Suomesta lähetettiin talvi- ja jatkosodan aikana kymmeniätuhansia lapsia turvaan muihin Pohjoismaihin. Suurin osa sotalapsista päätyi Ruotsiin ja Tanskaan. Moni suomalainen ei edes tiedä, että talvisodan aikana lapsia lähetettiin myös eteläiseen Norjaan.
Norjassa lapset päätyivät keskelle taisteluja, kun Saksa miehitti maan huhtikuussa 1940. Suomessa lasten kohtalosta ei hiiskuttu myöhemminkään, sillä asevelimaata Saksaa ei haluttu ärsyttää.
– Olen itsekin hämmentynyt siitä, että Suomen sotalapsihistoriasta löytyy Norjan kokoinen aukko, sanoo historioitsija Ossi Päärnilä.
Päärnilän kirja Vaarassa mennen ja tullen (Atena 2024) kertoo viimein, mitä lapsille tapahtui ja miksi heidät lähetettiin vaaralliselle matkalleen. Jyväskylän yliopistossa aiemmin työskennellyt Päärnilä kiinnostui sotalasten matkasta Norjaan, kun tuttavat kertoivat omien sukulaistensa kohtalosta.
Jokaisen Suomen historiaa tuntevan muistiin on piirtynyt kuva matkaan lähtevistä sotalapsista. Kuvissa lasten hämmentyneet silmät kertovat, ettei heillä ole aavistustakaan, mitä tuleman pitää. Jokaisella on kaulassaan pahvinen lappu.
Viranomaiset pitivät lasten tiedoista kirjaa kynä ja paperi -menetelmällä. Tiedot eivät aina kulkeutuneet suomalaisilta saattajilta vastaanottajille. Varsinkin lasten kaulaan ripustetuille nimilapuille kävi usein kehnosti, kertoo Ossi Päärnilä.
– Olen lukenut ja kuullut, että lapset pureskelivat laput piloille hermostuksissaan. Niillä myös leikittiin junassa ja jotkut vaihtelivat lappuja keskenään.
Lapsille haluttiin tarjota matkan aikana ravitsevaa ruokaa. Nimilaput uivat välillä vellissä ja toisinaan keitossa. Kun pienokaiset saapuivat perille, osalta oli matkalla kadonnut sekä nimi että määränpää. Tämä on yksi syy, miksi Norjaan matkanneiden lasten tietoja on ollut vaikea selvittää.
Sotalapset osa Pohjoismaista apupakettia
Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen marraskuussa 1939 aiheutti naapurimaissa paitsi pelkoa myös suurta myötätuntoa suomalaisia kohtaan. Ajatus suomalaislasten auttamisesta nousi nopeasti esille.
Tukholmassa ryhmä vapaaehtoistyön konkareita perusti yksityisen Centrala Finlandshjälpen -järjestön. Siitä tuli lopulta Ruotsin valtion virallinen avustustaho, jonka kautta Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin sijoitettiin kymmeniätuhansia suomalaislapsia turvaan sodan melskeeltä.
Norjassakin ihmiset aktivoituivat. Valtio perusti nopeasti komitean organisoimaan pakolaisten auttamista. Maan pohjoisosassa avattiin tie sotaa pakeneville suomalaisille. Lisäksi yli neljätuhatta norjalaisperhettä ilmoitti olevansa valmis ottamaan vastaan suomalaisia sotalapsia.
Suomessa lasten lähettäminen pois maasta herätti ristiriitaisia tunteita. Asiasta käytiin kiivasta poliittista keskustelua. Talvisodan aikana ei ollut vielä puutetta ruuasta. Sikäli pohjoismaista apua ei kaivattu.
– Monet olivatkin sitä mieltä, että Suomessa lapset olisi voitu siirtää vain kaupungeista maaseudulle pommitusten tieltä, kertoo historioitsija Ossi Päärnilä.
Sitäkään ei katsottu hyvällä, että junia ja laivoja käytettäisiin lasten siirtelyyn sota-aikana, jolloin armeijalla oli pula kuljetuskapasiteetista. Juna- ja laivakyytiä pidettiin myös turvattomana.
Lasten lähettämistä naapurimaihin puolusti erityisesti sosiaaliministeri Karl August Fagerholm. Hän oli vankka pohjoismaisen yhteistyön kannattaja. Hän vakuutti eduskunnalle, että lasten auttaminen olisi vasta ensimmäinen askel. Pohjoismaista voisi jatkossa odottaa apua myös muissa sotaponnistuksissa.
Fagerholm intoili alkuvuodesta 1940 Helsingin Sanomien haastattelussa, että tarvittaessa jopa kaikki suomalaislapset voitaisiin siirtää turvaan naapurimaihin.
Turvaan vai adoptoitaviksi?
Ensimmäiset sotalapsijunat lähtivät liikkeelle kohti Turkua joulukuun alkupuolella 1939. Aluksi lapset lastattiin Turussa laivaan, jolla he matkasivat Tukholmaan ja sieltä eteenpäin.
Sodan jatkuessa laivakuljetukset kävivät vaarallisiksi vihollisen sukellusveneiden vuoksi. Kuljetuksia jatkettiin junilla, jotka toivat paluumatkalla muuta rahtia. Sotalasten junat kiersivät Tornio-Haaparannan raja-aseman kautta Pohjois-Ruotsiin ja siitä alas etelään.
Norjassa lapsia odotettiin innokkaasti. Monet perheet jopa ilmaisivat pettymyksensä, kun ”luvattu” lapsi ei tullutkaan. Päärnilän mukaan tuohon aikaan oli tavallista auttaa vieraitakin lapsia yksityiskodeissa. Norjassa auttajiksi ilmoittautui myös lapsettomia pariskuntia.
