Jos Kuopiossa sijaitsevan Haminalahden kartanon kerran omistaneista von Wrighteistä tehtäisiin tuoreen kirjan perusteella elokuva, siinä olisi sotaa, puurtamista ja salasuhteita, mutta ei lainkaan häikäiseviä iltapukuja ja tanssiaisia.
Atte von Wrightin tietokirja Kartano Kuopion takana julkaistiin kesäkuussa. Kirjailijan iloksi ja yllätykseksi sen ensimmäinen, 400 kappaleen painos on myyty loppuun ja toinen painos on tulossa.
Teos ei kuvaa realistisista lintu- ja maisemamaalauksistaan tunnettuja Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wrightiä, vaikka heidätkin toki mainitaan. Kuuluisin veljeksistä on Ferdinand, jonka Taistelevat metsot on tuttu lähes jokaiselle suomalaiselle.
Alun perin von Wrightin suvun nykyisen päämiehen tarkoituksena oli kirjoittaa historiikki taiteilijaveljesten kotikartanosta, ”Haminalahden Hovista”, mutta useimmat vanhaan Haminalahteen liittyvät dokumentit olivat vuosien saatossa hävinneet.
Sen sijaan kirjasta tuli kertomus kartanon omistaneista neljästä von Wrightin sukupolvesta. Von Wrightit omistivat Haminalahden kartanon 1700-luvulta 1900-luvun alkuun, ja heidän henkilökohtaiset vaiheensa kietoutuvat laajempaan historialliseen kontekstiin.
Haminalahden kartano ja etenkin sitä ympäröivät järvi, pellot, metsät ja jyrkkäreunaiset kalliot ovat erottamaton osa von Wrightien tarinaa.
Atte von Wright ei ole koskaan asunut Haminalahden kartanossa, sillä hänen isoisänsä myi sen yli sata vuotta sitten. Nykyisin kartano on yksityisomistuksessa.
Silti hänen oli helppo ymmärtää sukulaistensa vahvaa tunnesidettä kartanoon ja sen maihin. Von Wrightin suku omistaa edelleen kartanon läheisessä saaressa sijaitsevan Salonsaaren tilan, joka jäi heille kartanon myynnin jälkeen.
– Kartano oli sukulaisilleni erittäin rakas, eräänlainen lintukoto. Uskon, että olen pystynyt välittämään lukijoille rakkauden lisäksi velvollisuudentunteen, joka noilla omistajapolvilla oli kartanoa kohtaan.
Salakihlaus ja lapsi piian kanssa
Haminalahden kartano päätyi von Wrighteille avioliiton kautta. Kapteeni Jonas Mauritz von Wright meni naimisiin vuonna 1769 Anna Christina Tawastin kanssa, jonka isä omisti kartanon.
Avioparilla oli iso ikäero, ja ilmeisesti 18-vuotias Anna Christina oli rakastunut johonkuhun toiseen. Lisäksi hän joutui muuttamaan avioliiton vuoksi pois rakastamastaan Haminalahden kartanosta. Arvellaan, että Anna Christinan isällä oli huono omatunto vanhimman tyttärensä surkeudesta, mistä syystä hän antoi kartanon tyttärelleen ja vävylleen.
Anna Christina oli kartanon oikea emäntä, sillä hänen aviomiehensä oli mukava, mutta saamaton mies.
Anna Christina huolehti kartanosta käytännössä kuolemaansa saakka, sillä myös hänen poikansa isännyydessä oli ongelmia.
Kartanon isäntäväki ei ollut joutilaana, vaan osallistui kaikkiin kartanon töihin. Naisten töihin kuuluivat esimerkiksi syysteurastuksen aikainen suovan ja saippuan keitto, kutominen, kehrääminen ja kankaiden valkaisu keväthangilla.
Anna Christinalla ja Jonas Mauritzilla oli vain yksi lapsi, Henrik Magnus. Hänen elämästään saisi draamaelokuvan, josta ei käänteitä puuttuisi.
Henrik Magnus meni 11-vuotiaana kadettikouluun Rantasalmelle, jossa opiskeltiin sotataitojen lisäksi muun muassa historiaa, aritmetiikkaa, ainekirjoitusta ja vieraita kieliä. Hän joutui koulusta valmistuttuaan suoraan Venäjän sotaan, joka alkoi vuonna 1788.
Nuorukaisena hän oli salaa kihloissa säätyläistytön kanssa. Kihlaus kariutui, koska nuoret olivat tietämättään liian läheistä sukua toisilleen. Tämän jälkeen Henrik Magnuksella oli suhde vanhempaan naiseen, piikaan, jonka kanssa hän sai aviottoman lapsen.
Henrik Magnus sai kiväärinperästä iskun päähänsä Suomen sodassa (1808–1809) ja vammautui loppuiäkseen.
Hän vietti suurimman osan ajastaan kartanon yläkerran kamarissa kesyyntyneiden villieläinlemmikkiensä kanssa ja lähetti sieltä kiukkuisia käskylappusia talonväelle.
Henrik Magnuksen äiti Anna Christina ja vaimo Maria Elisabet pitivät kartanoa pystyssä.
