Juha Junno kertoo, että monet seurat ja lajit olivat hänestä kiinnostuneita – Kärppien yhteydenotto oli yllätys

Oulun Kärppien hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittu Juha Junno kertoo, että viime vuosina myös monet muut seurat ja lajit olivat hänestä kiinnostuneita.

Juha Junno.
Oulun Kärpät on Juha Junnolle rakas seura. Pitkään seuran toimitusjohtajana toiminut Junno valittiin tänä syksynä osakeyhtiön hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Kuva: Antti J. Leinonen / All Over Press

Oulun Kärppien hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittu Juha Junno kertoo, että Kärpät kysyi häntä tehtävään heti keväällä kauden päättymisen jälkeen. Hänen edeltäjänsä Heikki Kontsas oli päättänyt lopettaa keväällä pitkän uransa oululaisseurassa.

– Alkuun kieltäydyin, mutta Kärpät lähestyi uudelleen useamman miehen ja naisen voimilla. Lopulta heinäkuun lopussa annoin suostumukseni, että olen valmis hallitukseen, Junno kertaa Yle Urheilun haastattelussa.

– Sitten minut valittiin hallitukseen ja hallitus valitsi minut puheenjohtajaksi.

Junno on erittäin tuttu henkilö oululaisseuran organisaatiossa, sillä hän toimi Kärppien toimitusjohtajana yli 20 vuoden ajan (1996–2017).

Toimitusjohtajapestin päättymisen jälkeen hän toimi vielä hetken aikaa Kärppä-Säätiön hallituksessa, mutta viime vuodet hän on seurannut seuran toimintaa sivummalta.

Sebastian Aho kuvassa.
Vuosina 1996–2017 Oulun Kärppien toimitusjohtajana toiminut Juha Junno (vas.) on päässyt juhlimaan Kärppien Suomen mestaruutta useamman kerran, muun muassa keväällä 2015. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures

Monet olivat kiinnostuneita

Junno paljastaa, että viimeisen seitsemän vuoden aikana useista eri seuroista ja jopa eri lajeista on otettu häneen yhteyttä.

– Voin sanoa, että siinä ovat melkein kaikki lajit ja seurat. Niitä on melkoinen läjä tuon seitsemän vuoden aikana, Junno kertoo mutta ei halua sen tarkemmin eritellä tahoja, jotka häntä kyselivät.

Junno kertoo, ettei hän ollut miettinyt paluuta Kärppiin ja seuran puheenjohtajaksi. Seuran lähestyminen nyt tuli hänelle ”vähän yllätyksenä”.

– Tämä oli nyt sitten se, joka tuntui hienolta haasteelta.

Vaikka Junno on viime vuodet ollut sivussa seuran operatiivisesta toiminnasta, hän on seurannut liigajoukkueen otteita aktiivisesti.

– Olen seurannut kotiottelut ja joka vuosi myös useampia vierasotteluita. Sillä tavalla on tuttu ympäristö minulle kyllä.

Kärpät on Junnolle rakas seura, ja side siihen on rakentunut jo vuosikymmeniä sitten.

– Kyllähän minä Kärppiä seurasin jo sieltä 70-luvun alusta. Kävin keskuskentällä ulkokentällä jo katsomassa Kärppien pelejä, ennen kuin hallista ja liigapaikasta oli tietoakaan, tuore toimitusjohtaja muistelee.

”Puuttuva palanen”

Yle Urheilun jääkiekkoasiantuntija Topi Nättinen näkee, että Junno on Kärppien ”puuttuva palanen”.

– Ihan rehellinen ensimmäinen fiilis oli se, että Kärpäthän voittaa mestaruuden, Nättinen muistelee ensireaktiotaan uutiseen.

– Tietenkin nostalgikkona ja urheiluromantikkona onhan se huikeaa, että yksi suomalaisen seurajääkiekon legendoista palaa areenoille, Nättinen jatkaa.

Asiantuntijan mukaan Kärppien joukkueet ja valmentajat ovat tällä vuosikymmenellä olleet lähtökohtaisesti hyviä. Lisäksi hän nostaa esiin seuran liikevaihdon ja positiivisen tuloksen sekä junioriputken.

– Tämä on minun mielestäni se palanen eli johtajuus, joka sieltä on jollain tavalla vähän hakenut uomaansa. Sekin saatiin nyt maaliin minun mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla Oulun Kärppien kannalta.

Hänen mielestään Junno on urheilujohtamisensa osalta poikkeuksellinen Suomessa. Vaikka seuran tarina ei rakennu yhden ihmisen varaan, Nättinen pitää Junnoa isona osana 90-luvun lopulta asti rakentunutta Kärppien nykyistä tarinaa.

– Uskon, että hänelle on tehnyt tosi hyvää, että hän sai hetken olla poissa ja hän on nähnyt vähän etäisyyden takaa.