Raskaana olevia suositellaan ottamaan hinkuyskärokotteen tehosteannos taudin yleistymisen vuoksi.
Satakunnan hyvinvointialueella aletaan tarjota rokotetta neuvolasssa THL:n suositusten mukaisesti. Rokotteen voi saada ensisijaisesti raskausviikoille 22-24 ajoittuvan terveystarkastuksen yhteydessä.
Hinkuyskä on yleistynyt Suomessa ja muualla Euroopassa. Raportoituja tapauksia on ollut nyt selvästi enemmän kuin ennen koronaa.
Satakunnan hyvinvointialue kertoo tiedotteessaan, että Satakunnassakin on viime kuukausien aikana nähty selvä nousu tapausmäärissä. Hinkuyskää on todettu erityisesti nuorissa ikäryhmissä.
Hinkuyskä on vaarallinen alle 1-vuotiaille ja erityisesti vastasyntyneille, jotka eivät ole vielä ehtineet saada kolmen kuukauden iässä annettavaa ensimmäistä hinkuyskärokoteannosta.
Rokotteen muodostamat vasta-aineet siirtyvät äidistä sikiöön ja antavat vastasyntyneelle suojaa hinkuyskää vastaan.