Maria Elisabetin aika tosin kului raskauksiin ja lasten kasvattamiseen. Hän sai 15 lasta, joista kuusi poikaa ja kolme tytärtä selvisi aikuisuuteen asti. Heidän joukossaan olivat myös kuuluisat von Wrightin taiteilijaveljekset.
He eivät kuitenkaan olleet ainoita perheen taiteellisesti lahjakkaita jäseniä. Myös taiteilijaveljesten sisarukset olivat perimätiedon mukaan taitavia piirtäjiä. Tästä todisteena on Wilhelmina von Wrightin piirros äidistään kuolinvuoteella.
– Mihinkähän suuruuksiin he olisivat yltäneet, jos olisivat syntyneet 20–30 vuotta myöhemmin, Atte von Wright pohtii.
Myös kartanon omistajaksi tullut Adolf von Wright oli erittäin taitava käsistään. Hänestä piti tulla johtaja Suomeen kaavailtuun kivääritehtaaseen, mutta venäläiset torppasivat epäilyttävänä pitämänsä hankkeen.
Adolf von Wright lunasti sisaruksiltaan Haminalahden kartanon kokonaan omistukseensa, mutta joutui ottamaan sitä varten lainaa.
Kartanoa ja sen viljelyksiä oli laiminlyöty pahoin. Ruotsalaiselta sukulaiseltaan saamansa perinnön turvin hän rakennutti kartanon nykyiseen asuunsa vuonna 1846.
Talous- ja terveyshuolet vaivasivat Adolfia. Hän oli taannut sukulaistensa lainoja ja joutui niiden maksajaksi. Hänen oli myytävä kartano sisarilleen Wilhelmina ja Rosalie von Wrightille.
Adolf von Wright muutti perheineen Helsinkiin ja valmisti kirurgisia instrumentteja ja siteitä ansaitakseen elantonsa.
– Se oli todella kova isku. Oli suuri arvonalennus tippua kartanon isännästä käsityöläiseksi. Tämän vuoksi monet hänen entisistä tuttavistaan katkaisivat välinsä häneen, Atte von Wright kertoo.
Isoisän poikkeuksellinen liitto
Atte von Wrightille itselleen kaikkein vaikuttavinta kirjan tekoprosessissa oli tutustuminen hänen isoisäänsä, joka oli tuntemattomin kaikista Haminalahden von Wrighteistä.
Isänsä kaima, Adolf von Wright nuorempi osti Haminalahden kartanon tädeiltään vuonna 1881. Tuolloin agronomiksi Kööpenhaminassa opiskellut mies oli valittu valtionmeijeristiksi ja hänen sijoituspaikkansa oli Kuopio.
Adolf von Wright avioitui vasta kuusissakymmenissä häntä 35 vuotta nuoremman Hanna Jäntin kanssa, joka oli Haminalahden kartanon vuokraviljelijän tytär. Ennen naimisiinmenoa Jäntti oli synnyttänyt von Wrightin tyttären.
– Poikkeuksellista ei ollut, että aatelinen sai lapsen piian kanssa, mutta avioliitto hänen kanssaan oli. Varmasti ratkaisu nostatti kulmakarvoja, mutta Adolfin sisarukset ottivat Hannan vertaisenaan vastaan, Atte von Wright sanoo.
Kartano myytiin kahdella miljoonalla
Adolf von Wright nuoremmasta ei jäänyt vahvoja muistikuvia edes hänen lapsilleen, koska hän kuoli näiden ollessa hyvin pieniä.
Atte von Wright kertoo löytäneensä itsestään piirteitä kaikista sukulaisistaan, mutta eniten juuri isoisästään. Myös uravalinnassaan hän seurasi isoisän jalanjälkiä: hänestä tuli Itä-Suomen yliopiston elintarvikebiotekniikan professori.
– Tuntui, että isoisästä oli jäänyt valkoinen aukko kartanon historiassa. Oli suuri elämys löytää hänen kirjeitään, todistuksiaan ja päiväkirjamerkintöjään koulu- ja opiskeluvuosilta.
Niistä piirtyy kuva pessimistisestä ja synkkyyteen taipuvaisesta ihmisestä, joka ehkä kypsytteli päätöksiään pitkään, mutta toteutti ne ripeästi.
Yksi näistä oli kartanon myynti. Suuria taloushuolia Adolf von Wright nuoremmalla ei ilmeisesti ollut, mutta kenties hän kyllästyi kartanon pitoon ja oli epävarma sen tulevaisuudesta.
Rautalampilainen puunjalostusteollisuuden harjoittaja ja kauppaneuvos Heikki Peura osti Haminalahden kartanon vuonna 1910 summalla, joka vastaa nykyrahassa noin kahta miljoonaa euroa. Se kuuluu edelleen Peuran jälkeläisille.
Haminalahdessa eläneistä von Wrighteistä saisi siis helposti elokuvan tai vaikkapa kokonaisen televisiosarjan. Jos näin tapahtuisi, Atte von Wrightillä on mielessään kohtaus, jonka hän haluaisi siihen mukaan.
Siinä Adolf von Wright vanhempi tuo juhannuspäivänä nuoren morsiamensa Maria Charlotta Blomin Rauhalahden kartanosta kotiinsa Haminalahteen.
– Anoppi Maria Elisabeth seisoo portailla vastassa ja ojentaa kartanon avainnipun hänelle ja sanoo: sinä olet nyt kartanon emäntä.