Oulun Kärpät tiedottaa tehneensä 33,8 miljoonan liikevaihdolla miljoonan euron tuloksen. Konsernin liikevaihto ylsi toisena vuonna peräkkäin ennätystasolle.
Palkkoja konserni oli maksanut keskimäärin 267 henkilölle yhteensä noin 9,9 miljoonaa euroa.
Edellisellä kaudella konsernin liikevaihto oli 24 miljoonaa, ja tulosta tuli tuolloin 1,3 miljoonaa.
Urheilullisesti oululaisjoukkue palasi muutaman vuoden tauon jälkeen mitalikantaan sijoittumalla jääkiekkoliigassa kolmanneksi.
Juha Junno, 65, valittiin seuran uudeksi puheenjohtajaksi. Junno toimi Kärppien toimitusjohtajana vuosina 1996–2017.
Viime keväällä 2024 Heikki Kontsas ilmoitti jättäytyvänsä seuran hallitustoiminnasta. Hän toimi Oulun Kärpät Oy:n puheenjohtajana keväästä 2017.