30-vuotiasta miestä epäillään laittomasta uhkauksesta, ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta, Sisä-Suomen poliisilaitos tiedottaa tänään sunnuntaina.
Poliisi kertoi eilen ottaneensa miehen kiinni.
Tampereen Koskipuistossa ammuttiin useita laukauksia maahan perjantai-iltana. Kukaan ei loukkaantunut.
Poliisi on tehnyt esitutkintaa ja kertoo, että kahden ihmisen välille syntyi riitaa, joka oli johtanut tönimiseen. Sitten toinen miehistä oli ottanut aseen esille ja ampunut useita laukauksia maahan. Puistossa oli tuolloin paljon ihmisiä.
Poliisi jatkaa esitutkintaa.
Tiedotteessa mainitaan, ettei tapaukseen liity järjestäytynyttä rikollisuutta tai jengejä.