Näin surmakuski selitti Gaudreaun veljekset tappanutta ajoaan – toimittaja ihmetteli Calgaryn surrealistista tunnelmaa

Johnny ja Matthew Gaudreaun kuolema on ollut valtaisa uutinen Pohjois-Amerikassa. Matthew'n vaimo odottaa esikoislastaan.

Johnny Gaudreau.
Urheilumaailma suree Johnny Gaudreaun ja hänen veljensä Matthew'n kuolemaa. Kuva: NHLI / Getty Images

NHL-tähti Johnny Gaudreau, 31, ja hänen Matthew-veljensä, 29, kuolivat kammottavassa onnettomuudessa torstai-iltana paikallista aikaa Salem Countyssa, New Jerseyssa.

Tieto vahvistettiin Pohjois-Amerikan aikaan perjantaiaamuna. Perjantaina Pohjois-Amerikan tunnetuimmat urheilu- ja etenkin jääkiekkomediat täyttyivät riipaisevista muisteloista ja osanotoista.

Calgaryssa vuodatettiin kyyneliä

TSN:n toimittaja Salim Valji oli paikalla Calgary Flamesin kotiareenalla Saddledomella.

– Oli niin hiljaista, että voisi kuulla neulan putoavan, Valji kuvaili tunnelmia TSN:n videolla.

Koko kaupunginosassa oli sillä hetkellä ”surrealistista”, hän koki. Johnny Gaudreau pelasi Calgaryssa vuosina 2014–2022.

Videolla näkyy, kuinka ihmiset tuovat areenan edustalle kukkia ja muistoesineitä. Suurimmalla osalla on päällään Gaudreaun pelipaita. Ihmiset kyynelehtivät.

– Johnny ei ollut vain kuka tahansa pelaaja täällä. Hän oli yhdysvaltalainen pelaaja, joka omaksui täysin calgarylaisen meiningin. Eikä vain hän, vaan hänen vanhempansa ja hänen siskonsa rakastivat Calgarya. Vaikka hän lähti Columbukseen, monet Calgaryssa pitivät häntä omanaan.

Gaudreau pelasi Columbuksessa uransa kaksi viimeistä kautta, kun Jarmo Kekäläinen sai hankittua tähtihyökkääjän Blue Jacketsiin jättisopimuksella kesällä 2022.

– Kun tulet yksittäiseen otteluun Saddledomeen, näet eniten Jarome Iginlan ja Johnny Gaudreaun paitoja.

Monen toimittajan, asiantuntijan ja kiekkojohtajan suulla korostetaan medioissa, että ”Johnny Hockey” oli lempinimenä niin osuva. Johnny Gaudreau oli pienikokoinen taituri, joka muistetaan rakkaudestaan peliin.

Kukkia kannettiin myös Columbuksen Nationwide Arenan luokse.

Matthew'sta oli tulossa isä

Jääkiekkorakkauden lisäksi mediat ovat korostaneet Gaudreaun perhekeskeisyyttä.

– Tämän päivän piti olla sellainen päivä, jollaisia Johnny Gaudreau vaali ennen kaikkea, kirjoitti Sportsnetin Eric Francis.

Gaudreaut olivat kotiseuduillaan siskonsa häiden vuoksi. Heidän piti toimia häissä bestmaneina ja Johnnyn vaimon Meredithin kaasona. Johnnylla ja Meredithilla on kaksi lasta, syyskuussa 2022 syntynyt Noa ja 6-kuukautinen Johnny.

Häät peruttiin tragedian johdosta. Gaudreaun perhe julkaisi paikallista aikaa perjantaina tiedotteen.

– Viime yönä menetimme kaksi aviomiestä, isää, poikaa, vävyä ja lankoa, veljenpoikaa, serkkua, perheenjäsentä sekä joukkuetoveria, mutta ennen kaikkea kaksi uskomatonta ihmistä.

– Haluamme kertoa kaikille, että saamme viestinne, rakkauden ja tuen osoituksenne. Arvostamme ajatuksianne ja rukouksianne. Pyydämme, että jatkatte yksityisyytemme kunnioittamista tämän erittäin vaikean surun aikana.

Tiedotteen oli kirjoittanut veljesten setä Jim Gaudreau.

Johnnyn vaimo Meredith Gaudreau kommentoi tragediaa lauantaina. Hän jakoi tukun perhekuvia.

