Trumpin lähipiiriin on ilmestynyt salaliittoteoreetikko, jota liittolaisetkin kavahtavat – ”Äärimmäisen rasistista”

Donald Trumpin tukijat epäilevät, että ex-presidentin seurassa nähty Laura Loomer on syöttänyt tälle erikoisia salaliittoteorioitaan.

Nainen lähikuvassa katsoo kameraan.
Salaliittoteoreetikko Laura Loomer osallistui huhtikuussa Trumpin tukimielenosoitukseen oikeustalon edessä New Yorkissa. Kuva: Jesus King / All Over Press

Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivän Donald Trumpin seurueessa on alkanut viime viikkoina näkyä yhä useammin salaliittoteoreetikko Laura Loomer.

Tällä viikolla Loomer lensi Trumpin kanssa tiistain vaaliväittelyyn varapresidentti Kamala Harrisia vastaan ja saattoi Trumpia torstaina syyskuun 11. päivän terrori-iskun muistotilaisuuteen.

Tämä on saanut osan Trumpin tukijoista ja kampanjaväestä huolestumaan, kertovat muun muassa uutiskanava CNN ja sanomalehti New York Times.

Heidän mukaansa Trump on alkanut toistaa Loomerin äärimmäisiä väitteitä, mikä voi karkottaa maltillisia äänestäjiä.

Esimerkiksi vaaliväittelyssä Trump väitti valheellisesti, että maahanmuuttajat syövät Ohion Springfieldissä ihmisten lemmikkejä.

Laura Loomer oli levittänyt väitettä edellisinä päivinä sosiaalisessa mediassa. Samoin oli tosin tehnyt myös Trumpin varapresidenttiehdokas J.D. Vance.

Erään CNN:n lähteen mukaan Loomer oli myös syöttänyt Trumpille väitteen, jonka mukaan Kamala Harris on vasta viime aikoina kutsunut itseään mustaksi.

Trump kohtasi kovaa arvostelua, kun hän toisti väitteen elokuussa ja uudelleen vaaliväittelyssä.

Tilejä suljettu sosiaalisessa mediassa

31-vuotias Laura Loomer on levittänyt salaliittoteorioitaan jo vuosia Trumpia kannattavissa äärioikeistopiireissä.

Hän on esiintynyt ”tutkivana journalistina”, mikä on tarkoittanut esimerkiksi Trumpin vastustajien häiriköimistä kadulla.

Loomerin tilit on suljettu salaliittoteorioiden takia Facebookissa ja Instagramissa.

Vuonna 2018 Loomer kahlitsi itsensä Twitterin toimiston etuoveen New Yorkissa, kun hänen tilinsä oli poistettu, kertoo NBC News. Kun Elon Musk osti palvelun, hänen tilinsä palautettiin.

Siniseen paitaan ja hattuun pukeutunut nainen pitää mikrofonia, taustalla on kampanjaväkeä ja kyltti, jossa lukee "Loomer for Congress".
Loomer on pyrkinyt Yhdysvaltain kongressiin kahdesti kotiosavaltiossaan Floridassa mutta ei ole tullut valituksi. Kuva vuodelta 2021. Kuva: Amy Harris / All Over Press

Trumpin lähipiiriä Loomer on lähentynyt viimeisen vuoden aikana.

Viime vuoden elokuussa Trump ylisti Loomerin mielipiteitä videolla, jonka Loomer oli kuvannut vierailtuaan Trumpin golfkerholla, kertoo Fox News.

Tuolloin Trump harkitsi tekevänsä Loomerista myös avustajansa, mutta Trumpin muut avustajat saivat hänet luopumaan ajatuksesta.

Tammikuussa Loomer matkusti Trumpin kanssa Iowaan, jossa järjestettiin republikaanien ensimmäiset esivaalit.

Viime aikoina hän on viettänyt paljon aikaa Trumpin Floridan-residenssissä Mar-a-Lagossa.

Loomerin väitteet liikaa jopa äärirepublikaaneille

Myös Donald Trump on levittänyt vuosien varrella runsaasti salaliittoteorioita esimerkiksi presidentti Barack Obaman syntyperästä.

Silti Loomerin väitteet ovat omaa luokkaansa.

Hän on muun muassa väittänyt, että syyskuun 11. päivän terrori-isku oli Yhdysvaltain hallinnon toteuttama ja että presidentti Joe Biden oli Trumpin salamurhayrityksen takana.

Loomer on laukonut myös useasti muslimeita ja maahanmuuttajia halventavia mielipiteitä.

Tällä viikolla Loomer vitsaili, että Yhdysvalloissa syntyneen, intialais-jamaikalaistaustaisen Kamala Harrisin voiton myötä Valkoinen talo alkaisi haista curryltä. Tämä sai jopa republikaanien äärisiipeen kuuluvan Marjorie Taylor Greenen älähtämään.

– Tämä on vastenmielistä ja äärimmäisen rasistista, Taylor Greene kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

Loomerin ja Trumpin läheiset välit ovat antaneet aseita myös ex-presidentin vastustajille.

– Kenenkään johtajan ei tulisi olla tekemisissä henkilön kanssa, joka levittää tällaista rumaa ja rasistista myrkkyä, Valkoisen talon tiedottaja Karine Jean-Pierre sanoi torstaina.

Lähteet: Reuters, AP

Korjattu 13.9. klo 17.02: Kamala Harris ei ole intialaissyntyinen vaan intialais-jamaikalaistaustainen.