Suomalaistutkimus paljasti uutta tietoa italialaisesta maalauksesta: ”Todella merkittävä löytö”

Kun vanha lakkatönkki ja rumat paikkaukset poistettiin, arvokkaasta Jacopo Bassanon maalauksesta paljastui sen piilotettu kauneus.

Konservaattori Suvi Kervisen konservoima Jacopo Bassanon maalaus 1500-luvulta on esillä Sinebrychoffin taidemuseon näyttelyssä.

– Se oli iso työ, konservaattori Suvi Kervinen toteaa.

Suurikokoisen, vuosisatoja vanhan maalauksen konservointi oli hänen sanojensa mukaan ”työn alla pari vuotta”.

Ennen sitä italialaisen Jacopo Bassanon (n.1515–1592) teos näytti likaiselta ja vanhat paikkailut rumilta.

– Suurin työ oli lakan poisto. Siinä oli hyvin kellastunut ja tummunut vanha lakkakerros. Sen poistaminen oli hidasta ja piti tehdä varovasti, ettei maalauksen pinta vaurioidu, Suvi Kervinen kertoo.

Konservointi kirkasti Venetsian renessanssimestarin teoksen värit.

Nyt harvinaisen maalauksen voi nähdä Sinebrychoffin taidemuseon uudessa Jacopo Bassano -näyttelyssä Helsingissä.

– Tuntuu aina hienolta, kun saa teoksen näyttämään sellaiselta kuin taiteilija on sen itse tarkoittanut, eikä teoksen hienous jää vaurioiden alle piiloon.

Tältä maalaus nyt näyttää:

Jacopo Bassano (n. 1515–1592) Neitsyt Maria, Jeesus-lapsi, Johannes Kastaja ja Pyhä Antonius Apotti.
Jacopo Bassano maalasi teoksen Neitsyt Maria, Jeesus-lapsi, Johannes kastaja ja Pyhä Antonius Apotti arviolta vuosina 1561–1562. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Ruskean alta paljastui sininen

Johannes Kastaja kerää kukkia vanhemmilleen on toinen taidemuseon omaan kokoelmaan kuuluva Bassanon teos.

Ennen näyttelyä Kansallisgallerian erikoistutkija Hanne Tikkalan tekemä materiaalitutkimus antoi maalauksesta uutta arvokasta tietoa.

Paljastui, ettei maalaus ole alun perin ollut sävyltään ruskea. Kirkas sininen on vuosisatojen aikana haalistunut kokonaan pois.

Tämä tutkimusten perusteella valmistettu kuvapari osoittaa, miltä teos näyttää nyt ja aikaisemmin:

Johannes Kastaja kerää kukkia vanhemmilleen.
Maalaus Johannes Kastaja kerää kukkia vanhemmilleen on valmistunut arviolta vuosina 1559–1560. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen, Kansallisgalleria / Aleks Talve

”Todella merkittävä löytö”

Johannes Kastaja -maalauksessa on käytetty sinistä niin sanottua smalttipigmenttiä.

Sinebrychoffin taidemuseon johtaja Kirsi Eskelisen mielestä teoksen tutkimustulos on kansainvälisestikin tärkeä.

– Tämä on todella merkittävä löytö. Bassanon sinisiä väriaineita ei ole aiemmin tutkittu tässä laajuudessa.

Eskelinen on Jacopo Bassanoon erikoistunut tutkija.

– Mitä enemmän olen tutustunut hänen maalauksiinsa, sitä enemmän sieltä löytyy mielenkiintoista tutkittavaa.

Jacopo Bassano (n. 1515–1592) Syksy.
Jacopo Bassano oli yksi Venetsian renessanssin merkittävimmistä taiteilijoista. Hänelle oli tyypillistä kuvata ihmisiä arkiaskareissaan. Syksy-maalauksessa korjataan omenasatoa. Kuva: Galleria Borghese / Mauro Coen
Jacopo Bassano (n. 1515–1592) Nukkuva paimen n. 1568.
Teos Nukkuva paimen on yksi näyttelyn pääteoksista. Kasveista ja eläimistä voi löytää paljon symboliikkaa. Kuva: Szépművészeti Múzeum/ Museum of Fine Arts, Budapest,2023

Valon ja värin mestari

Jacopo Bassano syntyi ja kuoli Venetsian lähellä sijaitsevassa Bassano del Grappassa.

Valon ja värin mestari maalasi idyllisiä maisemia, ihmisiä arkiaskareissaan, eläimiä ja raamatullisia aiheita.

Elinaikanaan hän oli kuuluisa taiteilija, jonka teoksia arvostettiin myös Euroopan hoveissa.

Toisin on nyt. Vain harva voi sanoa kuulleensa Jacopo Bassanosta tai tuntevansa hänen teoksiaan.

Kirsi Eskelinen myöntää, ettei nimi ole yhtä tunnettu kuin renessanssiajan taidemaalari Tizianin tai Jacopo Tintoretton.

– Mielestäni myös Bassano ansaitsee tulla paremmin tunnetuksi.

Jacopo Bassano (n. 1515–1592) Evankelista.
Evankelista poikkeaa tyyliltään ja kooltaan näyttelyn muista teoksista. Pieni väriliitutyö valmistui arviolta vuonna 1575. Kuva: GrandPalaisRmn (Musée du Louvre) / Thierry Le Mage

Huippumuseot lainasivat Suomeen teoksiaan

Näyttelyssä on yhteensä 34 Jacopo Bassanon arvoteosta.

Taidemuseo sai niitä lainaksi maailman arvostetuimmista taidemuseoista kuten Uffizin galleriasta Firenzestä, Pariisin Louvresta ja Rooman Galleria Borghesesta.

– On itsestään selvää, etteivät ne anna teoksiaan helposti lainaan. Tämä on vaatinut vuosien työn ja neuvottelut, museonjohtaja Kirsi Eskelinen toteaa.

Ensimmäistä kertaa Euroopassa Bassanon teosten kooste nähdään Italian ulkopuolella.

– Siksi tämä on myös kansainvälisesti merkittävä näyttely.

Suvi kervinen ja Kirsi Eskelinen seisovat taulun edessä iloisina.
Konservaattori Suvi Kervinen ja näyttelyn kuraattori, museonjohtaja Kirsi Eskelinen kuvattiin helsinkiläisessä Sinebrychoffin taidemuseossa ennen näyttelyn avautumista. Kuva: Katriina Laine / Yle

Näyttely Jacopo Bassano - Venetsian renessanssimestari on helsinkiläisessä Sinebrychoffin taidemuseossa 12.9.2024–12.1.2025.

Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea museota, jotka ovat Atenemin taidemuseo, Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo.

Juttuun lisätty kello 17.56 Hanne Tikkalan nimi.