Toni Piispasen 200 metrin ratakelauksesta saavuttaman paralympiamitalin väri ei muutu. Piispanen kelasi T51-luokan kisassa toiseksi.
Paralympiakultaa voittanut Kanadan Cody Fournie sai keltaisen kortin epäurheilijamaisesta tai sopimattomasta käytöksestä. Kelaajien palkintojenjakoa ei suoritettu ajallaan, kun Fournien tapaus oli teknisessä käsittelyssä.
Ylen tietojen mukaan Belgia teki protestin siitä, että Fournie sai terveydellisten syiden takia käyttää avustajaa odotustilasta lähdettäessä. Muut olivat luulleet, ettei avustajaa saa käyttää enää tässä vaiheessa.
Belgian Peter Genyn kelasi kilpailussa pronssille.
Kanada teki tilanteesta vastaprotestin. Parayleisurheilun lajivalmentaja Mikko Peltonen kertoo Ylelle, että alkuperäiset tulokset jäivät voimaan.
Tapaus olisi periaatteessa voinut johtaa suoraan punaiseen eli hylkäykseen. Siinä tapauksessa Piispanen olisi saanut kultaa.
Lisätty kello 14.23 tieto Belgian protestista ja Kanadan vastaprotestista.
Muokattu juttua kello 15.51 uusien tietojen perusteella.