Amanda Kotaja oli viides paralympialaisten T54-luokan naisten 400 metrillä. Keskiviikkona 100 metriltä pronssia saavuttaneen suomalaisen aika oli 54,89.
Kotaja oli alun perin kuudes, mutta kun kolmanneksi kelannut Yhdysvaltain Tatyana McFadden hylättiin, suomalaisen sijoitus koheni yhdellä. Pronssille nousi Kiinan Zhaoqian Zhou.
Aamun alkuerissään Kotaja kellotti ajan 54,28. Hän ei kuulunut 400 metrillä mitalisuosikkien joukkoon.
Kultaa voitti 100 metrin tapaan Belgian Lea Bayekula (53,05). Sveitsin Manuela Schaer kelasi hopeaa.
– Olen aika poikki. Kuutossija on erinomainen, Kotaja kommentoi.
Kotaja saavutti kisoista uransa toisen paralympiamitalin. Hän tavoitteli kuitenkin jopa kultamitalia.
– En voi sanoa, että saavutin täysin kaikkia tavoitteitani, mutta olen tyytyväinen. Olisi kiva päästä katsomaan joitain muita lajeja ja tulla kannustamaan yleisurheiluun vielä omia tiimikavereita. Sitten pidän pienen kesäloman, Kotaja ennakoi.
Päivitetty klo 21.29: Lisätty tieto Kotajan sijoituksen kohenemisesta.