– Ehdottomasti maailman paras isä. Niin välittävä ja rakastava. Paras kumppani vanhemmuuden läpikäymiseen. John ei koskaan jättänyt yhtään tapaamisesta väliin, Meredith kirjoitti.

– Teemme sinusta ylpeitä. Rakastamme sinua niin paljon.

Riipaiseva tieto on sekin, että useiden amerikkalaismedioiden mukaan Matthew'n vaimo Madeline Gaudreau oli raskaana. Heidän esikoisensa on määrä syntyä vuoden lopulla.

Esimerkiksi The New York Post kertoo, että Madelinen sisko on avannut keräyksen varainkeruusivusto Gofundmessa.

– Näin käsittämättömän vaikeana aikana haluamme yhdessä tukea Matthew'n vaimoa Madelinea ja tulevaa lastansa Trippiä. Tuki antaa aikaa olla poissa töistä surrakseen ja toipuakseen perheenä. Mikään rahamäärä ei helpota tuskaa, mutta mikä tahansa apu auttaa, sivustolla muun muassa kirjoitetaan.

Lisätietoja turmasta

Myös tragediaan johtaneesta onnettomuudesta on tullut tarkentavia tietoja, kertoo muun muassa The Athletic.

Johnny ja Matthew olivat siis pyöräilemässä lähellä kotikaupunkiaan Carneys Pointia, Oldmans Townshipissa, kun heidän päällensä ajettiin noin puoli yhdeksän aikaan torstai-iltana paikallista aikaa.

Poliisin mukaan 43-vuotias Jeep Cherokeen kuljettaja oli yrittänyt ohittaa kahta hitaampaa ajoneuvoa, kun hän törmäsi tien oikeassa sivussa ajaviin Gaudreaun veljeksiin.

Jeep-kuski oli ensin ohittanut yhden auton normaalisti. Oman selityksensä mukaan Jeep-kuski oli sen jälkeen halunnut ohittaa edellään ajaneen katumaasturin. Katumaasturi siirtyi tien keskelle väistääkseen pyöräilijöitä. Jeep-kuski selitti kuulemisessa, että hän luuli katumaasturin yrittävän estää ohitusta. Sitten hän lähti ohittamaan maasturia oikealta puolelta – ja törmäsi Gaudreaun veljeksiin.

43-vuotiaalla kuskilla on tutkintavankeuskäsittely 5. syyskuuta. Tuomari kuuli häntä vankilasta videopuhelun välityksellä. Tuomari päätti, että mies pidetään vangittuna siihen saakka.

Pelastushenkilökuntaa Johnny ja Matthew Gaudreaun onnettomuuspaikalla. Reutersin kuvaa.

Sportsnetin mukaan kuljettajaa epäillään kuolemantuottamusten lisäksi ainakin alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja alkoholin nauttimisesta ajoneuvossa.

Poliisin mukaan tapaturmakuski reputti raittiustestin onnettomuuden jälkeen. Omien sanojensa mukaan mies oli nauttinut 5–6 olutta turmailtana, joista osan ollessaan liikenteessä.

Mies kertoi poliisille, että edessä ajanut auto vaikeutti hänen ohittamisyritystään ja alkoholin käyttö vaikutti hänen kärsimättömyyteensä sekä vastuuttomuuteensa.

Perjantaiaamuna Philadelphian pormestari Cherelle Parker piti jo aiemmin suunnitellun tiedotustilaisuuden, jossa kerrottiin ponnisteluista pyöräilijöiden turvallisuuden lisäämiseksi. Hän avasi puheensa hiljaisella hetkellä Gaudreaun veljesten muistolle.

Johnny Gaudreau pelasi NHL:ssä Calgaryssa ja Columbuksessa 763 runkosarjaottelua, joissa tehtaili tehot 243+500=743.

Myös Matthew Gaudreau oli kiekkoilija. Hän pelasi veljensä kanssa juniorisarjojen lisäksi muun muassa Boston Collegessa NCAA-yliopistosarjaa. Sen jälkeen Matthew pelasi ECHL:ssä ja AHL:ssä sekä hetken Ruotsin kolmostasolla. Uransa jälkeen Matthew valmensi junioreita kotiseudullaan ja oli perustamassa nykyisin NAHL-sarjassa pelaavaa Philadelphia Rebelsiä.

Useat pohjoisamerikkalaismediat ovat listanneet tragedian johdosta tulleita osanottoja Jarmo Kekäläisestä LeBron Jamesiin.