Jääkiekon Mestiksessä Jokerit pelasi perjantai-iltana kauden toisen kotiottelunsa Nordenskiöldinkadulla. Helsinkiläiset hävisivät Joensuun Kiekko-Pojille 4–5 johdettuaan ottelua toisessa erässä jo 4–1.
Jokerit on muokannut areenaa näköisekseen. Jo tiistaina seura oli laittanut piiloon HIFK:n mestaruusviirit, legendojen jäädytetyt pelipaidat ja IFK-logot.
Perjantaina Jokerit jatkoi nostamalla seuran mestaruusviirit ja jäädytetyt pelinumerot hallin kattoon. Samalla seremoniassa kunnioitettiin seuran entisiä pelaajia Otakar Janeckyä, Waltteri Immosta, Esa Tikkasta, Jari Kurria, Petri Varista, Henry Leppää ja Timo Turusta.
Etukäteen kerrottiin, että paikan päälle saapuvat Petri Varis ja Jari Kurri.
Jari Kurri sai Jokerien faneilta vastaansa rajun kannanoton, kun hänen pelinumeronsa 17 julkistettiin.
Kun paitoja nostettiin kattoon, faneilla oli lakana, jossa luki: ”Jari Kurri – persona non grata”.
Latinankielinen persona non grata tarkoittaa sananmukaisesti ei-toivottua henkilöä.
Jari Kurri, 64, aloitti viiteen NHL-mestaruuteen johtaneen uransa Jokereista. Hän pelasi joukkueessa myös NHL:n työsulkukaudella 1994–95.
Jokerit-fanien mielenilmaus liittyy kuitenkin myöhempiin tapahtumiin.
Vuonna 2019 Kurrista tuli Jokereiden omistaja ja puheenjohtaja. Tuolloin Jokerit kertoi, että seura on palannut sataprosenttisesti suomalaisomistukseen, eli Kurrille.
Samana kesänä Kurri kuitenkin myi seurasta 40 prosenttia Norilsk Nickel Harjavalta Oy:lle, joka kuului venäläisoligarkki Vladimir Potaninin hallitsemaan konserniin.
Kurri nosti venäläisoligarkkien rahoittamasta seurasta suurta vuosipalkkaa ja kuului KHL:n hallitukseen.
Kun Jokerit vuonna 2022 vetäytyi KHL:stä, SM-liiga linjasi, että kaikki taloudelliset kytkökset KHL-Jokereihin on katkaistava, mikäli seura haaveilee liigapaluusta. Sen jälkeen puolestaan puhuttivat Kurrin vaatimat korvaukset, jotta hän luopuu seuran nimen ja logon hallinnoimisesta.
Lopulta Kurri myi oikeudet Joel Harkimon Team Jokerit Oy:lle.
Joel Harkimoon henkilöitynyt hankekaan ei onnistunut. Nyt Jokereiden taustayhtiö on Mikko Saarnin johtama Jokerit Helsinki Oy.
Juttua päivitetty 21.9. klo 9.25: Lisätty ottelun lopputulos.