– Monet suomalaisia lapsia vastaanottaneet perheet ja pariskunnat ajattelivat, että he voivat kenties myöhemmin adoptoida lapsen. Suomalaiset eivät sitä halunneet, mutta silti Ruotsiin jäi paljon lapsia, Ossi Päärnilä kertoo.
Norjaan suomalaislapsia ei jäänyt, eikä heitä myöskään enää jatkosodan aikana sinne lähetetty.
Lapset pois Norjasta vaikka henkilöautolla
Kun sotalapset olivat saapuneet Norjaan, Suomeen tuli pian rauha. Myöhemmin välirauhaksi nimitetty rauhansopimus solmittiin Moskovassa 13. maaliskuuta 1940.
Lasten palauttamisessa kotimaahan ei aluksi haluttu pitää kiirettä. Kouluikäisten ajateltiin haluavan käydä lukuvuosi loppuun Norjassa. Lisäksi suomalaisperheille haluttiin taata aikaa järjestää asumisensa ja muut asiansa kuntoon ennen lasten paluuta.
Vauhtia palautuksiin syntyi Saksan hyökättyä Norjaan. Toisessa maailmansodassa puolueettomana pysytelleen Norjan armeija oli pieni ja huonosti varusteltu. Armeijan yleisesikunnan päällikön ehdotukset liikekannallepanosta huhtikuussa 1940 olivat kaikuneet kuuroille korville. Saksa pääsi hyökkäyksellään yllättämään maan 9. huhtikuuta ja eteni nopeasti Pohjois-Norjaan himoitsemansa rautamalmin äärelle.
Sekä suomalaislapsia ottaneissa norjalaisperheissä että sotalapsia sijoittaneissa järjestöissä iski paniikki. Lapset haluttiin pian takaisin Suomeen.
Suomessa sotalasten lähettämistä organisoi Pohjoismaisen avun Suomen keskus. Järjestön johtoryhmään kuulunut Bertel Nyberg oli vierailulla Tukholmassa, kun tieto Saksan yllätyshyökkäyksestä Norjaan tuli. Hän päätti toimia heti.
Nyberg sai järjestettyä kolme bussia ja kaksi henkilöautoa noutamaan lapsia Norjasta Ruotsin kautta Suomeen.
Matka oli päättyä huonosti.
Bussisaattue suuntasi Oslosta kaakkoon kohti Ruotsin rajaa. Norjalaiset sotilaat olivat räjäyttäneet matkan varrella olleen Sollin sillan estääkseen saksalaisten etenemisen. Kun lapsia kuljettavat bussit lähestyivät, norjalaiset olettivat niiden kuljettavan saksalaisia sotilaita. Saksalaisilla ei ollut mukanaan kulkuvälineitä, vaan he takavarikoivat ne paikallisilta.
– Norjalaiset sotilaat avasivat tulen busseja kohti. Onneksi bussit ehtivät kääntyä, eikä kukaan kuollut. Yksi tyttö siinä haavoittui, kertoo Päärnilä.
Nybergin reissun jälkeen lapsia lähti hakemaan ruotsalainen insinööri Gustav Knutsson yhdessä kahden lapsen isän Kalle Aallon kanssa. Knutsson teki useita hakumatkoja omalla autollaan, omalla riskillään. Hänen henkilöautoonsa survottiin yli kymmenenkin lasta kerralla.
Aseveljeys hiljensi Norjaan lähetettyjen lasten tarinat
Kun lapset sitten saatiin vaivoin takaisin kotimaahan, heidän matkastaan Norjaan ja takaisin vaiettiin pitkäksi aikaa aseveljeyden vuoksi. Suomi soti Saksan rinnalla kesäkuusta 1941 lähtien voidakseen vallata talvisodassa menettämänsä alueet takaisin Neuvostoliitolta.
Ulkoministeriö antoi tiukat ohjeet, että Saksan hyökkäystä Tanskaan ja Norjaan ei saanut kommentoida millään lailla, eikä siitä saanut kirjoittaa.
– Norjassa olleiden kokemukset jäivät myöhemminkin Ruotsiin ja Tanskaan sijoitettujen sotalasten tarinoiden pimentoon, Päärnilä sanoo.
Ossi Päärnilä laskee sotalapsiksi myös ne lapset ja nuoret, jotka pakenivat Neuvostoliiton hyökkäystä Lapista Norjan puolelle. Nämä lapset pakenivat pääosin sukulaisten tai tuttavien mukana.
Suomesta lähetettiin sotaa pakoon Ruotsiin 72 000 lasta, Tanskaan yli neljä tuhatta ja Norjaan aiempien tietojen mukaan vain noin sata lasta. Päärnilän uusien laskujen mukaan Etelä-Norjaan menneitä lapsia oli kuitenkin liki 400 ja lisäksi Pohjois-Norja otti vastaan runsaat tuhat pakolaislasta.
Oliko lasten lähettäminen pois maasta kauhea virhe? Sitä myös historioitsija Ossi Päärnilä joutui punnitsemaan Vaarassa mennen ja tullen -teosta kirjoittaessaan.
Jälkiviisaana asiasta voi tietysti sanoa kaikenlaista. Yhdestä seikasta hän on varma.
– Etelä-Norjaan ei olisi pitänyt viedä lapsia lainkaan. Olisi pitänyt nähdä se suurvaltapoliittinen ja suursodan tilanne, mikä oli kehkeytymässä, Päärnilä sanoo.
Korjattu 7.9.2024 kello 14: Poistettu jutusta yksi linkki, joka ei toiminut.