Hiihtoliiton maajoukkueurheilijat joutuvat maksamaan maailmancupin viikonlopuista – ”Rahoituspohjan varmistaminen vaatii”

Hiihtoliiton johtokunta päätti, että edustusurheilijat maksavat alkavalla kaudella jopa 500 euron omavastuuosuuden jokaisesta maailmancupin viikonlopusta. Maksuosuus koskee kaikkia.

Krista Pärmäkoski tuulettaa voittoa Lahdessa 2.3.2024. Johanna Matintalo täydensi suomalaispanosta viidennelle sijallaan, kun Kerttu Niskanen oli kolmas.
Krista Pärmäkosken (vas.) voitto Lahden maailmancupissa maaliskuun alussa oli viime kauden suomalaiskohokohtia. Johanna Matintalo sijoittui kilpailussa viidenneksi. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures

Viime keväänä julkaistun, katastrofaalisen tilinpäätöksensä jälkeen talouden kriisiohjelman perustanut Hiihtoliitto ry on tehnyt monenlaisia toimenpiteitä, joiden avulla taloustilanne käännetään paremmaksi.

Alkavalla maailmancupin kaudella talkoissa ovat mukana myös huippu-urheilijat, joiden leiritys päättyneenä kesänä keskittyi Hiihtoliiton säästöohjelman takia pitkälti kotimaahan. Ensi kaudella Hiihtoliiton maailmancupeihin valitsemat urheilijat maksavat jokaisesta cupin viikonlopusta omavastuuosuuden, joka on korkeimmillaan 500 euroa.

– Asiasta on johtokunnan päätös. Summa ei välttämättä ole 500 euroa eikä missään nimessä suurempi kuin 500 euroa. Kansainvälisen kilpailutoiminnan rahoituspohjan varmistaminen vaatii tällaisen toimenpiteen, Hiihtoliiton keväällä valittu puheenjohtaja Sirpa Korkatti kertoi tiistaina Yle Urheilulle.

Hiihtoliiton väistyvä puheenjohtaja Markku Haapasalmi sekä tehtävään ehdolla oleva Sirpa Korkatti.
Markku Haapasalmi väistyi Hiihtoliiton puheenjohtajan paikalta viime keväänä Jyväskylässä, ja puheenjohtajuus siirtyi Sirpa Korkatille. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Summa koskee kaikkia cupeihin valittavia urheilijoita. Hiihtoliitossa on aiemminkin ollut erilaisia omavastuujärjestelyitä, joista yleensä suurimmat, Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön erikseen tukemat supertähdet on vapautettu. Huippu-urheilutoiminta on Hiihtoliitolle välttämätön varainhankintaväylä ja ydintoimintaa, mutta myös sen synnyttämät kulut ovat valtavat.

– Yleinen trendi on, että huippu-urheilutoiminnan järjestäminen kallistuu kaikissa urheilumuodoissa koko ajan merkittävästi, Korkatti sanoo.

Hiihtoliitto ei ole vielä erikseen tiedottanut urheilijoilleen tarkoista omavastuujärjestelyistä. On kuitenkin selvää, etteivät urheilijat ota ylimääräistä kuluerää riemuiten vastaan. Cup-viikonloppujen kulukuormaa lisää, että Hiihtoliitto maksaa urheilijoiden matkustamisen Helsingistä ja Helsinkiin. Maakunnasta tulevat maksavat itse matkansa pääkaupunkiseudulle ja sieltä takaisin kotipaikkakunnalleen.