HPK Liiga Oy:n hallitus on vapauttanut Maso Lehtosen ja Mikko Sirento-Mannisen tehtävistään.
Hämeenlinnan Pallokerhon päävalmentajaksi loppukauden mittaisella sopimuksella astuu Mikko Manner. Olli Hällfors liittyy HPK:n valmennusryhmään. Kerhon valmennustiimissä jatkavat valmentaja Ari-Pekka Selin, maalivahtivalmentaja Aleksis Virtanen ja fysiikkavalmentaja Markus Jokinen.
– HPK on ollut pidempään vaikeassa tilanteessa. On selvää, että olemme tehneet virheitä monella saralla. Uskomme, että päävalmentajan vaihtaminen muuttaa HPK:n kurssia. Töitä on kovasti edessä jokaisella toiminnan osa-alueella, linjaa HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Kaj Källarsson.
50-vuotiaan Mannerin palkintokaapista löytyvät Leijonista apuvalmentajana olympiakulta ja kaksi MM-kultaa Jukka Jalosen aisaparina.
Kahdesti Manner on ollut Lauri Marjamäen apuvalmentajana juhlistamassa Oulun Kärppien mestaruutta ja kerran päävalmentajana, kauden 2017–18 päätteeksi. Lisäksi hän on toiminut päävalmentajana Ruotsin SHL:ssä.
– Uskomme vahvasti, että Mikko Manner on valmentaja, joka pystyy parantamaan pelillistä kurssiamme. On meidän etumme, että Mikko ja Atu Selin ovat työskennelleet yhdessä useita vuosia ja heillä on valmis yhteys. Koemme tärkeäksi, että Atu on sitoutunut jatkamaan joukkueemme apuvalmentajana, toimitusjohtaja Källarsson toteaa.
Vielä aiemmin maanantaina Källarsson kertoi MTV:lle Lehtosen nauttivan HPK:n hallituksen luottamusta, mutta illalla uutisoitiin jo potkuista. Toimitusjohtaja kertoi tiistaina Ylelle, ettei mitään päätöksiä ollut vielä tehty MTV-haastattelun aikaan.
– Päätöksiä tehtiin myöhemmin illalla. Lopullinen päätös tuli nopealla aikataululla.
Hämeenlinnan Pallokerho on jääkiekon SM-liigassa viimeisenä. Kerholla on kasassa kaksi pistettä pelaamistaan viidestä ottelusta. HPK kohtaa keskiviikkona TPS:n Turussa ja perjantaina kotihallissaan Kiekko-Espoon.
”En usko, että ratkaisee HPK:n ongelmia”
Yle Urheilun asiantuntija Topi Nättinen toteaa, että HPK:n olisi pitänyt vaihtaa valmentaja jo viime kaudella, jos luottamusta ei enää ollut. Lehtoselle tehtiin viime kaudella jatkosopimus, joka olisi kestänyt kevääseen 2026.
– Surullinen tilanne kokonaisuudessaan, ja potkut eivät ole yllätys. Valitettavasti en usko, että tämä ratkaisee HPK:n ongelmia.
HPK palkkasi viime vuonna urheilujohtajakseen Ilkka Haapean ja jääkiekkojohtajakseen Erkki Rajamäen. Källarsson aloitti toimitusjohtajana niin ikään viime vuonna.
Nättinen näkee, että viestinnällisesti HPK epäonnistui maanantaina pahasti.
– Heikolta näyttää urheilujohtaminen ja johtaminen ylipäätään. Oli pelkurimaista julkaista tieto illalla kymmenen jälkeen, sillä kyllä yleisölle ja medialle pitää antaa tieto selkeästi päivällä.
– Kauden aikana ei ole hirveästi mahdollisuuksia urheilujohdon tasolla tehdä muuta kuin vaihtaa päävalmentajaa. Seurajohdon täytyy miettiä, ovatko he oikeassa paikassa ja pystytäänkö siellä tekemään muutoksia kauden jälkeen.
Mikko Manner on Nättisen mukaan ymmärrettävä valinta valmentajaksi paristakin syystä.
– En voi välttyä ajatukselta, että apuvalmentajana jatkava Selin ja maajoukkueen päävalmentajana työskennellyt Jukka Jalonen olisivat jotenkin tämän takana. Jalosen historia Hämeenlinnassa painaa, ja nyt haluttiin varmasti kaksikko, jolla on keskenään luottamussuhde. Maajoukkuetausta painoi tässä varmasti.
HPK:n taustayhtiö on tehnyt kahden viime tilikauden aikana yli miljoonan euron tappiot. Pelaajabudjetti alkaneelle kaudelle on 1,9 miljoonaa, ja Manner kaipaa varmasti vahvistuksia joukkueeseen.
– Seuran talous täytyy saada kuntoon, jotta seuraan voidaan tuoda pelaajia, jotka auttaisivat valmentajia. Pelaajisto on nyt myös heikko.
Lisätty kello 13.22 Källarssonin kommentti erottamispäätöksen aikataulusta.
Lisätty kello 16.30 Topi Nättisen kommentteja.