Hämeenlinnassa Museo Skogsterin hämärässä näyttelyhuoneessa seisoo hyllyllä komea yorkshire-rotuinen emakko nimeltä Maissi. Kyse on eläimestä tehdystä tarkasta pienoismallista.
– Sika oli paikallinen kuuluisuus. Maissi oli Janakkalan Harvialan kartanon jalo yksilö. Siitosemakko painoi neljä ja puolisataa kiloa, tietää näyttelyamanuenssi Riina Romppainen Hämeenlinnan kaupunginmuseolta.
Kipsiveistosten tärkein tehtävä oli toimia mallina rodunjalostukselle. Siksi malliksi tarvittiin valioyksilöitä.
Eläinveistoksistaan kuulu Anton Ravander-Rauas (1890–1972) muotoili Maissin savesta paikan päällä sikalassa vuonna 1939. Siat olivat kuulemma vaikeimpia kohteita, koska ne olivat koko ajan liikkeessä.
Kanat olivat veistotaiteilijan mielestä helpoimpia, sillä ne pysyivät pidempään paikallaan.
Onnettomuus teki Heikki Juvosesta lahjakkaan taiteilijan
Museo Skogsterin Kipsipossu ja pellavankukka -näyttelyssä on nostettu omille alustoilleen 17 elävän näköistä veistosta erirotuisista lehmistä, sioista ja parista hevosestakin.
Kipsiveistosten takana on kaksi taiteilijaa, jotka tulivat Suomessa tunnetuiksi eläinaiheisista pienoisveistoksistaan.
Anton Ravander-Rauaksen varjoon on jäänyt Heikki Juvonen (1884–1915), joka eli vain hieman yli 30-vuotiaaksi.
Hän aloitti eläinfiguurien veistämisen puusta Sortavalan sairaalassa. Juvoselta amputoitiin toinen jalka, koska se oli vammautunut puunkaatohommissa.
Juvonen oli lahjakkuus, joka innostui eläinaiheisista pienoispatsaista. Nuori mies opiskeli kuvataiteita Sortavalassa ja Helsingissä Ateneumissa. Veistokset syntyivät vahasta, jonka hän valoi verstaassaan kipsiin.
– Hän kävi muun muassa Kurkijoen maatalousoppilaitoksessa opettelemassa eläinten anatomiaa ja rakennetta, kertoo Riina Romppainen.
Juvosen muovailemat pienoisveistokset lehmistä, sonneista ja hevosista kelpuutettiin opetusvälineiksi useissa maatalouskouluissa. Hänen tiedettiin viihtyneen karjanäyttelyissä, joissa hän luonnosteli eläinkuvia.
Ehkä tunnetuin Juvosen veistos on Kirppu. Kuuluisa suomenhevonen voitti useasti muun muassa Kuninkuusravien esikuvana pidetyn Suuren orikilpailun. Voittoisa Kirppu juoksi silloin Hämeenlinnassa Vanajaveden päälle tehdyllä radalla.
Heikki Juvonen ehti tehdä vain 30 eläinveistosta ennen kuin terveys petti lopullisesti.
Taiteilija tuhosi veistosmuotit
Raahesta kotoisin oleva Anton Ravander-Rauas oli somistaja, joka ikuisti veistoksiinsa ensin koiria. 1930-luvulla häneltä tilattiin jo hevosveistoksia tunnetuista siitosoreista.
Jopa C. G. Mannerheim tilasi taiteilijalta näköisveistokset parista ratsustaan.
Kanta-Hämeessä Ravander-Rauaksen perhe oli sotavuosina pommituksia paossa Janakkalan Saloisilla. Perhe myös vietti kesiään Lammilla.
1930-luvulla taiteilija sai suuren tilauksen maatalousministeriöltä. Tehtävänä oli luoda 34 Suomen kotieläimen veistossarja opetustarkoitukseen. Malleina olivat kunkin lajin valioyksilöt.
Myös hän käytti veistämiseen savea ja vahaa, joista tehtiin kipsimuotit. Uransa lopuksi taiteilija tuhosi muotit, jotta niistä ei voitu enää teettää lisää kopioita.
Itseoppinut Anton Ravander-Rauas oli tarkka ja sinnikäs. Hän saattoi viettää viikkoja navetassa, sikalassa tai laitumilla tarkkaillen kohdettaan, jotta sai vangittua teokseen eläimen asennon ja luonteen.
– Eläinten kanssa minun on tehtävä kuin sinunkaupat. Tavallisesti tämä tapahtuu jakamalla pieniä makupaloja, sokeria, fanerileipää ja sen semmoista, hän toteaa vuonna 2017 julkaistussa kirjassa Eläinten veistäjä – Anton Ravander-Rauas.
Viimeisen veistoksensa hän teki vuonna 1969. Ravander-Rauas lahjoitti Helsingin yliopistolle runsaat 100 kipsiveistosta kotieläimistä.
Karjankasvattajille piti näyttää esimerkkiä
Kipsisissä veistoksissa yhdistyy oman aikakautensa tiede, taide ja käsityö. Niissä näkyy myös rodunjalostus ja maatalouden opetuksen historia 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä lähtien.
Veistosten malleina toimivat oikeat eläimet suomalaisilta tiloilta. Eläimen nimi ja omistaja kirjattiin veistoksen jalustaan.
Rodunjalostuksessa tarvittiin esimerkkejä siitä, millainen on hienoin länsisuomalainen tai itäsuomalainen lehmä. Näin ryhdyttiin määrittelemään rotuja.
Esimerkkieläimistä tehdyistä tarkoista kipsiveistoksista kävi ilmi eläimen ruumiinrakenne, luustonrakenne ja väritys. Karjanjalostuksessa piti pyrkiä priimayksilöiden jalanjäljille.
– Niitä annettiin palkintoina karjanäyttelyissä ja ihmiset tilasivat taiteilijalta kotiinsa koristukseksi veistoksen hevosestaan tai koirastaan, näyttelyamanuenssi Riina Romppainen valaisee.