Matti Suur-Hamari fiilistelee paralympialaisissa nyt kisaturistina – hehkutti koriselämystä

Lumilautailun paralympiavoittaja Matti Suur-Hamari valmentaa mahdollisesti tulevia suomalaisia mitalitoivoja.

Matti Suur-Hamari tuulettaa palkintopallilla Pekingin paralympialaisten kultamitalia 7.3.2022.
Matti Suur-Hamari lopetti uransa kaksi vuotta sitten. Pekingin kisoista hän pokkasi kultaa. Kuva: Lintao Zhang / Getty Images

Lumilautailussa kaksi paralympiakultaa voittanut Matti Suur-Hamari lopetti oman urheilu-uransa kaksi vuotta sitten. Pariisin kesäkisoissa hän on fiilistelemässä tunnelmaa katsojan roolissa.

Suur-Hamari saapui paikan päälle tiistaina.

– Siitä suoraan parakoripalloa katsomaan. Oli äärimmäisen hienoa päästä katsomaan Ranska vastaan Yhdysvallat. Halli oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja oli älytön tunnelma. Uskomaton fiilis, Suur-Hamari tunnelmoi.

Suur-Hamari on kannustamassa Pariisissa muun muassa ratakelaaja Leo-Pekka Tähteä. Tähti ylsi T54-luokan 100 metrin kelauksessa pronssille.

He molemmat ovat olleet valmentamassa Tulevaisuuden tähdet -nimistä ryhmää.

– Aina mahdollisuuksien mukaan päästään leireille ja sparraamaan. On tärkeä puhua nuorille urheilijoille tulevaisuuden haaveista ja niiden tavoittelemisesta.

Matti Suur-Hamari
Suur-Hamari yrittää koulia nuorista lupauksista tulevaisuuden tähtiä. Kuva: Getty Images

Uusia huippuja paralumilautailuun?

Suur-Hamari saavutti uransa aikana neljä paralympiamitalia sekä kolme MM-kultaa. Hän tekee valmennustyötä Ruka-Vuokatti -urheiluakatemiasta. Hän tekee hommia nälkäisten nuorten lumilautailijoiden kanssa.

Suur-Hamarin mukaan paralumilautailun puolella on joitakin sellaisia lupaavia suomalaisia, joista voisi tulla kovia tekijöitä huippu-urheilupuolelle.

– Rekrytointeja tehdään ja luodaan polkua tulevaisuuden tähdille. Muutaman vuoden varmaan ottaa, mutta toivottavasti uusia paralumilautalijoita on tulossa.