Kolmen auton ketjukolari hidasti liikennettä neljän aikoihin Pohjan valtatiellä. Onnettomuudesta ei aiheutunut vakavia henkilövahinkoja.
– Lapualta Seinäjoen suuntaan ajettaessa kulki pitkä autoletka. Edellä ajava auto oli hidastanut vauhtiaan, jolloin takana tuleva oli ajanut auton perään, kertaa tapahtumaketjua Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jani Välimaa.
Törmäys aiheutti ketjureaktiona törmäyksen myös kolmanteen autoon.
– Perään ajanut auto kärsi pahimmat vauriot. Se hinattiin paikalta, muut pystyivät jatkamaan matkaansa.
Ambulanssi kävi tarkastamassa viisi onnettomuudessa altistunutta henkilöä. Kukaan ei loukkaantunut ainakaan vakavasti.
Välimaan mukaan koko tilanne oli ohi nopeasti, puolessa tunnissa.
Poliisi ohjasi liikennettä ja pelastuslaitos teki normaalin onnettomuuspaikan raivauksen.
Onnettomuus tapahtui Nurmon Tepon sillan kohdalla.