Valtteri Filppula liittyi keväällä 2022 harvinaiseen ”kolmen kullan jääkiekkokerhoon”. Tuolloin hänestä tuli kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen, joka on voittanut urallaan Stanley Cupin, olympiakullan ja maailmanmestaruuden.
Tiistaina katseet kääntyivät Helsingin jäähallissa Jokerien paitaan palanneeseen Filppulaan, joka aloitti ottelun ykkösketjussa laidoillaan Emil Kuusla ja Samuel Salonen.
Edellisen kerran Filppula pelasi Nordiksella NHL:n työsulun aikaan, loppuvuodesta 2012 HIFK–Jokerit-ottelussa. Työsulun aikana Filppula edusti Jokereita 16 ottelussa, joissa kokosi 15 tehomerkintää.
– Odotukset ovat isot, sillä en ole pelannut Mestistä eikä treenipelejäkään ole alla. Tietenkin sitä mieluummin pelaa kuin treenaa, joten siinäkin mielessä fiilikset on hyvät, Filppula kertoi ennakkoon.
Ottelu oli samalla myös valmentajakonkari Risto Dufvan ensimmäinen Jokereiden penkin takana.
Jokerit voitti turkulaisseuran maalein 5–0. Filppula viimeisteli läpiajosta komean 2–0-osuman kakkoserän alussa.
”Yksi Jokereiden tärkeimmistä kausista”
Yle Urheilu tapasi Tuto-ottelua ennen Jokeri-fani Ville Pyöttiälän.
– Odotan totta kai Valtteri Filppulasta Jokereiden johtotähteä – priimusmoottoria, joka omalla panoksellaan pystyy ratkaisemaan pelejä sekä johtamaan joukkuetta kohti vääjäämätöntä, eli Mestiksen mestaruutta ja Jokereiden nousua SM-liigaan.
Filppulan paluusta Jokereihin oli kesällä liikkeellä joitain huhuja, mutta esimerkiksi Pyöttiälä ei ainakaan uskonut asiaa, ennen kuin se konkretisoitui.
– Itse rauhoitin ajatukset kesäksi, enkä halunnut edes ajatella koko asiaa. En meinannut uskoa sitä, piti oikein nähdä lehdistötilaisuus ennen kuin uskoin sen olevan totta.
Kovimmat ja uskollisimmat Jokeri-fanit tietävät, että nousu on ainoa silmissä kiiluva asia.
– Ei tätä voi pukea sanoiksi muuten kuin, että edessä on alkamassa yksi Jokereiden seurahistorian tärkeimmistä kausista, ellei jopa tärkein. Nousuun vaaditaan todella paljon, niin onnea kuin taitoakin ja ennen kaikkea voittoja, Pyöttiälä tietää.
Jokerit aiheutti pientä puheensorinaa heti kauden avauskotipelissään Tuto Hockeyta vastaan, sillä Mestiksen voittoa himoitseva seura pani yllättäen Helsingin IFK:n mestaruusviirit ja jäädytetyt paidat piiloon yleisöltä Helsingin jäähallissa, eli Nordiksella.