Pariisin paralympialaiset käydään 28.8.–8.9. Yle välittää kisalähetyksiä ja seuraa tapahtumia kanavillaan.
Jean-Pierre Antonios, 59, pakeni lapsena pommituksia ja nuorena sotilashallintoa Libanonissa. Tuolloin ajatus siitä, että hän olisi myöhemmin moninkertainen arvokisamitalisti ja kilpailisi vähintään viisissä paralympialaisissa, tuntui lähes mahdottomalta.
Mutta Antonios on huomannut vuosien varrella, ettei mikään ole mahdotonta. Ei edes täysin tyhjästä uuden elämän aloittaminen.
– Minä jouduin lähtemään kotimaastani pois. Se ei ollut valinta, Jean-Pierre Antonios kertoi.
Kuwaitissa syntynyt, mutta Libanonista kotoisin oleva Antonios eli lapsuutensa levottomissa olosuhteissa. Pommisuojat tulivat Antoniosille tutuksi, kun Lähi-idän levottomuudet velloivat maassa.
Toisen maailmansodan jälkeen Ranskan vallan alta itsenäistyneessä Libanonissa uskonto on näkyvissä joka päivä. Valta on jaettu kristittyjen, šiia- ja sunnimuslimien kesken, mutta eri uskontojen välit ovat aina olleet kireät. Kristittyjä on maassa tänä päivänäkin yli 30 prosenttia, ja myös Antonios on harras kristitty.
1970-luvun puolivälissä Libanonissa alkoi sisällissota, jossa taistelivat useat eri uskonnolliset ja poliittiset ryhmittymät. Antonios ei itse osallistunut sotaan, vaikka hänet oli koulutettu jo kymmenvuotiaana käsittelemään aseita. Sota kosketti kuitenkin koko hänen perhettään.
1980-luvulla tilanne alkoi muuttua jo sietämättömäksi. Antonios kuului militanttiin kristilliseen Lebanese Forces -puolueeseen ja joutui sotilashallinnon vainon kohteeksi. Hän joutui kuulusteluihin, joissa häntä pahoinpideltiin. Paine kasvoi koko perheen ympärillä, ja lopulta parikymppisen Antoniosin oli lähdettävä – isän toiveesta.
– Edesmennyt isäni oli se, joka sanoi: ”J-P, nyt on se hetki, että sinun on lähdettävä täältä pois. Äitisi, emmekä me kestä sitä, että joka päivä tehdään kotietsintöjä ja sinut viedään kuulusteluun.”
Psykologista röyhkeyttä sotilaiden edessä
Antonios ei ollut sotilaallisesti aktiivinen puolueen jäsen, mutta hän oli poliittisesti aktiivinen. Se riitti vastapuolelle.
Antonios päätti kuunnella isänsä pyyntöä ja lähteä Libanonista, mutta oli lähellä, ettei tämä jäänyt vain aikomukseksi. Antonios kertoi ennen Rion paralympialaisia Vammaisurheilu ja liikunta -lehdelle, miten hänen kotitaloonsa Beirutissa tehtiin kotietsintä vain muutamia tunteja ennen kuin hänen oli määrä lentää Kyprokselle.
Antonios osoitti jo tuolloin, että hänen hermonsa ovat rautaa. Samalla kun armeija tutki hänen omaisuuttaan, Antonios piti tulenarkoja papereitaan kainalossaan. Sama toistui seuraavana päivänä lentokentällä, kun Syyrian armeija syynäsi hänen matkalaukkuaan ja Antonios piti puolueen asiakirjoja pusakkansa povitaskussa.
– Se on psykologista. He eivät osanneet odottaa, että niin röyhkeästi vain ottaisin salaamani asian käteeni, hän selitti lehdelle.
Antonios ei jäänyt Kyprokselle, mutta Suomi ei ollut hänelle tuttu. Luettuaan Helsingistä, hän päätti lähteä pohjoiseen. Antonios saapui Suomeen Neuvostoliiton kautta kesäkuussa 1990 ja asettui Turkuun.
Virus tuhosi terveyden, urheilu muutti elämän
Pohjoiseen muutettuaan Antonios ei hylännyt Libanonia täysin, mutta yksi matka entiseen kotimaahan oli tappaa hänet.
Vuonna 1997 Antonios sai menomatkalla kehoon ensin tavallisen turistibakteerin, kampylobakteerin. Lopulta sairastuminen laukaisi Antoniosin kehossa harvinaisen Guillain-Barrén oireyhtymän eli hermojuuren tulehduksen.
Kun Antonios palasi Suomeen, hän joutui hengityskoneeseen yli kolmeksi kuukaudeksi. Kaiken kaikkiaan hän joutui viettämään sairaalassa 13 kuukautta ja päätyi pyörätuoliin.
Antoniosin mielestä hänellä on ollut merkittäviä pysäkkejä elämässään, jotka ovat kääntäneet hänen elämänsä aivan toisenlaiseksi. Yksi pysäkki oli Libanonista lähtö, toinen oli urheilun löytäminen.
– Urheilu on muuttanut elämäni, Antonios vakuutti.
Libanonissa Antonios oli ollut hyvä ampuja ruutiaseilla, mutta Suomeen saavuttuaan hän ei enää pitänyt ruudin hajusta. Helsingin Käpylän kuntoutuskeskuksessa hän tutustui vuosituhannen vaihteessa Martti Rantavuoreen, joka saavutti uransa aikana kaksi paralympiakultaa jousiammunnassa.
– Hän tuli esittelemään lajia. Sanoin, ettei siitä tule mitään, kun kädet eivät pelaa.
Antonios oli kuitenkin väärässä, sillä hän pääsi jo vuoden 2004 Ateenan paralympialaisiin ja oli siellä taljajousen W1-luokassa viides. Kaiken kaikkiaan hän on voittanut urallaan muun muassa kolme MM-mitalia, joista yksi on kultainen, ja näiden lisäksi kaksi Euroopan mestaruutta ja kaksi EM-hopeaa, tuorein niistä on viime toukokuulta.
”Meissä on voimaa”
Pariisin paralympialaiset ovat Antoniosille viidennet paralympiakisat ja vain paralympiamitali puuttuu hänen mitalikokoelmastaan. Antoniosille paralympiamitali ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa, eikä hän suinkaan aio lopettaa mittavaa uraansa näihin kisoihin.
– Mitalit, kuuluisuus, ynnä muu. Se on elämää. Tämä ihminen, joka on niin sanottu vammainen, pystyy suoriutumaan terveiden vieressä ja samalla tasolla, Antonios sanoi osoittaen itseään.
Hän muistutti, että Suomessa parajousiampujat kilpailevat vammattomia vastaan, eivätkä paraurheilijat suinkaan ole heikoimmasta päästä.
– Meissä on voimaa, ja tämähän on se paraurheilun idea: Sinussa on voimaa. Ota siitä kaikki irti ja yritä tasapainottaa ne asiat, joita haluat tehdä omassa elämässäsi ja urheilussa. Siitä tulee aina hyvää jälkeä.
Jean-Pierre Antonios kisa taljajousessa jatkuu sunnuntaina 1.9. kello 10. Ylen lähetystiedot ja suomalaisten ohjelman löydät tästä jutusta.
Korjattu kello 14.20: Korjattu kohtaa, jossa kerrotaan Antoniosin sairastumisesta. Poistettu viittaus, että bakteeri olisi muuntanut itsensä virukseksi.