Poliisi kertoi perjantain vastaisena yönä ottaneensa kiinni miehen, jonka epäillään ampuneen naista Tampereen Hämeenkadulla lähellä rautatieasemaa.
Poliisin mukaan epäilty oli ampunut useita laukauksia ja tämän jälkeen lähtenyt tapahtumapaikalta pakoon.
Ylen haastattelemien kahden eri silminnäkijän mukaan uhri on noin 30-vuotias romaninainen. Nainen makasi kadulla haavoittuneena ennen kuin pelastuslaitos saapui paikalle.
Silminnäkijöiden mukaan tekijä pakeni ampumisen jälkeen Hämeenkatua pitkin Keskustorille päin.
Hieman ennen kello 23 illalla ei ollut tietoa, mikä uhrin tila on. Poliisi kertoi epäillyn kiinniotosta kello kolmelta aamuyöstä. Alustavien tietojen mukaan osalliset tunsivat toisensa.
Yle Uutiset kertoo osallisten taustoista tietoja, joilla on merkitystä tapahtumien selvittämisen kannalta.
Poliisi sai tiedon hätäkeskuksen kautta ampumisesta torstai-iltana kello 19.46. Paikalla olleen Sofia Mäkelän mukaan maassa selin maanneella naisella oli rinnan kohdalla ampumahaava.
– Jäätiin odottamaan ja näimme, kun kaksi poliisiautoa tuli ja sen jälkeen ambulanssi, ja laittoivat valkoisen verhon tuohon eteen, hän kertoi.
Tien toisella puolella ollut mies kertoi kuulleensa kolme laukausta, jonka jälkeen hän kääntyi katsomaan tapahtumapaikalle.
Miehen mukaan ammutulla naisella oli mukanaan pieni lapsi. Hänen mukaansa lapsi ei vahingoittunut tilanteessa.
Tampereen keskustassa oli tapahtuma-aikaan liikkeellä paljon opiskelijoita, koska käynnissä oli opiskelijatapahtuma. Paikalla ollut opiskelija Priita Räihä oli juuri lähtenyt ulos Hämeenkadulla sijaitsevasta baarista, kun kuuli laukauksen.
– Kun kuului vaan kerran, ajattelimme sen olevan auton pakoputki. Kun se (laukaus) kuului vielä kaksi kertaa uudestaan, ja ihmiset lähtivät juoksemaan, niin tajusimme, että meidänkin pitää lähteä juoksemaan.
Kuuntele silminnäkijöiden havaintoja Tampereen keskustasta.
Tanja Kotakartano asuu tapahtumapaikan lähellä. Hän kuuli myös laukaukset ja luuli niitä pakoputken paukkeeksi.
Kun hän saapui hetken kuluttua asioimaan tapahtumapaikan viereiseen kauppaan hän näki, että maassa makaavaa uhria elvytetään.
Ylen paikalla olleen toimittajan Juha Kokkalan mukaan Silmäaseman edustalla oli noin kello 20.45 kolme poliisiautoa, yksi paloauto sekä ambulanssi ja lääkäriyksikön auto.
– Kun tulin paikalle, kolme poliisiautoa lähti vauhdilla Hämeenkatua lännen suuntaan. Täällä on rauhallista tällä hetkellä. Tuossa Silmäaseman edessä, Burger Kingin tienoilla, poliisi valvoo aluetta, Kokkala kuvasi tilannetta keskustassa.
Ampumispaikan lähellä on myös turvakoti. Turvakotiin ei ole kohdistunut uhkaa, eikä sieltä kommentoida asiakkaiden yksityisyyden takia muuta.
– Poliisi kommentoi, sanoo Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n toiminnanjohtaja Maria Länsiö.
Ylen paikalla olleen toimittajan mukaan kello 22.15 tapahtumapaikalla oli rauhallista. Paikalla oli enää muutama poliisiauto.
Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran perjantaina aamupäivällä.
Pirkanmaan hyvinvointialueella on auki kriisipäivystys tapahtuneen silminnäkijöille numerossa 0500 625 990.