Satakunnan pienten ja keskisuurten yritysten suhdannenäkymät ovat parantuneet. Tämä ilmenee tuoreesta pk-yritysbarometrista.
Yritysten näkemyksiä selvitettiin nettikyselyllä kesällä.
Pk-yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet selvästi viime keväästä niin valtakunnallisesti kuin Satakunnassakin. Tähän ovat vaikuttaneet madaltunut inflaatio ja laskeneet korot. Myös rakennusalan pk-yritysten tilanne on vähitellen helpottamassa.
Satakunnan suhdanneodotusten saldoluku on -2, kun se vielä keväällä oli -15. Koko maan suhdanneodotusten saldoluku on nyt 0, kun se keväällä oli vielä -14.
– Tämä kertoo toivottavasti siitä, että pahin lasku on nyt taitettu ja voimme odottaa tulevalta hyviä kasvu-uutisia. Toki täytyy muistaa, että yrityksissä on edelleen viime vuosien painolastia ja tietyillä toimialoilla on vielä paljon haasteita, sanoo tiedotteessa Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Nina-Mari Turpela.
Rauman seudulla suhdanneodotukset ovat muuta Satakuntaa vahvemmat, mutta myös sekä Porin seudulla että Pohjois-Satakunnassa odotukset ovat parantuneet keväästä.
Valtakunnallisesti pk-yritysten näkymät ovat kaksijakoiset, mutta talous on käännepisteessä ja lähtenyt kasvuun. Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki arvioi tiedotteessa, että tilannetta ei voi vielä kehua hyväksi, mutta suunta on oikea.
Pk-yritysbarometrin julkistavat kaksi kertaa vuodessa Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö.