Kisapuiston jäähallin korjaus näyttää kelpaavan Lappeenrannan päättäjille – ”Oiva ehdotus”, sanoo valtuuston puheenjohtaja

Työryhmän ehdotus Lappeenrannan Kisapuiston jäähallin remontoimiseksi on myötätuulessa päättäjien keskuudessa. Remontointi toisi hallille 5–10 vuotta lisäaikaa.

Lappeenrannan Kisapuiston jäähallin remontoiminen on päätös, mikä antaa päättäjille muutaman vuoden aikaa päättää uudesta jäähallista.

Vaikka uusien monitoimiareenoiden ja jäähallien suunnittelu on typistymässä nyt vanhan remontoimiseksi, näyttää se kelpaavan päättäjille.

– Se on tähän hetkeen ihan oiva ehdotus, sanoo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Koskenranta (sd.).

– Tämä oli järkiehdotus tähän tilanteeseen, ja mitä olen aistinut poliittista ilmapiiriä, niin tällä sillä on varmasti laajempaakin hyväksyntää, sanoo Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Kalle Saarela.

Lappeenrannan jäähalli. Kaukalo kuvattu toisesta päädystä. Jäällä luistelee kolme ihmistä.
Jäähallin uusi led-kaukalo saadaan kunnolla käyttöön torstaina, kun SaiPa pelaa harjoitusottelun Jypiä vastaan. Kuva: Ville Toijonen / Yle

5,3 miljoonalla 5–10 lisävuotta

Mikäli kaupunki remontoi jäähallin, tarkoittaa se monitoimiareenasuunnitelmien ja uuden jäähallin rakentamisen siirtymistä vuosiksi eteen päin. Jäähallin remontti maksaisi arvion mukaan 5,3 miljoonaa euroa. Se toisi jäähallille lisää käyttöaikaa 5–10 vuotta.

– Kun miettii jäähallin kokonaiskäyttöä, on tosi merkityksellistä, että kaikki jääharrastajat ovat täällä. Kun olen tuolla jäähallissa istunut ja katsonut kattoon, niin olen ollut vähän huolissaan siitä, mutta onneksi selvitys on nyt tehty, sanoo keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Jouni Kemppi.

Nyt on ainakin tutkittu

Uuden jäähallin sijoittamisesta Kisapuistoon oli jo olemassa kaupungin päätös. Pari vuotta sitten kuitenkin yksityinen sijoittajaryhmä oli valmis hankkimaan monitoimiareenan Kauppatorin kohdalle Lappeenrannan keskustaan.

Vuosi sitten lokakuussa kaupunginvaltuusto päätti panna Kisapuiston jäähallipäätöksen jäihin, kunnes kaupunki saisi selvitettyä monitoimiareenan sijoituspaikat muualle kuin Kauppatorille.

Lappeenrannan perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Kalle Saarela Lappeenrannan jäähallin ylätasanteella.
Kalle Saarelan (ps.) mukaan päätös on vanhan jäähallin remontoinnista tässä taloudellisessa tilanteessa on hyvä. Kuva: Ville Toijonen / Yle

Moni kaupunkilainen on jo epäillyt, eivätkö päättäjät saa tehtyä päätöksiä?

– Kyllä se voi näyttää ulkopuolisen silmin siltä, että eikö saada mitään päätöksiä aikaan, mutta täytyy ymmärtää se, että meilläkin on pikkuisen ajankuva muuttunut vuosien sisällä. Nyt eletään tätä hetkeä, eikä ollut valmiuksia keskustavaihtoehtoon, eikä ole valmiuksia rakentaa Kisapuistoon, toteaa Saarela.

Kaupunginvaltuusto käsittelee halliasiaa 14. lokakuuta.