Länsi-Pohjan keskussairaalan edustalle kokoontui lauantaina monisatapäinen joukko alueen ihmisiä osoittamaan mieltään hallituksen sairaalalakia vastaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelema terveydenhuoltolain muutos lopettaisi ympärivuorokautisen erikoissairaanhoidon päivystyksen Savonlinnan keskussairaalassa ja Kemissä Länsi-Pohjan keskussairaalassa vuoden 2026 alusta lähtien. Eduskunta päättää lakiesityksen toimeenpanosta kuluvan syksyn aikana.
Savonlinnasta ympärivuorokautista erikoissairaanhoitoa vaativat toimenpiteet siirtyisivät Mikkeliin ja Kemistä Rovaniemelle. Kemistä suuntana olisi hyvin todennäköisesti aiempaa herkemmin myös Oulun yliopistosairaala.
– Me haluamme turvallisuutta, emme maakuntamatkailua ambulanssilla. Olemme valmiita taistelemaan terveyspalvelujemme puolesta kaikin voimin. Tämä on elämän ja kuoleman kysymys, totesi kansalaistilaisuutta järjestäneen työryhmän puheenjohtaja, torniolainen Outi Keinänen ja sai monisatapäiseltä yleisöltä isot aplodit.
Sekä Kemissä että Savonlinnassa kerättiin myös nimiä kansalaisaloitteeseen, jossa vastustetaan sairaaloiden alasajoa.
Hallituksen esitystä on Meri-Lapissa ja Etelä-Savossa vastustettu laajalla rintamalla. Myös hyvinvointialueet sekä kunnat ja kaupungit ovat pitäneet esitystä perusteettomana. Säästöjen sijasta keskittämisen on laskettu tuovan lisää kuluja.
Keskittämisen uskotaan myös karkottavan osaajia alueilta ja rapauttavan terveydenhuoltoalan koulutusta, koska harjoittelupaikat vähenevät merkittävästi.
Kemin mielenilmausta oli valmisteltu seutukunnassa kaikkien kuntien ja suurten puolueiden yhteistyönä. Puheenvuoroja tilaisuudessa käyttivät alueen poliitikot, Mehiläinen Länsi-Pohjan henkilöstön sekä Lapin hyvinvointialueen edustajat.
Lapin Kansanedustajista paikalla olivat Johanna Ojala-Niemelä (sd.) sekä Mika Riipi (kesk.). Torniolainen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) oli vedonnut kiireisiinsä eikä kutsusta huolimatta saapunut tilaisuuteen.
Johanna Ojala-Niemelä sekä entinen keskustan kansanedustaja, nykyinen europarlamentaarikko Katri Kulmuni käyttivät tilaisuudessa puheenvuoron sairaaloiden säilyttämisen puolesta.
Meri-Lapin kunnat vetoavat vielä keskeisiin ministereihin Länsi-Pohjan keskussairaalan palvelujen puolesta. Valtuustojen puheenjohtajien allekirjoittamassa vetoomuksessa vaaditaan, että hallituksen suunnitelmat erikoissairaanhoidon ympärivuorokautisen päivystyksen lopettamisesta Kemissä täytyy hylätä.
Torniolainen Heli Turunen kertoo työskennelleensä Länsi-Pohjan keskussairaalassa yli 30 vuotta.
– Hyvin surullisena olen seurannut tätä kehitystä. Olen ollut itse myös potilaana ja saanut hyvän hoidon ja palvelun. Nämä säästöt eivät johda mihinkään hyvään, toivon todella, että ne peruttaisiin.
Keminmaalainen Heli Trög on ollut kansalaistilaisuuden järjestämisessä aktiivinen. Perussuomalaisia edustava Trög on Keminmaassa kunnanvaltuutettuna sekä myös Lapin hyvinvointialueen aluevaltuutettu. Trög kertoo, ettei voi seisoa oman puolueensa suunnitelmien takana.
– Kun olen politiikkaan lähtenyt, olen luvannut, että olen paikallisia ihmisiä varten. En voi hyväksyä tätä. Vaikka siitä tulisi mitä seuraamuksia, minun sydän ja järki sanoo, että sairaalaverkkoselvitys on tuotava uudelleen valmisteluun. Tätä ei voi toteuttaa.
”Olemmeko kääntäneet jokaisen kiven?”
Mielenilmaukseen Savonlinnan keskussairaalaan säilyttämiseksi osallistui noin 100 henkilöä.
Savonlinnan keskussairaalan edessä puheenvuoron pitivät muun muassa kaupunginhallituksen jäsen Panu Peitsaro (sit.) ja pitkän uran sairaanhoidossa tehnyt Päivi Tavi.
Kansalaisryhmän somevastaava Merja Munckin mukaan yhteistyö Kemin kansalaisryhmän kanssa on tiivistynyt reilun viikon sisällä. Idea Savonlinnan mielenilmaukseen tuli, kun Munck kuuli, että Kemissä aiotaan vielä osoittaa mieltä.
Mielenilmauksen aikana ryhmän jäsenet keräsivät nimiä kansalaisaloitteeseen myös Savonlinnan toritapahtumassa ja Sulkavalla.
Toisin kuin kansalaisryhmä aluksi oletti, kansalaisaloite ei ole vielä saavuttanut tarvittavaa 50 000 allekirjoituksen määrää.
Munckin mukaan monelle mielenilmaukseen osallistujalle jäi kytemään ajatus, että jotain pitäisi vielä tehdä.
– Olemmeko kääntäneet jokaisen kiven? Sieltä on tulossa niin radikaaleja muutoksia, jos asiat menevät niin kuin he suunnittelevat, Munck viittaa suunnitelmiin sairaalaverkon supistamiseksi.