Oliver Helanderin keihäänheittoura ei jatku Tero Pitkämäen valmennuksessa.
Kaksikko vahvistaa Yle Urheilulle, että syksystä 2021 alkanut yhteistyö on ohi. Päätöksen alullepanijana toimi Pitkämäki, joka ilmoitti vetäytymisestään Helanderille Pariisin olympiafinaalin jälkeisenä päivänä.
– Toin esille näkemykseni, ettei minulla ole riittävästi aikaa perehtyä Oliverin valmennustyöhön, ohjelmointiin ja läsnäoloon. Perheessäni lapsilla on paljon harrastustoimintaa, ja oma työ vie myös aikaa. Jatkon kannalta olisi siis parempi hakea valmennusta joltain muulta, jotta ammattimainen valmentautuminen turvattaisiin, Pitkämäki kertaa olympiakylässä käytyä keskustelua Helanderin kanssa.
Helander, 27, kehittyi Pitkämäen alaisuudessa kansainvälisen tason keihäänheittäjäksi. Ennen valmennussuhteen alkua Helander oli heittänyt kolmissa arvokisoissa eikä ollut selvittänyt karsintaa kertaakaan.
Pitkämäen kanssa Helander heitti neljät arvokisat, joissa selvisi kaikissa finaaliin. Kruunuksi jäi pronssimitali kesäkuussa Rooman EM-kisoista.
Helander heitti myös ennätyksensä 89,83 Pitkämäen valvovan silmän alla kesäkuussa 2022. Pitkämäki toimi kaksi ensimmäistä kesää paitsi Helanderin henkilökohtaisena valmentajana myös Urheiluliiton lajivalmentajana yhdessä Petteri Piirosen kanssa.
Viime vuoden aikana Pitkämäen ja Antti Ruuskasen metsäurakointiin erikoistunut yritys on kasvattanut toimintaansa siinä määrin, että Pitkämäen oli tehtävä valintoja perheen, yrityksen ja Helanderin väliltä. Valmennussuhteen päättäminen ei ollut helppo päätös.
– Pallottelin asioita useamman kuukauden.
Pitkämäki kertoo tehneensä päätöksen ennen Rooman EM-kisoja.
– Vaikka Pariisista olisi tullut olympiakultaa, yhteistyö olisi silti päättynyt, Pitkämäki sanoo.
Piironen puikkoihin
Jatkossa Helanderin henkilökohtaisena valmentajana toimii Petteri Piironen. Hän työskentelee Urheiluliitossa keihäsmiesten lajivalmentajana.
Helander kertoo ottaneensa yhteyttä Piiroseen ennen Ruotsi-ottelua. EM-pronssimitalistin mukaan Pitkämäen päätöksen sulattelussa meni muutama viikko.
– Olisin varmaan jatkanut Teron kanssa, jos hän olisi ollut halukas jatkamaan. Nyt kun hän kertoi tällaisen uutisen, oli pakko löytää joku toinen ratkaisu. Koen, että Petteri on ihan oikea henkilö. Hänellä on keinot ja taidot, että pystyn ottamaan seuraavan askeleen urallani, Helander sanoo.
Oulun Pyrinnön heittäjä pääsi Pitkämäen valmennuksessa eroon olkapäävaivoistaan, mutta valmistautumisen kesän 2024 päätapahtumaan, Pariisin olympialaisiin, pilasi vihoitteleva selkä.
Viime kuukausien vaikeuksista huolimatta Helander kertoo olevansa Pitkämäelle kiitollinen.
– Hän on auttanut ja opettanut paljon näiden kolmen vuoden aikana. Vaikka tavoitteet olivat ehkä vähän kovempia kuin tulokset lopulta olivat, ei tämä huonosti mennyt.
Helanderin mukaan selkävaivan pitäisi hoitua levolla.
– Tekniikka pitäisi palauttaa hyvälle tasolle. Fysiikka riittää vaikka mihin. Tässä vaiheessa uraa haluan arvokisamitaleja. Niiden takia teen tätä. Ensi vuoden MM-kisoissa tavoite on mitali, Helander naulaa.
Jatkossa pitkiä pätkiä Kuortaneella
Helander on asunut viime vuodet Vaasassa, kun taas Piironen majailee Kuortaneella. Piirosen mukaan kaksikko on sopinut, että Helander harjoittelee Piirosen alaisuudessa Kuortaneella 80:stä sataan päivää vuodessa.
SUL-pestinsä lisäksi Piironen on toiminut viime vuodet muun muassa arvokisafinaaleihin yltäneiden Toni Kuuselan ja Toni Keräsen henkilökohtaisena valmentajana.
Vammoista kärsinyt Kuusela pohtii uransa jatkoa, mutta Keränen nosti tänä suvena tasoaan ja heitti kymmenenneksi niin olympia- kuin EM-finaalissa.
– Tiimissä on nyt kaksi urheilijaa, joilla on asioiden mennessä hyvin mahdollisuus tavoitella kovinta mahdollista menestystä. Hieno tilanne paitsi valmentajalle myös urheilijoille, Piironen sanoo.
Piironen näkee Helanderin tilanteen kaksijakoisena.
– Olen innoissani, kun tiedän, millainen lahjakkuus Oliver on. Tilanne on sekä hyvä että huono. Vaivat pitää selättää ensiksi, jotta Oliverin heittäminen on mahdollista palauttaa muutaman vuoden takaiseen hyvään malliin. Toivottavasti maksimaalinen potentiaali saadaan esiin, Piironen sanoo.
Mikä se maksimaalinen potentiaali on?
– Oliverin kohdalla puhutaan ehdottomasti yli 90 metrin heittämisestä ja kirkkaimmista arvokisasaavutuksista, vastaa Piironen.