Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) kertoi suunnitelluista yt-neuvotteluista henkilöstöinfossa torstaina 22. elokuuta. Hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikaisen esitys yt-neuvotteluiden aloittamisesta hyväksyttiin Varhan aluehallituksen kokouksessa tiistaina 27. elokuuta.
Varhan mukaan neuvottelut käynnistyvät vaiheittain syyskuusta alkaen. Neuvotteluilla tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia 220 työsuhteen ehtoihin. Neuvottelujen edetessä voivat tulla kyseeseen myös irtisanomiset eikä lomautuksiakaan ole poissuljettu.
Varha tavoittelee ensi vuodelle noin 11 miljoonan euron säästöjä.
Tyksin psykiatrisen sairaalan toinen vaihe etenee aluevaltuuston päätettäväksi
Kokouksessaan aluehallitus hyväksyi myös psykiatrian uudisrakennuksen toisen vaiheen hankesuunnitelman etenemisen. 25. syyskuuta kokoontuvalle aluevaltuustolle esitetään hankkeen tarkistetun kustannusarvion hyväksymistä.
Summa on noussut runsaaseen 87 miljoonaan euroon, joka on yli 10 miljoonaa enemmän, kuin Varhan investointisuunnitelmassaan on kirjattu. Hankkeelle tarvitaan lisälainanottovaltuutta.