Itävallassa pelkästään judolla on saman verran.
Puumalainen toimii liikunta-aliupseerina neljättä vuotta. Ennen sitä hän hankki elantonsa portsarina ja esimerkiksi festareilla järjestysmiehenä sekä sai tukia Kelalta.
Hän sai ministeriöltä ensimmäisen 6 000 euron apurahansa 23-vuotiaana.
– Ennen sitä oli niin tiukkaa, että mietin, pistänkö kaiken likoon urheiluun vai mitä rupean tekemään.
Puumalainen suuntaisi avustuksia jo nuorille urheilijoille.
– 16-vuotias arvokisamitalisti voi olla arpa, mutta se jää katsomatta, jos nuorta ei tueta.
Puumalainen neuvoo nuoria urheilijoita käymään armeijan urheilukoulun. Siellä voi miettiä, haluaako käydä sen puolessa vuodessa vai tehdä täyden palveluksen ja mahdollisesti hakea liikunta-aliupseeriksi.
”Myös muut urheilijat, jotka ovat tässä ammatissa, ovat yleensä aika nopeasti saaneet arvokisamitalin, kun ovat päässeet oikeasti panostamaan harjoitteluun.”
Tuki tuo tulosta
Painija Jonni Sarkkisen, 22, mielestä hänen taloutensa on ollut tasapainossa koko urheilu-uran ajan.
Kun kansainväliset kilpailut ja leirit alkoivat 16–17-vuotiaana tulla mukaan, taloudellista apua hän sai vanhempiensa ja isovanhempiensa lisäksi myös seuralta.
Nuorten sarjoissa saavutettu EM-menestys nosti jyväskyläläisen painijan jo alle 20-vuotiaana ministeriön nuorten 6 000 euron apurahalle ja myös lajille tulevan tehostamistuen piiriin.
Silti omaa sponsorirahoitusta kilpailu- ja leirimatkoihin on tarvittu.
Olympiapaikka toi Sarkkiselle keväällä merkittävän lisäpanostuksen valmentautumiskuluihin.
Kustannuksista on vastannut lajiliitto, joka on saanut omien resurssien lisäksi kohdennettua tehostamistukea Olympiakomitealta.
Leiritykseen ja valmentajien sekä harjoitusvastustajien kuluihin upposi tänä keväänä ja kesänä yli 15 000 euroa.
– Kun meiltä oli kaksi painijaa menossa olympialaisiin, saimme jopa lennätettyä sparraajat Suomeen ennen kisoja. Mietin, että olisipa aina näin hienosti kaikki järjestetty.
Sarkkinen opiskelee toista vuotta liikunnanohjaajaksi huippu-urheilijoille tarkoitetussa koulutusohjelmassa liikunta-akatemia Urheassa Helsingissä.
Opiskelu on joustavaa, ja hän pystyy treenaamaan täysipainoisesti. Sarkkinen toivoisi Suomen yksilöurheilijoille nykyistä enemmän mahdollisuuksia toteuttaa huippu-urheilua ammattina.
– Monessa maassa urheilijat ovat esimerkiksi poliisissa, rajavartiostossa tai muissa valtion hommissa töissä, mutta pystyvät silti panostamaan täysillä myös urheiluun.
Sarkkinen ei tavoittele rikkauksia, vaan haluaa haastaa itseään kovassa urheilulajissa.
”Kaikki, mitä tulee, menee elämiseen, mutta ei minun tarvitse makaronia syödä, vaan voin hankkia laadukasta ravintoa.”