Raskaana oleville tarjotaan nyt hinkuyskän tehosterokotus Etelä-Pohjanmaalla

Etelä-Pohjanmaalla on tämän vuoden aikana todettu 49 tapausta. Hinkuyskä on vaarallinen alle vuoden ikäisille ja aivan erityisesti vastasyntyneille.

Bild på gravid mage. Kvinnan bär en svart stickad klänning och vilar händerna på magen.
THL suosittelee raskaana oleville hinkuyskärokotteen tehosteannosta syntyvän lapsen suojaamiseksi. Kuvituskuva Kuva: Nicole Hjelt / Yle

Raskaana oleville tarjotaan hinkuyskän tehosterokotuksia Etelä-Pohjanmaalla.

Hyvinvointialueen neuvoloissa aloitetaan rokotukset raskausviikoilla 16–32 oleville elokuun lopussa.

Rokote annetaan normaalien neuvolakäyntien yhteydessä. Rokotteen voi ottaa tarvittaessa myös myöhemmässä raskauden vaiheessa.

Rokotus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositukseen. Suomessa ja muualla Euroopassa ovat lisääntyneet hinkuyskätapaukset erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä.

Etelä-Pohjanmaalla on tämän vuoden aikana todettu 49 tapausta. Näistä lähes kolmasosa on todettu 15–19-vuotiailla.

– Laboratoriovarmennetut tapaukset edustavat todennäköisesti vain pientä osaa taudin kokonaismäärästä väestössä, infektioylilääkäri Elina Kärnä toteaa tiedotteessa.

Hinkuyskä on vaarallinen alle vuoden ikäisille ja aivan erityisesti vastasyntyneille, jotka eivät ole vielä ehtineet saada kolmen kuukauden iässä annettavaa ensimmäistä hinkuyskärokoteannosta.

THL suosittelee raskaana oleville hinkuyskärokotteen tehosteannosta syntyvän lapsen suojaamiseksi. Hinkuyskän vasta-aineet siirtyvät sikiöön ja antavat vastasyntyneelle suojan hinkuyskää vastaan.

– Rokote suojaa vauvaa hyvin elämän ensikuukausina, jolloin on suurin riski saada vakava hinkuyskä.

Rokotteena tarjotaan dtap-rokotetta, jolla on korkea suojateho imeväisikäisten hinkuyskää ja siihen liittyvää kuolleisuutta vastaan.

– Näitä rokotteita on käytetty vuosikymmeniä. Ne ovat tehokkaita vakavaa tautia vastaan ja myös turvallisia raskaana oleville, Kärnä kertoo.

Rokotus on asiakkaalle vapaaehtoinen ja maksuton.

Kansallisessa rokotusohjelmassa hinkuyskärokotteet annetaan lapsille neuvolassa kolmen, viiden ja 12 kuukauden iässä sekä 4-vuotiaana.

Lisäksi tehosterokotusta tarjotaan kouluiässä kaikille 14–15-vuotiaille sekä nuorille aikuisille 25 vuoden iässä.

Mikäli alle 3 kuukauden ikäisen lapsen lähipiirissä esiintyy hinkuyskää, THL suosittaa ylimääräisen hinkuyskärokoteannoksen antamista lapselle.

Jopa 2–3 kuukautta kestävä yskä

Hinkuyskän tyypillinen oire on useita viikkoja, jopa 2–3 kuukautta kestävä yskä, joka muuttuu yleensä vähitellen puuskittaiseksi.

Erityisesti pienillä lapsilla yskä voi olla tikahduttavaa ja sisäänhengitys voi vaikeutua, jolloin kuuluu hinkuva ääni yskänpuuskan loppuvaiheessa. Yskänpuuskan lopussa lapsi saattaa myös oksentaa.

Pienillä vauvoilla hinkuyskän oireet voivat olla epätyypillisiä ja yskä voi alkuvaiheessa puuttua kokonaan. Aluksi ainut oire saattaa olla yökkäily, oksentelu tai hengityskatkokset.

Pienillä vauvoilla jo pelkkä hinkuyskäepäily on yleensä syy ottaa lapsi sairaalaseurantaan.

Hinkuyskän voi sairastaa useita kertoja elämänsä aikana, sillä sairastettu hinkuyskä ei anna pysyvää suojaa uutta tartuntaa vastaan.