Kaivojen vesi pian lopussa – reippaat sateet helpottaisivat mutta viivellä

Kaivovesipula on jatkunut jo toista viikkoa Nurmeksen, Kontiolahden, Ilomantsin ja Heinäveden alueilla sekä Joensuun itäosissa.

Ruutupaitainen harmaapartainen mies seisoo maaseudun pihapiirissa pitkä puukeppi kädessä.
Selkiellä asuva Einar Martikainen ei ole jäänyt toimeettomaksi vesipulasta huolimatta. Kuva: Jaana Kainulainen / Yle

Poikkeuksellisen moni pohjoiskarjalainen kärsii tänä syksynä kaivon kuivumisesta.

Kaivojen matalat vedenpinnankorkeudet johtuvat vähäisistä sateista ja keskimääräistä korkeammista lämpötiloista. Vaikein tilanne on alueilla, joissa on pienet pohjavesimuodostumat.

Ely-keskukseen on tullut tällä viikolla ilmoituksia kuivuneista kaivoista Pohjois-Karjalassa. Vesipulasta kärsiviä kaivoja ja kotitalouksia on eri puolilla maakuntaa. Heikoin pohjavesitilanne on Nurmeksen, Kontiolahden, Ilomantsin ja Heinäveden alueilla sekä Joensuun itäosissa.

Kaivovesipula on jatkunut jo toista viikkoa eikä tilanteeseen ole luvassa nopeaa ratkaisua.

– Pohjaveden korkeus ei nouse hetkessä vaan viiveellä. Ensin tarvitaan runsaat sateet, jonka jälkeen kestää vielä muutaman viikon ennen kuin tilanne ratkeaa, kertoo ympäristöasiantuntija Mika Huttunen Pohjois-Karjalan ely-keskuksesta.

Viranomaiset neuvovat ostamaan talousvettä kaupasta, mikäli yksityiskaivo ehtyy. Järvivettä voi käyttää wc:n huuhteluvetenä sekä peseytymisvetenä, mikäli vedessä ei ole sinilevää tai muita epäpuhtauksia.

Pelastuslaitos ei toimita vettä kaivoihin. Joensuulaiseen lokayritykseen, Joen Lokaan on tullut muutamia pyyntöjä kaivon täyttämisestä vedellä. Yritys auttaa mielellään mutta muistuttaa, että kannettu vesi ei kaivossa pysy juuri kahta päivää kauemmin.

Kontiolahtelainen Einar Martikainen ei aio jäädä kuivuudesta kärsimään, jos sadetta ei saada. Tällä hetkellä kaivossa on vettä noin 20–30 senttiä.
– Minulla on suunnitelma, että tarvittessa syvennän itse kaivoa noin 30 senttimetriä. Mutta sinnitellään vielä hetki, tuumaa Martikainen ja virnistää.